lauantai 28. marraskuuta 2009

Adventtikukkia

Ostin viime viikolla ensimmäiset joulukukat, tai ensimmäisen adventin kukat. Niistä tein pienen asetelman keittiönpöydälle.



Valkoisia hyasintteja ei pienestä ruokakaupasta löytynyt, joten ostin sinisiä.



Tänään oli kiva päivä istuttaa loput sipulikukista, vajaa 400 kappaletta. Muutama pussillinen tulppaaneja ja narsisseja, siis isoja sipuleita ja sitten loput pikkuisia. Välillä tihuutti vähän vettä, mutta se ei istutuspuuhia haitannut.
Vielä piti hakea kamera ja ottaa kuva pihamaan adventtikukasta;)


10 kommenttia:

  1. Mieluisaa puuhaa sinulla tänään! Ajattele, löysit aarteita ja nyt kaivat niitä maahan. Mutta ne ovatkin sen sortin aarteita, jotka maasta putkahtaessaan vain lisääntyvät. Oikein innolla odotan millainen kukkaloiste teillä keväällä onkaan.

    VastaaPoista
  2. Orvokkihan se siellä pihamaan adventtikukkana! Jokunen vuosi sitten löysin pihaltamme jouluaattona myös orvokin! Sellaista lumetonta joulua en kyllä toivo uudestaan tulevaksi, vaikka kivahan se oli silloin se kukkanen bongata pihalta ;) Voi kunpa sataisikin pian jo lunta :)
    Kaunista adventinaikaa!!!

    VastaaPoista
  3. Voi minäkin haluaisin jo joulukukkia. Ja nimenomaan hyasintteja, niin ihana tuoksu niissä on. Valkoiset vain ovat aika kortilla, ja yllättäen "vain" niitä huolisin tänä jouluna kotiin.

    Vai "loput" sipulit :) 400kpl :) Minun koko syksyn saldo oli tuo 400 ja luulin että se oli paljon, heh ! Mutta sinulla se vasta kukkaloisto taitaakin olla keväällä. Ahkeran ihmisen puuhaa :)

    Mukavaa lauantaita sinne!

    Henska

    VastaaPoista
  4. Kerrostalovuokralainen-8728. marraskuuta 2009 klo 21.31

    Täällä kiehun kateudesta! Olisipa itselläkin piha johon istutella moiset määrät *alahuuli väpättää* kaikkia ihanuuksia! Maybe some day...

    VastaaPoista
  5. Antoisaa adventtiaikaa toivotellen!

    VastaaPoista
  6. Nyt on jo joulukukkien vuoro.
    Kaunis asetelma

    VastaaPoista
  7. Keväällä odottaa varmasti upea kukkameri : )
    Minä olen viikon verran käynyt tutun torimyyjän luona kysymässä hyasintteja. Kuulemma tänä syksynä hyasintit ovat kasvaneet tosi hitaasti...toivottavasti saan tiistaina jo edes yhden ; )
    Mukavaa ekan adventin iltaa !

    VastaaPoista
  8. Sinulla olikin melkoinen määrä istuttamista! Minulla oli vain murto-osa tuosta. Mutta orvokki kukki meilläkin!

    VastaaPoista
  9. Rita:
    Tykkäsin kyllä kovasti lauantain ulkotöistä.
    Ja nuo aarteet toivottavasti vuosien varrella vaan lisääntyvät.

    -T:
    Kyllä jouluun jotenkin kuuluu lumi, ja koko talveen myös. Toivotaan tosiaan että saisimme sitä jo pian, olis ulkona valoisampaakin.

    Henska:
    Minäkin olisin mieluummin ostanut valkoisia, mutta niitä ei pikkukaupasta löytynyt. No nuo ovatkin jo kukkineet jouluksi, joten saan käydä kukkakaupassa ostoksilla vielä ennen joulua, ja ostaa muutamin lisäkukkia;)
    Minäkin istutin n. 200 sipulia silloin syksyllä ja ajattelin että se on kiva määrä, mutta kun tuota tarjousta ei voinut vastustaa:)

    Kerrostalovuokralainen -87:
    Kyllä se aika sullekin varmasti koittaa, että saat istutella kukkasipuleita omaan pihaan.

    Marja-Leena:
    Samoin sinulle!

    Arleena:
    Kiitos!
    Ja lisää pitää/saa hankkia vielä ennen joulua.

    Sariw:
    Toivottavasti suurin osa ainakin kukkisi.
    Vai on hyasintit kortilla, löydänköhän valkoisia jouluksi?
    No jotain valkoista ainakin, ehkäpä taas amaryllis ja jotain muutakin...

    Kuusirannan emäntä:
    Tuli vähän sellainen sulo vilen-syndrooma, kun kerran halvalla sai;)

    VastaaPoista
  10. Kauniita kukkajuttuja...hyvää viikonloppua...

    VastaaPoista