tiistai 12. elokuuta 2025

Sitä sun tätä

 Ostin Sundilta tällaisen mysteeriruusun, ilman mitään tietoja siis oli myynnissä. Kaivoin niin syvän kuopan, kuin lapiolla sain aikaiseksi ja sinne sitten istutuin, Austin-ruusujeni tapaan. Toivotaan pitkää ikää ja runsasta kukintaa tälle kaunottarelle.


Muitakin ruusuja on tullut hankittua tälle vuodelle, innoittajani tietysti ne avoimissa puutarhoissa näkemäni pari upeaa ruusutarhaa:) Meikäläinen on nopea innostumaan;)

Poko astelee tässä tyttären "avaamaa" kivipolkua pitkin, ei pääse tassut kastumaan. Nurmikko siis kasvaa kiitettävää vauhtia noiden kivien päälle ja nurmikko täytyy vähintään parin vuoden välein leikata kivien reunoilta pois. Mutta aika nopea puutarhapuuha tuo on. Tuon kukkapenkin kauimmanisen reunan olen kantannut tänänä kesänä ja siihen se sitten jäikin...eron kyllä huomaa tuohon etuosan pusikkoon nähden.  Pitäisi jatkaa;)

Liljat ovat aloittaneet kukinnan, näitä voisi hankkia lisääkin. Tämä on `Tiger Babies`

Ja sitten muutama kesäherkku:) Mansikka-aika alkaa olla ohi, mutta muutaman viikon niitä riitti naposteltavaksi ja puuron päällekin.

Ja toisenlaiset herkut:) Hiekkasärkkien jäätelökioski on ihan must kesäjuttu!


Mukavaa alkanutta viikkoa!

18 kommenttia:

  1. Kauniin värinen ja muotoinen ruusu. Kukalla näyttää olevan kokoakin kivasti.
    Poko siellä testaa, onko kivet paljastettu ruohosta tarpeeksi hyvin. Taitaa olla ja niinpä tassut pysyvät kuivina.
    Enpä kiinnittänyt huomiota, onko kanttaukset huollettu. Tänä kesänä kaikki on kasvanut sellaisella vauhdilla, ettei millään ehdi rikkoja kitkeä ja paikkoja pitää siistinä. Katsellaan siis suosiolla kaikkea kaunista ja unohdetaan kanttausten arviointi.
    Nam, herkkuja monenlaisia. Niin mansikat kuin jäätelökin.
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kukalla kyllä kokoa ja väriä:)
      Poko antoi peukun kivipolulle, sitä on nyt kiva kävellä, kun tassut pysyy kuivina.
      Kanttaukset laahaa jäljessä, ja moni muukin ylläpitohomma. No onhan tässä vielä aikaa;)

      Poista
  2. Voi kuinka kaunis väri ruusulla! Ja söpösti Poko tassuttelee hoidetulla kivipolulla❤️Ja kukkapenkkisi ei kyllä minun silmiini näytä yhtään pusikolta😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli sellainen pakkosaada-ostos, kun tuon ruusun näin:)

      Poista
  3. Aivan ihana ruursu ja erikoinen väri. Kaunis tuommoinen kivipolku. Kyllä nyt kelpaa Pokon tepsuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jotenkin sykähdyttäneet nämä oranssinsävyiset ruusut!

      Poista
  4. Ruusussa on kyllä kaikki kohdallaan; suloinen väri ja hienostunut muoto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, toivottavasti se omaa myös hyvän talvenkeston:)

      Poista
  5. Ompas iso ruusun kukka ja erikoisen kaunis. Minä olen ostanut muutamia ruusuja ehkä kolmen vuoden aikana. Saa nähdä miten tänä vuonna ajattelin jospa Mustialan puutarhasta löytyisi jotain kun tullaan mummun luota .

    VastaaPoista
  6. Ihanan värinen ruusu! Puutarhahurahdukset ovat hauskoja ja niistä on kiva myös lukea.
    Ihana tuo polku. Kanttauksiin pitäisi täälläkin toimertua!
    Voi miten suussasulavan näköiset jäätelöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin sinun austineiden takia olen alkanut pitää myös näistä oranssin sävyisistä ruusuista:)
      Ja puutarhahurahduksista on tosiaan kiva lukea itse kunkin kohdalla, kaikilla puutarhaharrastajilla niitä taitaa olla ja vieläpä monenlaisia;)

      Poista
  7. Upea kerroksellisuus ruusussa, samoin sävy! Jestas miten tuuhea/tiheä nurmikkonne onkaan, ei ihme, että kivet haluaa sinne "sukeltaa" - kyllä kelpaa Pokon astella kuin mannekiinin - hieno kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pässi" hoitaa nurmikon kyllä hyvin, sen laittamisen jälkeen nurmikko on ollut paljon paremmassa kuosissa kuin ennen.
      Poko tosiaan astelee uudistettua polkua pitkin kuin mannekiini:)

      Poista
  8. Tiedän omakohtaisesti, miten nopeasti nurmikko valtaa kivpolkujen päältä itselle alaa, mutta tyttäresi sai siistiä jälkeä aikaan. Ihana ruusu, toivotaan sille pitkää ikää ja runsasta kukintaa. Haluaisin lisätä noita kauniita alaspäin nuokkuvat liljoja, mutta en tiedä ehdinkö taistella riittävästi liljakukkoja vastaan. Ehkä yritän vielä, sillä katsoin iloisena yhtä kaunista liljaa, joka nousi talon takana pionipenkissä kukkimaan ja sinne voisi laittaa liljoja enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmikon kasvuvoima on kyllä aika nopea, kun se valloittaa maailmaa:)
      Nämä alaspäin nuokkuvat liljat ovat kyllä ihania, minäkin niitä suunnittelin lisää. Pionipenkissä olisivat ihan loistavia, olisi jotain kukkaa pionien jälkeenkin. Meillä on tänä vuonna ollut tosi vähän liljakukkoja (koputan puuta), toivottavasti eivät lisäännykään.

      Poista
  9. Hiukan nauratti! Tuo nopeasti innostuminen on hyvinkin tuttua eli sama täällä. Aivan uskomattoman kaunis ruusu 🧡! Kevein askelin Poko tassuttelee kivillä ja tassut pystyvät kuivina, kaunis nurmikko ja kukkapenkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, välillä tuntuu että kiihtyy nollasta sataan uskomatonta vauhtia, kun on kukkahurahduksesta kyse;) No onneksi se on melko vaaratonta:)

      Poista