tiistai 13. helmikuuta 2018

Hopan kasvutarina

Viime talven juttujen jatkoksi vielä muutama muutostarina:
Etupihan kaunotar, koristeomenapuu `Hopa`
on kasvanut vuosien varrella pienestä taimesta oikeaksi puuksi.


Samalla on muovautunut myös koko keskiympyrä


Pikkuhiljaa nurmikko on pienentynyt


Multapintaa peittämään on tuotu kuorikatetta


Kuorikatekasasta on vielä jälkiä näkyvissä nurmikolla...
Puutarhapenkki on löytänyt paikkansa









Penkin etuala oli vuosia ollut kovin tyhjän oloinen,
vihdoin keksin tehdä siihen pionikaaren;)



Viimekesäinen tunnelma



18 kommenttia:

  1. Aah tuota Hopaa, kukkiessaan se on kuin hattara! Olen ihaillut sitä aikanaan jo Tiinan (Pionimetsä) blogissa, mutta niin vain en ole vielä hankkinut sitä. Viime kesänä puutarhani sai onneksi Mustan Rudolfin. Rixi on joskus istutettu, mutta se taisi raukka kuivua.. Nyt sen tilalla on rusokirsikka, joka on vielä pieni piiska vain... kuin tuo Hopasi pian istuttamisen jälkeen. Ihanaa nähdä, miten siitä on tullut leveälatvuksinen, oikea puu.
    Pionikaari on niin ihana ajatus tuohon penkin eteen, jo muutama kukka oli näköjään, ties millainen kukkaloisto vaikka jo tulevana kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on uskomatonta, että Hopa kukkii joka vuosi yhtä ihanasti!
      Mulla oli rusokirsikka, mutta se säilyi hengissä vain hetken, ensimmäisen (kauhutalven) jälkeen kukki, mutta siihen kai meni sen kaikki energia, ja se vain kuivui pois... jos vielä löydän joskus pienen taimen, taidan kuitenkin kokeilla uudelleen.
      Pionikaari oli monen vuoden pähkäilyn tulos, kauan mietin että jotain pitäs keksiä, ja sitten yhtäkkiä tämä ajatus. Pionejahan ei vain voi olla liikaa;)

      Poista
  2. Pionikaari on tosiaan hauska ja kivan näköinen idea. Hyvin on onnistunut, kun pionit kukkivat heti ensimmäisenä vuotena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekana vuonna tosiaan muutama pioni kukki, ensi kesäksi odotellaan jo runsaampaa kukintaa!

      Poista
  3. Hieno pionikaari. Minun on tehnyt mieli jo muutaman vuoden koristeomenapuuta. Meillä kun on paljon jäniksiä ja peuroja. Mitenköhän pärjäisi? .Upea on puusi, kuinka kauan kukinta kestää?.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristeomenapuu kannattaa kyllä hankkia, toki se on suojattava jäniksiltä, peuroista en tiedä kuinka kaikkiruokaisia ne ovat.
      Kukinta kestää parisen viikkoa, riippuen kevään/alkukesän ilmoista:)

      Poista
  4. Kyllä on ihanat Hopa, sormustinkukat ja pionipenkki! On kesää ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pikkuhiljaa alkaa kyllä kesäkaipuu nousemaan:)

      Poista
  5. Koristeomenapuut ja -kirsikat ovat niin kevään kuningattaria!
    Kyllä siinä nyt kelpaa kesällä istua penkillä hurmaantumassa pionien kukinnasta 😊
    Minulla oli vähän samansuuntainen pionikaariajatus, kun istutin pioneja kuistilta kasvariin vievän käyvän reunalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristekirsikoita haluaisin, mutta ne ovat pikkuisen arkoja meidän korkeuksilla. Yritän kuitenkin...
      Pioneja käytävän reunallinen kuulostaa kyllä upealta!

      Poista
  6. Piänestä taimesta on kasvanu näyttävä pihan keskipiste. Ei taira tuasta kukinta-aikana saara silimiä irti ollenkaa. Aivan ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on paikkansa ansainnut etupihan keskipisteenä!

      Poista
  7. On kyllä upea puu täydessä loistossaa! Pionikaaresta tulee ihana, mutta ihana on tuo penkkisikin, mistähän olet tuollaisen löytänyt? Mukavaa Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  8. Nää muutos-ja kasvutarinakuvat on parhaita antia blogeissa. On kaunis puu, kertakaikkiaan. Tahtoo kans. Kiva pionipenkki ja pioniunikot antaa vinkkiä tulevasta näkymästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä Hopaa!
      Pionounikot ovatkin itse kylväytyneet pionikaareen tuolta Hopan alta;)

      Poista