keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Elonkorjuuhaaste

Sain kivan haasteen Parasta aikaa-blogista. Se menee näin:

"Puutarhat ovat vielä täydessä kukassa ja hyötypuutarha tuottaa satoa. Miksi emme jakaisi tätä iloa ystäville, kavereille, työtovereille, naapureille, sukulaisille jne.? Haastan teidät bloggarit ja blogien lukijat ilahduttamaan ainakin yhtä henkilöä puutarhan sadolla.  Mukavinta olisi, jos jakaisit haastetta omassa blogissasi ja kertoisit, kuinka sinä olet muistanut jotakuta puutarhan antimilla. Haasteen voi napata kuka tahansa, vaikka sinua ei olisi nimeltä haastetukaan. Voit myös käyttää lopussa olevaa kuvaa haasteessa."
  
Mun puutarhassani hyötytarhan osuus on melko pieni ja tänä vuonna vielä normaalia pienempi kasvihuoneen keväisen puutteen vuoksi. Muutama tomaatti kasvoi terassilla ja ne tuottivat kyllä tomaatteja, jotka poimin viime viikolla vihreinä sisälle, kun eräs yö mittari näytti +2 astetta.
Ja kesän kuivuus verotti myös kasvilavojen satoa, meikäläinen kun ei muista joka päivä kulkea pihan perälle kastelukannun kanssa...
Mutta muuta satoa kyllä puutarhastani mielelläni annan ystäville, kavereille, työkavereille, naapureille ja sukulaisillekin;) Tarkoittaa siis siemeniä ja kasvien jakopaloja, tai niitä siemenistä reilusti levinneitä. Mitään kun en hennoisi kompostiin tai roskiin laittaa!
 
Ainakin näitä saa, jos tulee hakemaan, tai voin tuodakin;)
 
sormustinkukka

ja Min Edenistä saatu pioniunikko
 
 Poimi tästä haaste mukaasi!


12 kommenttia:

  1. Jaa, pitäisköhän tulla hakemaan, osaisinkin varmaan vielä teille ;) Tottapuhuen meidän piha kyllä tarvis kaikenlaisia alkuja, onhan se vähän ankea edelleen kun tässä talossa ei ole koskaan asunut ketään viherpeukaloa. Anopin pihalta kyllä varmasti sais kaikenlaisia alkuja kun muistais hakea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule vain käymään niin saat alkuja mukaasi;)

      Poista
  2. Anu, niin monet vuodet ennen tätä ovat olleet omenavuosia, mutta nyt omenoita tulee tosi vähän. Aikaisemmin olin syyskuun yltäpäältä omenasoseessa ja tein pari kertaa viikossa omenapiirakan ja loput omenat vein issikkatallie, jossa käyn ratsastamassa. Nyt kuivattelen viemisiksi ruisleivän paloja eli vuodet eivät ole siskoja keskenään...

    Meiltä olisi mennyt luumusatokin ellei Lumimies olisi alkanut KASTELLA LUUMUPUITA eli jo on aikoihin eletty. Luumut syömme kaikki suoraan puista, sillä on kaksi eri aikaan kypsyvää lajiketta.

    Meiltä ei lähde tänä vuonna satoa muualle, mutta sen sijaan lähtee päivänliljan ja valkoisen iiriksen pehkoja sekä keisarinkruunua, sillä raivaan tilaa valkoisille varjoliljoille.

    Ensi vuonna taidan tehdä jotain mieletöntä sormustinkukan suhteen, sillä minulla ei ole sitä niin paljon kuin haluaisin: Ostan siemenet ja teen niistä oman penkin ja sen jälkeen nämä kaunottaret saavat valita, missä haluavat jatkokukkia.

    Ihanat kuvat!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vain kaksi omenapuuta, jotka tuottavat satoa. Ja vielä senverran vähän että lähes kaikki ehtii syödä sellaisenaan:)
      Ja luumupuusta on meillekin tulossa ensimmäistä kertaa maisteltavaa. Tai saatiin viime vuonna muutama... Meidänkin olis varmaan kannattanut kastella, oli niin kuivaa lähes koko kesä.
      Kasvien jakopalat ovat todella toivottuja, silloinhan tietää varmasti mitä saa. Kaupasta ostetuista ei ikinä voi olla ihan varma esim. kukinnan värin suhteen...
      Jos haluat sormustinkukkien siemeniä, laita osoitteesi sähköpostiini, niin voin lähettää niitä sinulle.

      Poista
  3. Siemenet ja jakotaimet ovat oivallista puutarhasatoa. Ainakin itse olin tosi iloinen muutama vuosi sitten, kun naapuri jakoi omia taimiaan ja kärräsi minulle monen monta istutettavaa. Enemmän minä silloin niistä tykkäsin, kuin pussillisesta omenoita - esimerkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ovathan jakopalat ja siemenet pitkäikäisempiäkin kuin vaikkapa ne omenat;) Jotka kyllä myös ovat kivoja saada jos itsellä ei ole herkuteltavaa;)

      Poista
  4. HUippu haaste =)
    Minulla ei ole nyt kovin paljon jaettavaa varakodin puutarhassani mutta pelakuun pistokkaita jakelin ja tarjoilin keväällä, niitä on vielä muutamia jäljellä mutta haasteena on kenellä on talvetus mahdollisuus...

    Ja sinun ihanista kuvista puheen ollen... Blogissani on haaste sinulle! Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla olikin nyt vähän erilainen puutarhakesä! Mutta muutamien vuosien päästä jo varmaankin satoa taas jaettavana:)
      Ja kiitos haasteesta!

      Poista
  5. Haaste on hurmaava! Otin sen myös vastaan, vaikkakin täällä etelän helteessä sato on hieman erilaista..
    ..tuskin haittaa! Oman sitruunapuuni sato jakoon vaan naapureille!
    Nauti elämästä ja syksyn tunnelmallisista illoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, omia sitruunoita!
      Tulenpa kurkkaamaan sinun puutarhaasi:)

      Poista
  6. Paras tapa ilahduttaa puutarhan harrastajaa on juuri kasvien jakaminen. Ja mitä ihanuuksia siellä olisikaan! Varsinkin tuota pioniunikkoa tulisin heti hakemaan, jos en asuisi niin kaukana..... Siemenet tietysti voisi postittaa... :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskoni, joka on vasta aloittanut pihan perustamisen, oli myös oikein hyvillään kun sai kantaa meiltä laatikoittain jakotaimia omiin kukkapenkkeihinsä. Aikoinaan sain itse tosi paljon taimia äidiltäni ja mieheni tädiltä. Jakotaimiin liittyy myös aina muisto niiden antajasta:)
      Laitahan osoitteesi sähköpostiini, niin laitan sulle siemeniä tulemaan;)

      Poista