maanantai 7. heinäkuuta 2025

Avoimissa puutarhoissa

 Tänä vuonna pääsin vierailemaan kolmessa ihanassa puutarhassa Vaasan seudulla. Ensimmäinen puutarha sijaitsee saaressa, johon oli venekuljetus. Paikka on Ingmarin ruusutarha. Sieltä löytyy satoja erilaisia ruusuja, harmi että suurin osa oli vielä nupulla. Mutta kaunista katsottavaa riitti silti. 

Tämä kaunotar on Kilgrund! Sellainen lähti myös mukaani:)


Ruusujen nimet oli maalattu kiviin ruusun värisin kirjaimin, aivan mahtava idea!






Seuraava kohde oli Luthers Rosenträdgård. Aivan mahtava paikka tämäkin! Täällä tuoksui ruusuilta kun kuljeskeli pitkin monia polkuja. Pikkuisen muitakin kukkia löytyi;)






Ja vielä ehdittiin kohteeseen Björlid. Niin kaunista ja harmonista. Ja nuo leikatut angervot <3






On tämä Avoimet Puutarhat- päivä vaan ihana keksintö! Pääsee näkemään upeita, erilaisia puutarhoja ja juttelemaan puutarhaa:) Ja päässä on monta ideaa omaa puutarhaa varten.

lauantai 5. heinäkuuta 2025

Muutama herkku:)

 Pionikausi on alkanut!

Tai no kyllähän kuolanpionit, ruusupionit ja lummepionit kukkivat jo jokin aika sitten, mutta nyt ovat aloittaneet myös muut. Muutama vuosi sitten ostin Rockii-pionin ja nyt se kukki ensimmäistä kertaa. Ja kyllähän tätä kannatti odottaa. Ja toinen nuppu on vielä avautumatta.


Toisaalla puutarhassa kukkii `Miss America`


`Blushing Princess`

Ja `Claire de Lune`


Ja valtava määrä palloja on vielä poksahtamatta!

maanantai 30. kesäkuuta 2025

Kesäkuun bingo

 Vielä ehdin mukaan Repolainen reissaa ja räpeltää-blogin kuukauden bingoon.


Poko osallistui keittiön ikkunoiden pesuun ihmettelemällä touhua ja kohta se hyppäsi tästä ulos eli oli ihan pihalla;)


Tässä tehdää jotain uutta, eli uuden "kukkapenkin" reunaa.


Ja tässä mustikkapiirakan jämät:)

 

lauantai 28. kesäkuuta 2025

Minä piirrettynä (kesäkuun haaste)

 Kristiina K:n kesäkuun haasteena on minä piirrettynä. Yritin haeskella lasten vanhoja piirustuksia, mutta ei niitä nyt löytynyt, tai ainakaan sellaista, missä olisin minä:) Joten otin kuvanmuokkausohjelman avuksi, se "piirsi" valokuvasta minun kuvani;)



maanantai 23. kesäkuuta 2025

Juhannuskuvia

Vietetiin juhannus ihan kotosalla, säät ei oikein suosineet, mutta vähän sentään tuli oleskeltua puutarhassakin. Muutama kuva siitä todisteena;) 

Tarkeni siellä, kun kunnolla pukeutui. Ja vain yksi päivä satoi vettä... Aika tyypillinen juhannussää;)









 Juhannusherkkuna meillä oli tyttären synttärikakku!


sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Tulppaanispämmi:)

Meillä on vielä tulppaaniaika, loppupuolella, mutta vieläkin kukkii. Tulppaajeja löytyy monesta kukkapenkistä, ja joka syksy niitä täytyy laittaa lisää. Osa jatkaa kukintaa tulevinakin vuosina, osa on yhden kevään iloja.

 Tykkään tällaisista sekoituksista. Sekoitan ostamani kukkasipulit astiaan ja sitten lähden istutuspuuhiin.

 










torstai 12. kesäkuuta 2025

Pakollinen `Hopa`-postaus

 Nyt on tämä aika vuodesta!

`Hopa`kukkii!

Joka vuosi yhtä upeasti!