Päivänpesä-elämää blogissa oli jo viime vuonna tällainen mukava haaste, mutta unohdin sen silloin. Nyt olen bongannut sen useistakin blogeista.
Katselin viime vuoden valokuvia, ja yritin löytää sellaisia, joissa näkyisi puutarhatyökalujani. Niitä ei muuten tule ihan hurjan paljoa kuvattua;)
Ensimmäiseksi kevättöissä tarvitaan haravaa. En haravoi syksyisin, vaan vasta keväisin ja aika hellällä kädellä. Tuo iso harava on oikein kätevä siihen tarkoitukseen, ei mene turhan kauan tähän työhön.
Pöytä vaihtuu, sakset pysyy;)
Ja tuo punakahvainen työkalu on myös oiva apu pikkusipulien istuttamisessa. Kuvassa näkyvä sipulikaira tai mikälie ei ole hyvä, meidän maalla tarvitaan vastaava metallinen.
Sitten kottikärryt, papan ja mummun vanhat, ihan ykköset. Harmi että niissä on nyt reikä pohjassa. Kysyin mieheltä voisiko niitä mitenkään korjata. Omaa tyhmyyttäni ne ovat varmasti rikki menneet, ovat seisoneet vesisateessa multa, ym. kuormassa.
Kottikärryjen kahvassa roikkuu pieni puutarhalapio. Nämä hihnalliset kulkevat näin hyvin mukana. Usein aisojen päällä makaa myös lapio/talikko.
Kanttausrauta on yksi suosikeistani, sillä saa niin ihanaa jälkeä kukkapenkin reunoihin, kuin pikasiivous.
Lapio ja talikko löytyvät keveinä versioina, tykkään. Toki löytyy myös perinteiset mustat, mutta ovat painavammat eli työskentelen pääosin näillä valkoisilla.
Ämpäreitä tms. astioita pitää myös olla, näihin on hyvä kerätä rikkaruohoja ja sitten käydä kippaamassa satsi kottikärryihin.
Kastelukela on myös kätevä, onko se sitten työkalu, mutta kuitenkin:) Ei tarvi pyöritellä pitkää letkua mihinkään telineeseen, vaan kela kerii sen automaattisesti sisäänsä.
Koska sitä ei voi jättää nurmikolle makaamaan, muuten tämä pässi syö sen;) Robottiruohonleikkuri on kyllä ollut hyvä hankinta, itselle jää aikaa muuhun puuhasteluun, kun tämä hoitaa nurmikon.
Ja missä nämä tavarat sitten säilytetään, silloin kun eivät ole puutatarhapöydillä? Puutarhavajaan mahtuu paljon, tässä kaikki kama pihalla, kun vajaa pari vuotta sitten maalattiin vaja. Ensi kesänä täytyy kyllä tehdä suursiivous taas.
Ja pienemmät tavarat mahtuvat hyvin kasvihuoneeseen. Roikkuvat siis tuossa oikeassa nurkassa.
Ja siellä näkyy myös lisää tärkeitä, eli kastelukannut:)
Kiva esittely kera kerronnan :) Paikoin kuulosti ja näytti ihan tutulta, kuten kottikärryjen päällä matkaavat työkalut. Pässi pitää nurmen tasaisena ja siistinä.
VastaaPoistaKottikärryt on oikein oiva työkalujen liikutteluun;)
PoistaKiva esittely
VastaaPoistaKiitos Sussi!
PoistaOlipa hauska katsella kuviasi, kun puutarhurointisi näyttää niin leppoisalta houkuttelevine kahvikuppeineen. Haluaisin tulla pötköttelemään tuonne kasvihuoneesi soffalle❤️
VastaaPoistaTervetuloa, juodaan siellä sitten kupilliset kahvia:)
PoistaAika paljon tuttuja esineitä joita minultakin löytyy. Monenlaista välinettä tarvitaan puutarhan hoidon helpottamiseen. Kohta tuo kaikki on taas edessä, ihanaa!
VastaaPoistaAika monta niitä kyllä löytyy, samantyylisiäkin.
PoistaJa onneksi taas mennään tuota aikaa kohden!
Kivasti työvälineesi ovat kuvattavina omilla työpaikoillaan. Tällaisia kuvia pitäisikin ottaa enemmän. Puutarhan paras "työväline" sinulla on tuo musta kissa näyttämässä suuntaa kottikärryjen keulassa.
VastaaPoistaHyvä kysymys, kuinka kaikki nuo kamat mahtuvat puutarhavajaan? Varmasti mahtuvat, kunhan vähän järjestelee.
Oli aika haastavaa löytää työkaluista kuvia, yleensä tulee kuvattua jotain kauniimpaa:) Mutta onneksi löytyi näitä muistoja itselle, että mitä on tullut tehtyä kesän aikana, niissä näitä työkalujakin mukana.
PoistaNäitä karvaisia työkamuja on kaksin kappalein, usein jompi kumpi mukana ainakin lähistöllä.
Juu, kaikki ne olivat vajassa ja sinne myös mahtuivat, kun kunnolla järjesteli:)
Olipa todella mukava ja mielenkiintoinen esittely, kaikenlaista pihahommissa tarvitaan ja jotenkin ne tärkeimmät ja käteen sopivammat hommissa on aina mukana. Ja tuo rannelenkillinen työkalu on parhaalla paikalla kottikärryn aisassa. Puutarhavajasi taitaa olla tilaihme, kun sinne mahtuu noin hyvä valikoima puutarhan hoitoon tarvittavaa aineistoa.
VastaaPoistaToisinaan ne tärkeimmät ovat myös hukassa, kun ei muista minne ne on kädestään laskenut;) Siksi olen yrittänyt viedä ne tuohon pöydälle, kun lopetan hommat. Vajaan tai kasvariin olisi muutama askel lisää;)
PoistaPuutarhavaja on kyllä tilaihme, lasten vanha leikkimökki on nyt minun leikkimökkini!
Kiitos esittelystä. Hauskat kuvat missä välineet ja työkalut ovat tositoimissa :)
VastaaPoistaTämä oli oikein kiva haaste, kuviakin sai etsiä pitkän aikaa:)
PoistaHauskasti esitelty! Kyllä mahtuu pieneen vajaan paljon tavaraa.
VastaaPoistaAjattelin ensin, mettä menen kuvaamaan nyt, mutta sitten keksei, että kivempi jos löytyy kesältä kuvia.
PoistaJa joo, kyllä sinne mahtuu, kun järjestelee:)