keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Päärynän kukintaa

Ostin viime vuonna meille päärynäpuun ja se selvisi hienosti ensimmäisestä talvestaan ja kukkii nyt melko ihanasti! Toivottavasti tuottaa jo tänä vuonna vähän satoa.

Se kasvaa riihen edessä, joka siis suojaa sitä mereltä puhaltavalta tuulelta. Vähän jo mietin, pitäisikö tälle istuttaa tuohon lähistölle myös kaveri. Pölytys onnistuisi vissiin silloin paremmin.

Tämä on muuten siitäkin ihana puu, että on kukkinut jo tovin aikaa, aloitti siis toukokuussa ja jatkaa kesäkuun puolelle. Luumu avasi kukkansa eilen ja omenapuut ihan lähipäivinä. Oi tätä kukkivien puiden aikaa!




12 kommenttia:

  1. Päärynäpuun kukinta tulee kauniisti esiin harmaa hirsi taustallaan. Minulla ei ole päärynää, mutta sekin olisi kiinnostava lisä puutarhaan. Kukkivat hedelmäpuut ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kaunis pari tuo kukkiva puu ja riihen seinä. Ja riihi suojaa myös puuta tuulilta!

      Poista
  2. Kauniisti kukkiva päärynäpuu. Minullakin 'Pepi' lajike on kukkinut nuoresta iästään huolimatta runsaasti.

    VastaaPoista
  3. Vaikkei koskaa tulisi päärynän päärynää, nii kukkii komiasti riihen hirsiseinää vaste. Toivottavasti ny kuitenki niitä päärynöötäki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä! Mutta päärynät olis kiva lisä;)

      Poista
  4. Kaunis pikku puu! Minullakin toiveissa kaksi päärynäpuuta pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin, pitäisikö tuolle ostaa kaveri, että tulis paremmin satoa.

      Poista
  5. Sopiipa kukkiva päärynä kauniisti hirsiseinää vasten! Nätisti kukkii jo ensimmäisenä keväänään, toivottavasti tulee päärynöitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella paljon kukkia tosiaan jo ensimmäisenä keväänä! Tulispa edes muutama päärynä maisteltavaksi.

      Poista
  6. Meillä päärrynäpuu Pepi meni väärään paikkaan ja jouduimme siirtämään. Vielä ei kuki meillä, muut kuin omenapuut. ;Luumupuita odottelen ja mietimme jos istuttaisi Casper Julianille valkea kuulaan. Kivaa kesäkuuta♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ainakin pieniä puita voi siirtää aika hyvin! Meillä kukkii nyt omenat ja kirsikat, kohta kyllä nekin jo ohi.
      Ihana idea istuttaa lapsenlapselle oma puu!

      Poista