lauantai 15. heinäkuuta 2023

Kuninkaallista kukintaa

 Aika juoksee... Heinäkuu jo puolessa välissä!

Ja meillä kukkii ensimminen talvehtinut Austinruusu! Princess Alexandra of Kent. Eikö hän olekin ihana:)

Uusia pioneja on myös kukassa, ihana nähdä ensimmäistä kertaa nämä `Soft salmon Saucer` ja `The Fawn`

 

Kuten myös `Lorelei`


Sen lisäksi, että olen kulkenut pitkin pihaa kukkia ihailemassa, parturoin rautatieomenapuuta. Nyt näkee taas sen alla kasvavat kuunlijat, joita muuten istutin sinne lisää eilen. Tavoite täyttää koko alusta niillä. Ja kuten kuvasta näkyy, nurmikko alkaa vaihtaa taas väriä, sateita siis toiveissa tännepäin.


Takapihalla isot puut suojaavat enimmältä paahteelta, siellä nurmikko on vielä aika hyvässä kunnossa.

Viime viikolla oli myös heinäntekoa, pikkupaaleja muutama sata kappaletta. Onneksi näitä tehdessä on aina hyvä sää;)

tiistai 4. heinäkuuta 2023

Kesäloman kuulumisia

 Menipäs se kesäloma nopeasti, nyt olen ollut jo pari päivää töissä. Myös hienot kesäsäät vaihtuivat kylmään ja pilviseen, ja heikkoon sateeseen. Tämä vähäinenkin sade on ollut todella tervetullut, kahdessa päivässä 6 mm. Ja kesäkuun saldo oli 13 mm.

Kesäloman alussa teimme parin päivän reissun Turkuun, kun tytär valmistui opettajaksi.


Kotimatkalla poikkesimme Loimaalla ostamassa överiherkut Munkkiksesta;) Pikkuisen on iloinen ilme kun on tuollainen herkku käsissä.


Muutoin kesäloma menikin sitten aika lailla kotipuolessa. Eräänä päivänä pistäydyimme Kalajoen Hiekkasärkillä vähän kävelemässä ja syömässä Henry`s Saloonissa. Suosittelen ainakin heidän pizzaa!

Sitten oli paljon vain yleistä haahuilua puutarhassa, luin useamman kirjan ja kuuntelinkin muutaman.

Akileijat kukkivat hyvin ja niitä oli todella paljon erilaisia risteymiä. Niistä taidan tehdä oman postauksen.

Kun oli niin lämmintä, retkeiltiin omalla pihalla eli nukuttiin teltassa monta yötä:)

Kesäloman aikana satoi ihan alussa parina päivänä ja sitten juhannuksena!

Pionit aloittelivat, tässä iki-ihana ja ensimmäinen Buckeye Belle.

 
 Tehtiin myös pyöräretki Ohtakariin, eli reissu oli vähän vajaa 50km! Se olikin meikäläisen ennätyspyöräilymatka, edellinen taisi olla viime vuoden reilut 20km. Vähän alkoi hapottamaan muutama kilometri ennen kotia, mutta suklaa auttoi.

  
Ihastuin todenteolla iriksiin. Varsinkin, kun pari koeyksilöä menestyi talven yli kukkapenkissä, joka on etelän puolella taloa paahteisessa paikassa, ja siinä on routaeristys. Eli kovin vähän multaa ennenkuin tulee hiekka ja styrox-levy.
 
 
Kasvihuoneessakin tapahtui, ensimmäinen vesimeloni alkoi kasvamaan. Kyllä siellä on myös tomaatteja ja kurkkuja tulossa.

 
Tein reissun Särkän perennataimistolle. Sieltä tarttui mukaan muutama pioni ja joitakin muitakin kasveja.

