lauantai 10. elokuuta 2024

Aika juoksee

Mihin tämä aika oikein juoksee? Perässä ei meinaa pysyä. Loman jälkeen olen ollut kaksi viikkoa töissä, nyt tällainen pitkä viikonloppu eli perjantaikin vapaa:) Eilen käytiin tyttären kanssa shoppailemassa ja kirpputorikierroksella, kahvilassa maltettiin välillä sentään käydä istumassa;)

Tänään, ja vissiin huomennakin on sadepäivä, joten nyt on aikaa istua koneella. Suunnitelmissa blogien lukemista ja ehkäpä valokuvakirjan tekoa. Ja voisihan sitä aloittaa uuden villapaidan kutomisenkin...

Kasvihuoneesta on saatu hakea kurkkuja ja tomaatteja ja kasvulavoista salaatit. Valkoiset herukat on kerätty, muut odottavat vielä vuoroaan. Suurin osa napsitaan suoraan suuhun, jonkin verran menee pakkaseen. 

 

Viime viikolla olin yhtenä iltana kurssilla, jossa valmistettiin luonnonmateriaaleista koreja. Tosi kivaa, mutta aika hidasta hommaa;)

 

 Tässä minun aikaansaannokseni.

 

 Puutarhahommia on tehty hissukseen, eräänä iltana viime viikolla sain tyttären kaveriksi perkaamaan nurmikkoa/rikkaruohoja soralta ja aika nopeasti tuli kivannäköistä jälkeä.


 Lähtötilanne oli tämä! Taisi jäädä viime kesänä tämä homma tekemättä, ja vihreähän ottaa aika nopeasti vallan, jos ei siihen mitenkään puutu.


 Ettei teidän verkkokalvoille jäisi tällaista näkyä, laitetaan tähän loppuun vielä jokunen mukavampi kukkakuva:)




 Rentouttavaa viikonloppua!

maanantai 29. heinäkuuta 2024

Niitty

Alkukesästä mies kynti pienen heinäpeltopläntin talon läheltä ja minä kylvin siihen monenlaista niittykukkasekoitusta. Vähän mietin, että kasvaaakohan siellä mitään, mutta luonto hoiti kastelun sillä tavalla sopivasti, että aika paljon siellä on kukkia näkyvillä. 

Hunajakukat aloittivat, sitten tuli muitakin värejä näkyviin. Ainakin ruiskaunokkeja ja unikkoja ja puna-ailakkia.  Ja heinääkin kasvaa, mutta pääasia, että tuli kukkiakin.












 

lauantai 20. heinäkuuta 2024

Värinokkoset

Jonain vuonna minulla oli takaterassilla ruukuissa värinokkosia ja ajattelin tänä vuonna mennä samoilla linjoilla. Tilasin keväällä siemensekoituksia niistä ja niiden taimien lisäksi laitoin ruukkuihin heiniä, suklaakosmosta, murattia, lankaköynnöstä, apilaa, lehtikaalta, hopeaputousta.

Takaterassi on aika lailla etelän puolella taloa, mutta tontin rajalla on pikkumetsä, joka suojaa paahteelta.

Ja aika kivoja yhdistelmiä tuli:) 



















keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Ritarinkannukset kavereineen

Tänä vuonna päätypenkin ritarinkannukset ovat kasvaneet huimiin mittoihin! Ovat vissiin tykänneet näistä sateisista ilmoista, että ainakin lähes joka toinen päivä sataa vähän:)

 

Samassa kukkapenkissä kasvaa mm. pioneja

 
Marhanliljoja ja akilleijoja. Miten ihanan tumma tämä siementaimi.






Tukea nämä ottavat seinästä;)




 

Tästä näkee ritarinkannusten pituutta, tai korkeutta. Marhanliljat näyttävät ihan pieniltä:)


Tämä kaunotar kasvaa toisaalla, mitat eivät yllä liloihin sukulaisiinsa. Mutta ihana tämä kyllä on:)


torstai 11. heinäkuuta 2024

Pötköttelyä

 Ollaan kissojen kanssa pötkötelty kohta pari viikkoa, tai siis minä olen, kissat kaverina toisinaan.






 Pikkuhiljaa sairasloma lähenee loppuaan ja pääsee tekemään jotain hommia puutarhassakin. Siis muutakin kuin pelkkiä puutarhakierroksia:)