torstai 31. joulukuuta 2020

Se ois ihan kohta 2021!

Tämä erikoinen vuosi on kohta takana,

olkoon ensi vuosi armeliaampi,

että saa nähdä taas puutarhaystäviä:)


sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Valkoinen joulu

 Tänä vuonna meillä oli valkoinen joulu! -vaikka ei vihreässäkään siis mitään vikaa olisi ollut;)

Aatonaattona alkoi sadella lunta pikkuhiljaa ja sitä jatkui lähes koko aaton.

Maisema valaistui hetkeksi, huomiselle luvataankin taas jo plussaa.

 

Joulu on sujunut erittäin rauhallisissa merkeissä.

Olin parin vuoron ajan koronatehon varallaolija, mutta onneksi tilanne pysyi rauhallisena.

Mutta jos puhelin olisi soinut, olisi pitänyt kiiruhtaa heti töihin. 

On siis pääasiassa istuttu sohvalla ja sopivissa väleissä käyty kävelyllä.

Katsottu muutama jouluelokuva, luettu kirjaa ja syöty herkkuja;) 


Maisema lenkkipolkuni varrelta. Matka käy lähes aina kohti merenrantaa!

 
 Etupihan kausivalot, nyt jouluvalot:)


Joululahjaksi saamamme uusi lintujenruokinta-astiakin sopii näihin väreihin:)

Ja viimeisin, muttei missään nimessä vähäisin valkoinen kuva, jouluruusu nupulla jouluna, meillä!

 

Hyviä välipäiviä!

torstai 24. joulukuuta 2020

Hyvää Joulua!

Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee.

– Tove Jansson



Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli.
Hän tavoitti niitä käpäläänsä ihaillakseen niitä hetken,
hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti.
Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän,
pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat.
”Näinkö se käykin, mietti Muumipeikko,
ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta päin!”

– Tove Jansson

 

Hyvää Joulua kaikille!  🤍

lauantai 19. joulukuuta 2020

Amaryllislove

 Tämän joulun kukka on amaryllis!

Niissä on niin paljon valinnanvaraa, valkoisesta punaiseen ja kaikkea siitä väliltä.

Osa on yksinkertaisia ja osa kerrottuja.

Minun tämän vuoden valinnat ovat tämä kaunotar `Gervase` 

 ja alempana kuvissa näkyvä upeanpunainen `Lilliput`.

 

Leikkoamarylliksen voi ripustaa verhotangosta alaspäin, kuten tässä. 

Varren sisälle vain vettä ja kukka kukkii pitkään!


Niitä voi laittaa reilusti korkeaan maljakkoon.

`Lilliput` on upea tällaisena isona joukkona!


Tai sitten vain yksi kukkavarsi omaan maljakkoon!


Myös pyöreässä maljakossa iso määrä amarylliksiä on näyttävä yksityiskohta joulupöydässä!

Laitoin niiden seuraan vielä muutaman oksan kääpiovuorimännystä.

kaupallinen yhteistyö Huiskula

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Piparkakkukasvihuone

 Kävimme eilen vanhemmillani kokoamassa äidin tekemiä piparkakkutaloja.

Monta vuotta äiti on tehnyt lapsillemme piparkakkutalot

ja tänä vuonna pyysin, että josko hän voisi tehdä minulle piparkakkukasvihuoneen.

Isä oli tehnyt kaavat ja äiti leiponut ja osin koonnut kasvarin.

Minä sisustin sen ja istuttelin puutarhaan muutaman kasvin;)


Kylläpä oli hauskaa hommaa!

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäivä 💙

 Ihana herätä rauhalliseen sunnuntaiaamuun Suomen täyttäessä 103 vuotta!

Tein tätä päivää juhlistamaan metsäisen asetelman,

joka muuttuu tässä joulukuun edetessä.

Ehkä lisään sinne eläimiä, ehkä jotain muuta koristetta. 


Rauhallista Suomen Itsenäisyyspäivää kaikille meille 💙


Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
katselee hän mailman piirii,
taisteloa allans’ monta;
havu-oksan rauhan-viirii
päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnass’!
Siellä kiikkuu oravainen
armaan kuusen äitirinnass’:
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan.

Aleksis Kivi: Sata ja yksi laulua, 1898

Kaikki asetelman kasvit saatu Huiskulasta blogiyhteistyönä, kiitos!