torstai 30. kesäkuuta 2011

Illalla

Eilen illalla, auringon paistaessa hieman matalammalta, kiertelin puutarhassa kamera kädessäni, kuten usein muulloinkin;)
Tässä muutamia tämänhetkisiä ihanuuksia etupihalta.

 paratiisililja

kurjenmiekka
 
 pioni `Coral Charm`
 
ja sama lähempää:)

Näillä ilmoilla ei tule paljon työpäivän jälkeen sisällä istuttua, saatikka koneella surffailtua, mutta huomisellehan lupasivat sitten sadetta...

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Pioni `Trichocarpa`

Kävimme juhannuksena vierailulla Vaasassa ja kotiin tultua meitä tai siis minua:) odotti aivan ihana yllätys, kiinanpioni `Trichocarpa`oli avannut ensimmäisen ja tänä vuonna vielä ainoan kukkansa. Ostin tämän kaunokaisen viime vuonna Kauppilasta.

 *
 *
 *

Tämä pioni ehti siis ihan ekaksi, muissakin on jo aika isot nuput.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Juhannustervehdys

Kaikille teille ihanille


oikein mukavaa juhannuksen aikaa!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Sade

Vihdoinkin meilläkin satoi vettä.
Alkoi jo tuntua että asutaan Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa, kun vesisateet vain kiersi ympäriltä;)

*
*

Kyllä vesipisarat ovat kauniita:)

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Synttärit

Tänään on vietetty syntymäpäiviä, neiti täytti jo 14 vuotta!
Tämä valkosuklaa-kirsikkakakku taisi olla ihan parasta herkkua tänään kahvipöydässä, ohje uusimmassa Maalaisunelmaa-lehdessä.


tiistai 14. kesäkuuta 2011

Klematiskukkainen akilleija

Vuosi sitten keväällä ostin netin kautta näiden siemeniä ja nyt ne kukkivat!


Ovat kauniita edestä ja takaa:)


lauantai 11. kesäkuuta 2011

Lauantaiaamuna

Kissa tuli herättämään ennen seitsemää ja kun en ollut enää kovin väsynyt, päätin nousta jo ylös. Ja heti kameran kanssa pihalle:)

Näyttää siltä että on tulossa ihana lauantai!

 *

 Ja seuraavaksi tänne aamupalalle:)


Rentouttavaa viikonloppua, puutarhatöillä tai ilman!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Pitkä viikonloppu

Neljän päivän vapaa kohta ohi, onneksi ilmat oli mahtavat!


viikonloppuna
mm.
juhlittiin naapurin tytön ammattiin valmistumista
käytiin serkun ylioppilasjuhlissa
vierailtiin Siipon puutarhalla
istutin kesäkurpitsat kasvihuoneeseen
ajoin nurmikon
nautin aamupalan aamupalaterassilla
ja iltapalakin pihamaalla
otin puutarhasta reilusti kuvia;)
käytiin lasten kanssa lenkillä
reunustin kukkapenkkiä
istutin muutamia ostoksia
sain väriä olkapäihin, lähinnä punaista
kannustettiin lapsen joukkuetta jalkkismatsissa