keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Marketanpuistossa bloggaajatapahtumassa

Viime lauantaina olin Marketanpuistossa bloggaajatapahtumassa, 
jonka järjestivät
Kotipuutarha-lehti, Kekkilä, Puutarha Tahvoset, Rudus ja Tikkurila.
 
Ennen tapahtuman alkua ehdin kiertää aluetta reilun tunnin ajan,
jotain ostoksiakin tarttui mukaan:
sinikämmen, ruusupioni ja luhtaesikko saivat meiltä uuden kodin:)
 


 
Alkuun Kotipuutarha-lehden päätoimittaja Maija Stenman toivotti meidät tervetulleiksi 
ja sen jälkeen siirryimme nauttimaan herkullisesta salaatista
 
 
ja puutarhaystävän värisilmää miellyttävästä leivoksesta:)
 
 
Päivän pääteema oli kotimaiset marjakasvit ja 
ruokailun lomassa kuulimme ensin
Puutarha Tahvosen Tuuli Viistan
esittelyn kotimaisista marjakasveista.
 
Sitten jatkoi Piia Reinikainen Kotipuutarhasta kertoen
marjapensaiden istutuksesta ja hoidosta.
 
Luomulannoitteista ja kompostimullan käytöstä meitä ohjeisti
 Paulina Nyberg Kekkilästä.
 
Loppuun tuli kovempi tietoisku 
uudesta Kotipolku-palvelusta ja uutuustuotteista 
Iia Suikilta Ruduksesta ja 
 
Hanna Salonen kertoi vielä Tikkurilan Patio Kivikuullotteesta. 
 
 
Tämän jälkeen oli vielä aikaa vaihtaa kuulumisia vanhojen blogituttavien kanssa
ja ehdin moikata myös paria minulle uudempaa bloggaajaakin.
Valitettavasti aika loppuu näissä tapaamisissa aina kesken 
ja muutamiin jäi tällä kertaa tutustumatta.
 
Bloggaajat kun on liikkeellä, näkyy kameroita:)
Ja puutarhaihmisiltä löyty myös taimikasseja;)
 





  
Ja kuten kuvista voi myös tulkita,
aurinko helli meitä!
Pääkaupunkiseudulla oli täysi kesä!

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se oli, tuntui tosiaan että hyppäsi oikeaan kesään, kun junasta astui ulos!

      Poista
  2. Sää oli mitä mainioin, sitä se on ollut nyt muutaman päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuli kerralla kesäfiilis. Meilläkin nurmikko on jo siinä kunnossa, että sais käynnistää leikkurin ja puissa näkyy hennosti vihreää!

      Poista
  3. Voi että, teillä on ollut ihana päivä! Kiva, että ehdit kierrellä itseksesikin, tuolla on niin paljon nähtävää. Ihanat ostokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vauhdikkaasti sai kiertää, ensi kerralla täytyy varata siihen enemmän aikaa:)
      Ja päivä, se oli kaikin puolin kyllä ihana!

      Poista
  4. Olipa hauska taas tavata! Kesä taisi viimein tulla, nyt tohtii hankkia taimiakin kun ne voi laittaa heti maahan. Ja tulihan noita taas hankittua kuten kuvasta näkyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli!
      Ja juu, kukaan ei varmaan lähtenyt kotiin ilman muutamaa aarretta:)

      Poista
  5. Päivä oli tosiaan mukava ja sen kruunasi upea kesäinen sää.

    VastaaPoista
  6. Kiva, kun lähdit mukaan Ideapihoille!
    t. Tuuli Puutarha Tahvosilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tulla, vaikka matka kestikin muutaman tunnin! Päivä oli kyllä sen arvoinen:)

      Poista
  7. Ihana, kun jaksoit tulla sieltä matkojen takaa Anu! On niin mukava aina tavata ja vaihtaa ajatuksia ja hörhöilyjä.
    Toivottavasti tavataan vielä kesällä uudelleen.
    Mahtavia kuvakulmia sulla, tuo Oravanpesän Katin kuva on mainio. Kuvastaa jotenkin loistavasti meitä puutarhabloggaajia. Kaikenmaailman taimipussukatkin pitää olla samaan aikaan käsissä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täältä periferiastakin jaksaa tulla, kun tietää että seura on mainiota!
      Ja toivottavasti tosiaan kesällä tavataan:)
      Taimipussukat ovat kyllä tuttu näky kun me puutarhabloggaajat tavataan...

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Niin oli, vaikkakin aika pikaisesti ehdittiin jutella! Ensi kerralla pidempään:)

      Poista
  9. Vaikuttaa mukavalta reissulta! Minäkin olin tuolla, mutten nähnyt valitettavasti sinua. Ihanat nuo ostokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä tosi kiva!
      Harmi ettei nähty. Jos ensi vuonna olen tulossa, voitais sopia tapaavamme:)

      Poista
  10. Oli kiva nähdä ja muutenkin tosi mukava päivä! Hauskan kuvan olet minusta nappaissut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli!
      Tuossa sun kuvassa kiteytyy puutarhabloggaajan jutut :)

      Poista