torstai 29. marraskuuta 2018

Kompostointihaaste

Rikkaruohoelämää-blogista on lähtöisin kompostointihaaste, jonka sain jo aikaa sitten jostakin blogista, mutta vasta nyt sain tartuttua asiaan.
Samaisen haasteen sain myös SariHannelta, kiitos!

Haasteen tarkoituksena on esitellä oma kompostointijärjestelmä etuineen ja haittoineen. 

Meiltä löytyy aikoinaan HobbyHallista tilattu kompostori,
johon uppoaa sekä puutarha- että ruokajäte.
Kompostori tapaa jäätyä talvisin kovalla pakkasella, mutta sulaa muutaman viikon kuluttua, kun kevät alkaa vähänkään lämmittää.

Laitan kompostoriin siis kesäisin jonkin verran puutarhajätettä ja ympäri vuoden ruokajätettä. Tai siis ruokaa meillä menee aika harvoin kompostiin, lähinnä kuoria yms. Eniten talven aikana taitaa kompostiin mennä kuivuneita leikkoja;) 

 

Kuivikkeena käytän oksahaketta. Sitä neuvotaan laittamaan joka kerta, kun kompostiin laittaa muutakin tavaraa, mutta olen laiska;)
Kippaan haketta kompostiin siis toisiaan. Ja hyvin on toiminut tälläkin tavalla. Vain kerran komposti alkoi haisemaan, silloin en ymmärtänyt että haketta täytyy laittaa sentän enemmän kuin kerran kuussa...

Perennanvarret katkon suoraan kukkapenkkeihin keväällä, siis ne, jotka vielä ovat talven jäljiltä pystyssä. Tämä ei ehkä sovi kovin siisteydestä pitävälle, jonkin aikaa keväälläkin on sotkuisen näköistä, mutta pian vihreys voittaa kukkapenkeissäkin ja peittää edellisvuotisen materiaalin. Tämäkin puutarhatyö menee laiskuuden piikkiin:) Keväällä on paljon vähemmän katkottavaa kuin syksyllä!
Samoin haravoitavaa on vähemmän keväisin, syksyisin lehdet saavat jäädä nille sijoilleen. Toki meillä ei ole isoja lehtipuita kovinkaan runsain mitoin.

 



Rikkaruohot heittelen usein takaisin kukkapenkkiin, siis kun olen kiskonut ne juurineen irti. Sinne ne kuivuvat ja muuttuvat mullaksi.

Kevään tullen tyhjennän kompostia kukkapenkkeihin ja kasvulavoihin. 
Löysin yhden kuvan, jossa näkyy keväisen kompostin saalista. 
Myös kesän aikana tai viimeistään syksyllä kompostia täytyy tyhjentää, että sinne mahtuvat talven kompostoitavat. Silloin vien aarteen kasvulavoihin odottamaan seuraavaa kevättä.

 



Tässä tuli nyt muutakin kuin kompostointiasiaa, mutta jonkinlaista jätteidenkierrätystä kaiketi nämä muutkin;)

Ja niitä haittoja, eipä tule mieleen:)

8 kommenttia:

  1. Kiva, että sinäkin tartuit tähän kompostihaasteeseen. Toisten postauksista saa hyviä ideoita ja vinkkejä.
    Meilläkin oli vuosia halpiskompostori, jonne laitettiin myös kaikki talousjäte. Talvella se jäätyi ja keväällä siellä oli aina hiiren pesä. Tiesin, ettei se ollut tällaisella tiiviisti rakennetulla alueella laillinen, mutta emme vain saaneet hankittua kunnon biokompostoria. Vuosi sitten sellainen vihdoin hankittiin ja on kyllä mainio laite. Hintansa väärtti.
    Olet oikeassa, että syksyisten lehtien ja perennanvarsien katseleminen keväällä on järjestyksen ihmiselle haasteellista ja vaatii vähän totuttelemista. Vakuutan, että moisesta järjestysinnosta voi oppia pois. Eli minäkin haravoin nykyisin päällimmäiset lehdet pensaiden alle ja loput jää sijoilleen. Kukkapenkkejä en enää puunaa ylen innokkaasti ja keväällä ripottelen katemultaa somistamaan pahimpia näkymiä. Hyvin toimii ja Elli toimi, täytyy kääntää katseensa, kunnes vihertää riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä alkaa harkitsemaan biokompostoria, ettei massa pääsisi talven aikana jäätymään.
      Ja katseen kääntäminen on hyvä vinkki, jos ei muualla vielä viherrä, niin ainakin puutarhalehdissä:)

      Poista
  2. Aivan hyvin voi laittaa kuiviketta harvemmin kuin joka kerta. Kerralla kun kippaa vähän enemmän, hämmentää osan siitä pintakerroksiin ja jättää loput päälle, niin siihen taas voi muutaman kerran tuoda uuden lastin kompostoitavaa. Minäkin harrastan "laiskuutta", eli lehdet jäävät nurmikolle tai kukkapenkkien katteeksi j perennnanvarret katkon vasta keväällä kukkapenkkiin. Rikkaruohoja en sentään visko takaisin kukkapenkkiin... jätän ne kasoiksi nurmikolle :D Keräilen sitten jossain välissä kerralla kaikki kompostiin, mutta saattavat ne olla sijoillaan useamman päivänkin :D Mukavaa marraskuun viimeistä päivää ja alkavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että löytyy muitakin laiskuutta harrastavia;)

      Poista
  3. Kompostin tuotos on varsinaista mustaa kultaa💚 Sitä saisi tulla enemmänkin. Olen joskus miettinyt jopa tuovani työpaikkani biot kotiin😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä saattais joku vähän jo ihmetellä tätä puutarhaharrastusta;)
      Mutta on se oma multa kyllä kuin kultaa!

      Poista
  4. Haaste olikin jo näköjään tullut sinulle aiemminkin. Kiva kun vastasit siihen :) Välillä vähän vaikea pysyä perässä kenelle mikäkin haaste on tullut.
    Minäkin jätän perennojen varret ja lehdet talveksi paikalleen ja kuiviketta en myöskään joka kerralla kompostoriin lisää. Sen verran, että toimii riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei haittaa mitään, ei näissä haasteissa pysy perässä mikä on kenellekin tullut:)
      Riittävä määrä kuiviketta onkin hyvä, ja sen joutuu jokainen itse opettelemaan...

      Poista