maanantai 2. elokuuta 2021

Loman puoliväli

Kesälomaa on takanapäin kaksi viikkoa ja jäljelläkin vielä kaksi viikkoa:)

 

Aika monenlaista säätä on mahtunut meidän lomaan, niin hellettä kuin kunnon vesisateitakin. Tänään on tihkutellut lähes koko päivän, mutta kävin silti leikkaamassa puutarhaa vähän siistimmäksi. Eilen aloitin syreenin karsimisella ja siitä jäi vähän saksimisvimma päälle;) Vielä pitäisi silti leikkoa vaikka kuinka paljon kukkineita perennanvarsia matalaksi, jotta tulisi vähän siistimmän näköistä. 

Siistimisurakka on myös vielä melkolailla kesken rippipenkin reunasta, tuosta ajoitieltä. Mutta sateen jälkeen rikat lähtevät siitäkin ihan kohtuullisesti. Ja tietääpä ainakin mitä puuhata, kun into taas iskee:)

Ei täällä silti työleiriä ole pidetty, vaan suurin osa ajasta on lorvittu:)  Luettu puutarhalehtiä, kuunneltu kirjoja ja katsottu youtubesta Gardener`s Worldia, pyöräilty, syöty ulkona ja kyläilty. Ja lähes joka päivä on päiväkahvin kaverina ollut herkkuja, siis jäätelöä!

Puutarhapuuhissa apurina on ollut myös Miuku

Ensimmäiset sadonkorjuut on tehty

Ja tässä kuvamateriaalia keskeneräisestä työstä

Vielä on matkaa jäljellä...


Huomiselle on taas luvattu reiluja sadekuuroja, mutta sitten näyttäisi siltä, että aurinko alkaa taas paistamaan!

10 kommenttia:

  1. Ihan hyvä, että kesälomalla osaa myös nauttia ja levätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, monipuolinen kesäloma on juuri sitä mitä meikäläinen tarvii:)

      Poista
  2. Lomasi kuulostaa lomalta, tekemistä ja rentoilua sopivassa suhteessa. On aina huojentavaa saada joku projekti valmiiksi, ja se vaatii ensin sen aloittamisen. Hyvällä vauhdilla on siis reunus etenemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla on kyllä kiva, kun on erilaisia juttuja ja välillä pelkkää laiskottelua;)
      Reunus etenee ihan kivasti äänikirjaa kuunnellen!

      Poista
  3. Lomasi kuulostaa ihanan monipuoliselta :) Kaikkea sopivassa suhteessa. Tuossa siistimishommassa sitä näkee hyvin työnsä tulokset! Hyvää loppulomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea sopivassa suhteessa on juuri hyvä lomaresepti!
      Tuo reuna kyllä palkitsee tekijäänsä!

      Poista
  4. Lomasi kuulostaa just sellaiselta kuin loman kuuluukin olla. Hyvää loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoilua ja vähän jotain tekemistäkin, hyvä lomaresepti! Ja kiitos, viikko siis vielä nyt jäljellä!

      Poista
  5. Hyvän matkaa olet jo kitkenyt. Miten puhdasta jälkeä tuleekaan! Ja lomaakin on vielä jäljellä. Aloitin maanantaina työt, ja vähän jäi keskeneräinen fiilis, kun olin nyt kolmen viikon pätkän lomalla. Tosin viikko vielä jäljellä käytettäväksi myöhemmin. Otahan rennosti ja innon mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kivasti tuosta tosiaan rikkaruohot lähtevät irti ja matka etenee äänikirjoja kuunnellen!
      Onneksi kesää ja lämpimiä iltoja on vielä jäljellä, että ehtii puutarhailua vaikka töiden jälkeenkin! Ja mukavaa että sinulla on vielä viikko kesälomaa jäljellä!

      Poista