Minulla oli viime viikonlopun yhteydessä vielä perjantai vapaa ja kun ilmat olivat ihanan kesäiset, päätin lähteä taimistokierrokselle. Mainoksen uhri, kun aamulla selasin instaa ja sieltä näin että oli kasvit tarjouksessa:)
Eli Blomqvistin taimisto, Garden Flora ja Sund. Ja kyllähän niitä ostoksia kertyikin, yhden pikkuautollisen verran;)
Lähteissäni olin ajatellut, että jos löydän muutaman uuden kuunliljan ja ehkä jotain nyt kukkivaa, vaikka angervoa. Kun eihän meillä ole tilaakaan enää... Mutta kun toin lastin kotiin, täytyi alkaa tehdä sitä tilaa!
Poko kävi tarkistamassa ostokset
Rippipenkki on villiintynyt vuosien aikana, tai siis osa kasveista siellä. Poistin reilusti tummakurjenpolvea ja leikkasin syreeniä, siihen mahtuikin sitten vaikka kuinka monta uutta kasvia. Karsein rippipenkistä myös muista kohdin ja melkein kaikki uudet ovat löytäneet paikkansa.
Tähän ensimmäiseen karsittuun kohtaan istutin kolme kuunliljaa, neljä päivänliljaa, malvan, viinikärhön ja kaksi jaloangervoa.
Ihan kiva että viereinen peltokin sieltä vähän taas pilkistää.