keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Vuosi vaihtuu

Ulkona näyttää nyt tältä ja lisää lunta satelee hiljalleen.



Lumitöitä on saanut tehdä päivittäin tällä viikolla.



Mutta se ei haittaa, on niin kaunista.



Pikkupöydälle kokosin eilen maitopurkeista tehdyn jäälyhdyn.



Kukat uinuvat paksun hangen alla, ja vaikka tykkään talvestakin, odotan jo pikkuisen kevättä ja kesää ja puutarhajuttuja.
Muutamia pieniä suunnitelmiakin olen jo tehnyt ensi kesää ajatellen:)



Ihanaa puutarhavuotta 2010 jokaiselle blogissani piipahtavalle!

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Tulppaaneja ja jouluruusu

Joulunpyhät ovat vilahtaneet ohi nopeasti. On tavattu sukulaisia, herkuteltu, katsottu elokuvia ja löhoilty. Pakkanen on paukkunut ja tuuli ollut välillä hyytävää, ulkoilu on jäänyt aika minimiin.



Joulupöytään ostin tulppaaneja. Valkoisia en löytänyt pikaisella kauppareissulla, mukaan tarttuivat nämä punaiset.


Ystävältä sain tämän iki-ihanan jouluruusun. Se ei ehtinyt kukkaan jouluksi, mutta nuppuja on kyllä monta, ehkäpä uudeksivuodeksi. Toivottavasti saan pidettyä sen hengissä kevääseen asti, että saisin istuttaa sen puutarhaan.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Ihanaa Joulua!

Joulukuusi on koristeltu, kinkku paistettu ja muutamat herkutkin valmiina.



Kynttilät loistavat ja radiossa soi joululaulut.



Toivotan teille kaikille Ihanaa Joulua!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Hyasintteja



Valkoisia hyasintteja löysin meidän kyläkaupasta. Pesin niistä kaiken mullan pois ja laitoin lasipurkkiin. Nyt ovat jo kivasti avautuneet, mutta tuoksu ei ole voimakas, kun ei vain laita nenäänsä purkin päälle;)



Enää yksi aikainen herätys ennen joululomaa.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Sininen hetki

Näin viikonloppuna sitä on kotona siihen aikaan, kun maisema on "sininen". Arkipäivisin se on aamulla melko tumma töihin lähteissä ja saman värinen kotiin palatessa. Varsinkin kun asutaan katuvalojen ulottumattomissa.
Mutta jo muutaman yön jälkeen alkaakin päivä taas pidentyä.



Ensin "sininen hetki" sisältä katsottuna.



Ja sitten ihan ulkoa, portailta.



Mukavaa viikonloppua!

maanantai 14. joulukuuta 2009

Amaryllis

Toinen kukka joka ruokakaupasta lähti matkaan, oli valkoinen amaryllis.



Sen laitoin vain paperipussiin ruukkuinensa ja vähän heinää kukan juurelle.

Ja valkoinen rusetti varren ympärille.


Kukka on jo täydessä loistossaan, kestääköhän jouluun asti?
Mutta ei hätää, toinen nuppu on kasvamassa:)

lauantai 12. joulukuuta 2009

Joulutähti

Muutama päivä sitten löysin lähikaupasta joulukukkia. Tämä valkoinen monilatvainen joulutähti oli ainut yksilö ja heti sen nostin kärryihini.


Tänään viimein ehdein laittaa sen mukavammin esiin. Kaivoin kätköistäni tuollaisen laatikon, jossa oli pehmukkeetkin vielä tallessa.


Vielä pari joulupalloa koristeeksi sekä siniset sydänvalot.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Homemade

Tänään, vapaapäivänä, ajattelin pitää ompelupäivän.Toinen tonttutytöistä oli vielä vaatteita vailla, joten siitä aloitin.



Kun vaatteet olivat valmiit, tytöt pääsivät ulos kuvausten ajaksi;)



Parin tytön lisäksi pitää talossa olla ainakin yksi poikatonttukin. Sen ompelin seuraavaksi, ja siinä se loppupäivä sitten menikin.



