lauantai 30. marraskuuta 2013

Huomista odotellessa

Adventtikynttelikkö on vihdoin valmis, ehtihän se hyvin. Ensimäisenä adventtina koristelu on aika niukka, luonnonläheinen. Katsotaan mitä keksin muille adventeille.
Nyt odotellaan huomista, että saadaan sytyttää ensimmäinen kynttilä.


Karolina haastoi puutarha-joulukalenterin tekoon, ehkäpä lähden mukaan. 
Onhan sitä huomiseen asti aikaa miettiä:)

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Eka joulukukka

Käytiin eilen illalla marketissa ja löysin sieltä hyasintteja. Tai löysin kyllä muitakin joulukukkia, mutta ostin nyt vain yhden valkoisen hyasintin. Se pääsi omaan pieneen kasvihuoneeseen jäkäläpedille.


Joulukukkakausi on siis avattu!
Seuraavaksi voisin käydä katsomassa mitä kukkakaupasta löytyy.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Lunta!

Saatiin taas lunta, ja maisema muuttui ihan toisennäköiseksi.
 Aurinkokin näyttäytyi. 
Lisää tällaisia päiviä kiitos:)






Kuvat on sunnuntailta.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Pihakalenteri

Sain taas aivan ihanaa postia, tällä kertaa Pihakalenterin 2014/2015. Sen lisäksi, että se on kalenteri, se on myös puutarhakirja. Lähes joka aukeamalta löytyy ajankohtaan sopivia puutarhavinkkejä. Ja teemana on Pionit, puutarhan aivan upeat kaunottaret:)
Kalenterista löytyy myös pieni opas koristekasvien leikkaamiseen, kylvökalenteri, leikkuutaulukko ja vinkkejä lannoitukseen ja torjuntaan. Ja tietenkin tyhjiä sivuja omia muistiinpanoja varten.
Kiitos lähettäjälle!
Oman tai lahjan puutarhaystävälle, voit tilata täältä.


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

6 kuvaa kesästä

Kruunu Vuokko heitti mulle kesäisen haasteen. 
Mikäpä sen mukavampaa, kuin katsella kesäisiä valokuvia ja valita sieltä jotain.
Valinta tietysti on vaikeaa, mutta laitetaan tähän jotain jokaiselta kesäkuukaudelta. Tai onko huhtikuu jo kesäkuukausi...

Huhtikuu



Toukokuu



Kesäkuu 

hmmm, tää on jotenkin outo, kuin akvarelli

 Heinäkuu



Elokuu




Syyskuu



maanantai 18. marraskuuta 2013

Voi Eino minkä teit

Ei ole kiva olla myrskyn silmässä, jos nyt näin voisi sanoa. 
Heti aamusta tytär huikkasi että iso kuusi on kaatunut pihalle. Onneksi ei yltänyt taloon asti, eikä ollut kaatunut autotallin päälle. Omenapuut ja luumupuunkin oli väistänyt.


 Hiukan myöhemmin poika huusi että äiti sun kasvihuone on rikki. Joo, siellä se oli menossa pellolle.
Ja on todella ihan oikeasti rikki:(


Että sellanen sunnuntai...
Ja sähkötkin oli poikki koko päivän, ruoaksi paistettiin makkaraa takassa...

lauantai 16. marraskuuta 2013

Havuja

Onneksi olen pikkuhiljaa ymmärtänyt istuttaa pihalle myös havuja, vaikkakin taas nyt tuntuu että aivan liian vähän. Tähän aikaan niiden arvon huomaa. 
Ehkä ensi kesänä taas muutama lisää...

Tässä etualalla kolme pallotuijaa `Tiny Tim`nimisiä. Taempana näkyy timanttituija `Smaragd`.


 Edessä kääpiövuorimänty. Syreenin takana timanttituija `Smaragd`ja vielä hiukan kauempana hopeakuusi `Glauca`.


 Tässä kääpiöpalsamipihta `Nana`.


 Ja tässä komeilee pallotuija `Mr. Bowlingball`.


 Ja tuolla takana ihan normaaleja kuusia:) Aivan vasemmassa reunassa näkyy myös pieni siirretty taviskuusi, siitä yritän leikata oikein tuuhean ja kartiomallisen. Jos ei onnistu, siirrän uuden pienen tilalle.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Ruostetta

Näistä kuvista on jo jonkin aikaa, mutta heinät ja havut ovat vieläkin hyvän näköisiä.
Nostin vanhan kuormalavan autotallin seinää vasten ja keräsin siihen vanhoja ruostuneita työkaluja. Nämä työkalut eivät ole enää käytössä, mutta ovat niin kauniita ja varmasti hyvin palvelleita.


 Lavan edessä on vanha pyörä kiveä vasten nojallaan, aika kiva sekin.


 Lisää ruostetta löytyy pienestä astiasta:)


 Tähän aiheeseen mitenkään liittymättä, postipoika toi kivan paketin viime viikolla. Sain Mamman uunista sydäntä lämmittävää postia. Kirjaa olen jo aloittanut lukemaan, mutta teet vasta odottavat...


perjantai 8. marraskuuta 2013

Salaisen jouluystävän toinen paketti

Tällä viikolla sain jo toisen ihanan paketin Salaiselta jouluystävältä:)
Tällä kertaa paketista löytyi herkkuja: piparkakun makuista suklaata ja ihania polka-tikkuja. Näiden herkuttelujen jälkeen on suupielet hyvä pyyhkiä paketista löytyneisiin servetteihin. 
Tänä vuonna leivotaan kissan ja sydämen mallisia piparkakkuja ja koristellaan adventtikynttilät punaisin numeroin:)


Herkulliset kiitokset sinulle Salainen Jouluystäväni!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Olohuoneen senkki

Sisäkuvia vaihteeksi, kun ulkona sataa taas.
 Ja olen flunssaisena kotona.

Maalasin kesällä olohuoneen senkin valkoiseksi ja tykkään kovin. Aiemmin se oli sellainen tummuneen puun värinen. Maalina Bloomin kookosmaali ja värinä Lumi. Se oli ihan maalata ja tuoksui muutaman päivän kookokselle:)


Tähän on kiva järkätä pieniä koristeita.


Kirpparilta olen joskus löytänyt vanhan kahvimyllyn.


Nyt se sai luukkuun oikeita kahvipapuja, nekin tuoksuvat hyvälle:)


Kynttiläaika on parhaimmillaan, nämä kuitenkin vain koristeena.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Ohtakari

Eräänä iltapäivänä vein tyttöjä Ohtakariin, onneksi otin kameran mukaan.
 Oli ihan pakko nousta autosta ja kuvata merenrantaa.