tiistai 30. elokuuta 2022

Punahattuja

 Syyskesä, siis se kai nyt on, kaipasi vähän lisää kukkijoita. 

Nämä punahatut ovatkin aika karkkeja puutarhan valikoimaan;)

Sen lisäksi, että ovat minulle silmänilona, ovat myös pölyttäjien herkkua.

Ja näyttää aika kivalta, kun samassa kasvissa on kukintoja eri vaiheissa

 

Echinacea purpurea `Delicious Candy`




 

 blogiyhteistyö Huiskula

lauantai 27. elokuuta 2022

Lukuvinkki

Nyt on hyvä aika hommata ensi keväälle kukintaa!

Usein tulee ostettua tulppaaneja ja narsisseja, kevään ja alkukesän näyttäviä sipulikukkia. Mutta kuten OmaPIHA-lehden artikkelissa kerrotaan, keväällä herääville pörriäisillle tärkeintä on kuitenkin ravinto. Ja silloin monta pientä kukkaa on parempi vaihtoehto kuin yksi suuri! Eli muista myös pörriäisiä kukkasipulikaupoilla:)

Uusimmasta OmaPIHA-lehdestä löydät myös artikkelin loppukesän puuhista.

Hyötypuutarhaan sopivista kukista (vinkkejä ensi kevään siemenkaupoille)

Hyvän mielen puutarha-sarjassa osassa 5 keskitytään Salaisen puutahran luomiseen.

 

 Ja lehdestä löytyy vielä paljon muutakin kivaa luettavaa.

OmaPIHA-lehti saatu.

maanantai 15. elokuuta 2022

Pokon kesäkiireitä

 Äitillä on muka ollut kiireitä välillä, mutta arvatkaa vaan onko mullakin.

Oon muuten kasvanut jo isoksi, kohta täytän 1. Katsokaa kuinka tuimasti osaan tuijottaa.

Tätä katsetta myyrät kyllä pelkää.

Ennen myyrästystä vois kyllä peseytyä vähän.

Heippa taas, täytyy mennä pellolle myyräjahtiin.

perjantai 5. elokuuta 2022

Mukana Avoimet puutarhat tapahtumassa

 Pitkästä aikaa, eli taitaa olla 7 vuoden tauon jälkeen meidän puutarha on mukana Avoimet puutarhat tapahtumassa sunnuntaina 7.8. klo 12-17

Puutarha löytyy Avoimet puutarhat sivustolta nimellä Anun puutarha;)

Meidän suunnalla onkin silloin useita puutarhoja kierrettävänä eli Kokkolassa 6, Kälviällä 1 ja me siis Marinkaisissa. Eli eipä muuta kuin kierrokselle:)  






 Tervetuloa!