 
Ja kasveillehan piti löytää puutarhasta istutuspaikat. Paras ajatus oli pionikaaren suurentaminen!  Eikun tuumasta toimeen, ja alue isommaksi, mutta sitten puuttui taas pioneja;)

 

Seuraavaksi siis Blomqvistille:)

Ostoslistalla oli mm. tämä `First Arrival`. Kasvit on istutettu ja ne pari juurakkoa, jotka on tulossa syksyllä, mahtuu vielä tähän uudisalueeseen. Mutta vähän on vielä viimeistelyä tekemättä.

Ja siihen loppui loma. Mutta ei onneksi vielä sentään kesä:)

torstai 22. kesäkuuta 2023

Potagerin piristäjät

 Potagerissa on vielä kovin vihreää, joten laitoin sinne vähän pirtsakkuutta kesäkukilla.

Aika kivasti sopivat tuohon potagerin "sisääntuloon" nuo ruukut. Ja niitä voi ihailla myös tuoleilla istuskellessa.

Ruukuissa kasvaa daalia, samettikukka ja kultahehku.


 
Tässä vielä potager omenatarhasta käsin katsottuna.



kaupallinen yhteistyö/Huiskula

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Ruusuinen OmaPIHA-lehti

 Uusin OmaPIHA-lehti on oikea ruusunumero!


Toki muutakin mielenkiintoista luettavaa löytyy, kuten jokaisesta lehdestä.

Mutta katsokaa nyt näitä, uppoudun hetkeksi ruusujen kiehtovaan ja tuoksuvaan maailmaan:)

Ja saattaa olla niin, että ostoslistani kasvaa jälleen...





Tässä muuten vielä yksi syy, miksi tykkään tästä lehdestä:) OmaPIHA-lehti antaa ihanan kasvilahjan vuosittain kestotilaajille. Tänä vuonna se on `Roseus`-tähtisahramin mukuloita!


 blogiyhteistyö, OmaPIHA-lehti saatu

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Puutarhajumppaa

 Ensimmäisen kesälomaviikon alkupuolen sää oli aika viileä, mutta se oli oikein hyvää istutussäätä;) Sitten kun lämpötilat nousivat, puutarhassa onkin lähinnä vain luettu puutarhalehtiä ja tehty pihakierroksia siten, että pari askelta eteenpäin, hei tuollahan on nokkonen tai joku muu rikkakasvi kukkapenkissä, nyppäsenpä sen pois. Ja pari askelta lisää, kukkien ihailua, kuvien ottamista, rikkaruohon bongaaminen.... Kukkapenkit on vielä kanttaamatta, mutta viime loppuviikosta tullut selkäjumi, jonka takia onneksi pääsin nopeasti hierojalle, on siirtänyt sitä touhua. Puutarha on kyllä kiva kuntosali, mutta sielläkään ei ole mitään venyttelymuistuttajaa. Onko teillä joku hyvä keino muistaa venytellä? Antakaas vinkkejä;)

Aamupalaterassilla istuessani bongasin pari päivää sitten tämän ihanuuden, Tulipa whittalii, nykyisin Tulipa orphanidea, jonka istutin viime syksynä. Sopii muuten aika hyvin viereiseen pensaaseen, keltajapaninangervo `Firelight`



perjantai 2. kesäkuuta 2023

Se olis kesäloma nyt

Kesälomani alkoi, tai siis oikeastihan se alkaa vasta maanantaina, mutta jo tänään oli vapaapäivä! Sää on melkoisen viileä, aamulla mittari näytti +6, mutta tuuli varmaan pohjoisnavalta. Kävin siirtämässä takaterassin kesäkukat/heinät kasvihuoneeseen ja jo eilen peittelin muut kesäkukat hallaharsolla. Ensi yöksi on luvattu tänne +1! Jospa ne lämpötilat sitten jo lähtisivät nousuun...

Onhan tässä se hyvä puoli, jos siis sentään pysyy plussalla, että kukat kukkivat nyt kauan:) Mutta silti, saisi lämmetä sellaiset kaksikymmentä astetta;)

Tämän hetkinen puiden kukinta lupailee ehkä satoa luumusta, kirsikasta ja päärynästä. Ja pieni uusi japaninruusukvittenikin kukkii:)















 

Kukkarikasta kesäkuuta!