sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Helmililjat

Helmililjoja jo tammikuussa, tämä taitaa olla kyllä meikäläisen ennätys. Minä löysin omani eilen, kun kävin kukkakaupassa hakemassa viemisiä 50-vuotissynttäreille. 


 Nämä kukkaset laitoin tähän tietokonepöydälle päiviämme ilahduttamaan. Kun katseensa nostaa ylöspäin ruudulta, näkee helmililjat ja tuossa metrin päässä melkoisen kasan lunta. Se tuli eilen päivällä katolta alas ja suurin kasa on tuossa terassin päällä, varovasti arvioituna reilu metri. Siinä saa aurinko paistaa päivän jos toisenkin, että tuo kasa sulaa ennen kesää:)

Ihanan värisiä ovat nämä pikkusipulit ja tuoksuvatkin, kun laittaa nenänsä lähes niihin kiinni. Sitten kun näiden kukinta on ohi, laitan ne kaappiin odottamaan maan sulamista ja istutan ne sitten johonkin kukkapenkkiin. Tapaavat viihtyä hyvin ja lisääntyä kiitettävästi.


Ihanaa sunnuntain jatkoa!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Siemeniä

Ne ensimmäiset (ja ainoat) tilaamani siemenet saapuivat tällä viikolla. Vielä ei kuitenkaan ole niiden kylvämisen aika, mutta pusseja on jo kiva katsella ja unelmoida tulevasta kesästä.


Kukkien lisäksi tilasin vihannesten siemeniä, hih, ei tyypillistä minua.
Mutta ne suunnitteilla olevat kasvilavathan täytyy ottaa heti käyttöön;)


torstai 20. tammikuuta 2011

Yrttejä

Mieli alkaa kaivata jo kovasti vihreätä väriä. Helpotusta tuo ruokakaupasta ostamani yrtit, jotka istutin yhteen astiaan. Siitä niitä on helppo napsia ruokaa maustamaan, ja ovat siis kivana silmänruokanakin:)
 

lauantai 15. tammikuuta 2011

Vuoden ekat

Vuoden ensimmäiset kukkaset ostettu. Kovin ovat hempeitä molemmat, sekä tulppaanikimppu että santpaulia. Jotenkin enteilevät kevättä;)
Vaikka ulkona on oikeinkin talvinen ilma, pakkasta kaksikymmentä astetta ja lunta melkoisen reilusti nyt jo täälläkin.

Samalla eilisellä kauppareissulla ostin myös muutamia yrttejä, odottavat vielä isompaan ruukkuun istuttamista. Niistä on kiva napsaista maustetta ruokaan ja ilahduttavat myös vihreydellään. 

tiistai 11. tammikuuta 2011

Talven kukkia

Aurinko paistaa tänään ja se saikin minut kävelylle. Tuntuu ihan keväältä, linnutkin lauloivat. Eikä se haittaa yhtään että varmasti vielä pakastuu, kevät tulee silti, sitä se aurinko tuli kertomaan:)


Kävelyn jälkeen hain vielä kameran sisältä ja kuvaisin talven kukkia, hortensioita.

   



lauantai 8. tammikuuta 2011

Puutarhakirjoja

Viimeisetkin joululehdet ja -kirjat on kannettu kaappiin odottamaan ensi syksyä. Ja tilalle olohuoneeseen toin tietenkin osan puutarhakirjoistani:)


 Kävin kaikki vanhat puutarhalehteni läpi ja leikkasin talteen vain kaikkein ihanimmmat kuvat, no niitäkin kyllä riittää. Ja kuvat liimaan sitten vihkoseen, josta niitä on mukava käydä kurkkimassa. Paljon uusia ajatuksia tulikin ensi kesälle;)


Siemenkuvastoja on kolahtanut postilaatikkoon jo useita. Tilauksen tein tänä vuonna tästä lehdestä, muut heitin jo lehtikeräykseen, ettei mopo ihan karkaa käsistä. Eihän mun nimittäin pitänyt tilata yhtään mitään...


tiistai 4. tammikuuta 2011

Kohti kevättä

Kaikki jouluiset tavarat on kerätty laatikoihin ja kuusi kannettu ulos, jo viikonloppuna. Vaikka joulu on ihanaa aikaa, kun sen valmistelun alkaa ajoissa, voi sen purkaakin hetimiten uudenvuoden jälkeen:)

 Nyt mennään taas näillä, vaikka vähän tekee mieli kyllä ostaa jotain jäänsinistä/turkoosia, vaikka sohvatyynyihin päällisiä.

Huomisiltana ollaankin siskon ja kummipojan kanssa menossa ostoksille, katsotaan löytyykö mitään kivaa;)

 *
 *
 *
 *
 *