Tässä ryhmäkuvassa koko sakki. Ulkona oli jo tullut tosi pimeää, joten siksi sisäkuvausta.



Taustalla soi koko päivän jouluradio:)

lauantai 5. joulukuuta 2009

Pikkupaloja lauantailta



Tänään on ollut kiva päivä. Aamusta jo aloin siivota ja sitten ehdin päivännäöllä uloskin. Laitoin terassin pöydälle havuja ja kynttilöitä palamaan lasipurkkeihin.

Iltapäivällä leivoin joulutorttuja illan laukku- ja korukutsuja varten. Ostostemme jälkeen sitten nauteimme glögiä sekä niitä torttuja ja piparkakkuja kynttilänvalossa.




Ja kun kurkistin ulos vieraiden lähtiessä, oli satanut monta senttiä lunta.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Kranssi


Eilen hain metsästä kuusenhavuja ja tein niistä jouluisen kranssin ulko-oveemme.



Koristeeksi laitoin valkoista nauhaa ja punaisen sydämen.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Adventtikukkia

Ostin viime viikolla ensimmäiset joulukukat, tai ensimmäisen adventin kukat. Niistä tein pienen asetelman keittiönpöydälle.



Valkoisia hyasintteja ei pienestä ruokakaupasta löytynyt, joten ostin sinisiä.



Tänään oli kiva päivä istuttaa loput sipulikukista, vajaa 400 kappaletta. Muutama pussillinen tulppaaneja ja narsisseja, siis isoja sipuleita ja sitten loput pikkuisia. Välillä tihuutti vähän vettä, mutta se ei istutuspuuhia haitannut.
Vielä piti hakea kamera ja ottaa kuva pihamaan adventtikukasta;)


maanantai 23. marraskuuta 2009

Kassillinen aarteita

Oltiin miehen kanssa viikonloppuna pienellä reissulla, joka suuntautui pohjoisempaan Suomeen.
Ja kun Ikea oli melkein matkan varrella, siellähän tuli käytyä. Ostokset olivat kuitenkin hyvin maltilliset. Tähän kirpparilta aikoinaan ostettuun laatikkoon kippasin tuoksuvimmat ostokset.



Laatikon jätin olohuoneeseen, ja vielä hiukan auki.



Paluumatkalla tein oikein suuren löydön. Sanoin miehelle, että kurkistettaisiin yhteen kukkakauppaan. Ja sieltä löytyi kopallinen (20 pussia) kukkasipuleita; krookuksia, tulppaaneja, narsisseja, scilloja, lumikelloja ja jotain tunnistamatontakin pari pussia. Myyjä lupasi ne mulle kympillä.



Tänään töiden jälkeen ei harmittanut ollenkaan että mittari näytti +7 astetta. Oli ihan mukava ilma istutella sipuleita kukkapenkkeihin. Ja suuri osa jäi vielä laittamatta. Ajattelin kokeilla myös istuttaa niitä ruukkuihin, jotka vien autotalliin kevättä odottamaan.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Tummansininen


Tämä tummansininen olikin aika haastava väri. Kukkakuvista löysin ainoastaan nämä kolme jotka voi ehkä laskea tummansinisiksi. Sisältäkään en löytänyt juuri mitään, ja kun niistä harvoista yritti ottaa kuvaa salamalla, niistä tulikin vaaleansinisiä.
Tummansinisen viikon kollaaseja löytyy lisää Inkivääriltä.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Valoja

Ensimmäiset jouluvalot on laitettu vanhan oven kaveriksi.



Valoryijy



ja valoputki ovat esillä läpi vuoden.



