perjantai 1. helmikuuta 2013

Punaiset

Jo ensimmäinen kuukausi tätä vuotta takanapäin, ja onneksi helmikuu on lyhyt, siis ei mene kuin muutama viikko kun ollaan jo maaliskuussa;)
Esitelläänpä alkaneen helmikuun kunniaksi pihamaamme punaiset kukat.

 Tulppaaneja, päivänlilja, kruunuvuokko, unikkoja, marhanlilja, pioni, syyssädekukka ja ruusu. Ja keskellä marjaomenapuun marjoja.

Ja tässä ne olivatkin kaikki mun punaiset, ja luulen että tämä on riittävä määrä;)
Tai no, eihän sitä koskaan tiedä. Nämäkin ovat muuttaneet pihallemme ihan muutamia vuosia sitten tai vasta viime kesänä. Aiemmin oli tosi hempeitä värejä.

10 kommenttia:

  1. Kauniita. Minä pidän voimakkaista väreistä, punaista on aina ollut pljon ja vasta viimeaikoina jotakin lilaa ja sinistä. Nyt olen hullaantunut mustiin kukkiin ;)

    VastaaPoista
  2. Nuo ovat upean sävyisiä punaisia, tuollaisia syviä, viininpunaiseen taittavia. Kirkkaanpunaiset on sit jo asia erikseen ;)

    VastaaPoista
  3. Upeita punaisia! Minustakin tuollaiset syvän kirsikanpunaiset ovat sykähdyttäviä... vaikka pidän melkein kaikesta punaisesta. Maku voi muuttua, aiemmin en yhtään pitänyt pinkistä ja nyt sekin alkaa mennä ;-)
    Ihan uskomatonta, kohtapuoliin voi jo alkaa esitellä kasvukauden ensimmäisiä nuppuja! Mahtavaa.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanan blogin löysin...Alkaa kesän puutarhavimma nostaa jo päätään ja multasormia syyhyttää kuviesi myötä, vaikka olen yrittänyt kuinka hillitä itseäni helmikuun paremmalle puolelle... Sinulla on myös houkuttavan monipuolinen blogilista. Jäänpä tänne seurailemaan!

    VastaaPoista
  5. Puutarhastasi löytyy monenlaista punaista. Myös eri kukkien muodoissa on valtavati vaihtelua. Tykkään kovasti punaisesta väristä, joten tämä kollaasi kolahti kunnolla.

    VastaaPoista
  6. Kyllä punainen väri kuuluu mielestäni myös puutarhaan ja se saa energian virtaamaan.

    VastaaPoista
  7. Kylläpä teki punainen pyrskäys terää tähän olmiin maisemaan juuri nyt! Punainen on tehokas ja komea väri, täytyy yrittää pitää se näiden kuvien avulla mielessä tänä keväänä. Ettei notkahda kaikki taas sinne vaaleanpunaisen suuntaan...

    VastaaPoista
  8. Hei, kiva kun esittelit, en tiennytkään että toi kruunuvuokko on punainen...siis tyhmä minä, mutta se menee hankintaan.Ihania kukkia...nam.

    VastaaPoista
  9. Pahus, kaikki kommentit katosivat nettiavaruuteen. Ja olen niin laiska etten jaksa uudelleen niitä kirjoittaa.
    Kiitos kommentoijille ja tervetuloa mukaan VillaVaahtokarkki!

    VastaaPoista