Toki valoja niissä pidetään vain hämäränaikaan;)

Tunnelmallista lauantai-iltaa!

torstai 12. marraskuuta 2009

Kuulumisia joulupajalta

Joululahjapaja on avattu:)
Toinen näistä Tilda-enkeleistä jää todennäköisesti kotiin, mutta toisen pakkaan pukinkonttiin.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Lumivalkoinen


Lumivalkoiseen kollaasiin löysin taas kukkakuvia arkistoistani;)
Meillä oli viikonloppuna kyllä lunta ja mielelläni olisimme sen pitäneet vaikka huhtikuulle asti, mutta ilma lämpeni taas ja vei lumet mennessään.
Ja muiden kollaaseihin voit tutustua täällä.

Kuvasta löytyy
lumipalloheisi, kaukasiantörmäkukka, jalokärhö
tulppaani, juhannusruusu, syreeni
arovuokko, tähtijasmike, pensashanhikki
paratiisililja, arovuokko, lumipalloheisi

lauantai 7. marraskuuta 2009

Vaaleanruskea


Kollaasissani muutamia vaaleanruskeita asioita meiltä. Oli tyydyttävä sisäkuviin, kun ulkoa ei ainakaan tällä hetkellä löydy juuri mitään vaaleanruskeaa, lähinnä vain valkoista;)
Muiden kollaaseja löydät täältä.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Ristiäiset



Tahtoisin tehdä puutarhan
Sinulle vartavasten.
Sillä se on tarkoitettu
iloksi pienten lasten.
Koivut loihtisin prinsessoiksi,
kuuset hyviksi haltijoiksi.
Ja sellaisia kukkia, jotka tuutivat keijukaislapsia
minä kylväisin puiden alle.
Niissä puissa kasvaisi satuja
ja hauskoja tarinoita,
niissä olisi ilon marjoja
ja onnen omenoita.
Jos suojelusenkelin taimia
minä vielä jostain saisin,
niin polkusi varret aivan täyteen
niitä istuttaisin.
Sen puutarhan portin lukitsisin
ja avaimet käteesi toisin.
Kunpa ne suojelusenkelit
minä Sinulle antaa voisin.

Näin kauniin runon löysin netistä kummipoikamme ristiäiskorttiin.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Tummanruskea



Viikon värinä tummanruskea.
Piti mennä oikein pihalle katsomaan mitä (tumman)ruskeaa sieltä löytyykään. Osassa kuvia mukava valkoinen kuorrutus;)
Lisää tummanruskeita löydät Inkivääriltä.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kirpputorilöytö


Kävin viime viikolla kirpputorilla ja tein kivan löydön, vanhan kastelukannun.

Laitoin sen tuonne pihaamme koristamaan, mutta ehkä se pääsee lumelta suojaan vanhaan riiheemme kevättä odottelemaan.



P.S. Meillä päivitettiin Mozilla ja nyt sen kautta ei tahdo päästä Bloggeriin ollenkaan. Onneksi tässä kannettavassa on Exploreri. Onko muilla samanlaisia ongelmia?

tiistai 20. lokakuuta 2009

Sammaleenvihreä


Tällä viikolla tehdään sammaleenvihreitä kollaaseja. Tällaisia kuvia löytyi koneen kätköistä.
Muiden kollaaseja löydät täältä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Jääkukkasia

Viime viikolla meillä kukki vielä muutamia kukkia, nyt niistä on jäljellä enää muisto. Viiden pakkasasteen jälkeen näytti tältä.














Ja viimein tänä viikonloppuna olen saanut tehtyä viimeisimpiä pihatöitä tälle syksylle. Kasvihuoneen asukit on kannettu kompostiin ja pihakalusteita kasvihuoneeseen talvilevolle. Myös viimeiset kesäkukkien jämät on siivottu pois ja havuja laitettu tilalle.
Nyt saa talvi tulla:)

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Sitruunankeltainen


Tämän viikon väri on sitruunankeltainen. Tässä mun keltaisia kukkia viime kesältä, en kyllä oikein tiedä ovatko nyt kaikki sitruunankeltaisia, mutta menköön nyt näilllä.
Lisää kollaaseja löydät Inkivääriltä.