torstai 17. tammikuuta 2013

Kysymyksiä ja vastauksia

Olen saanut jo neljästä blogista 11 kysymystä.
  Nyt alkaa sitten vastausurakka;)

 

Mikä on puutarhasi lempipaikka?
Kyllä se taitaa olla tuossa omenatarhan lähettyvillä, autotallin takana. Siinä yleensä lueskelen jo kevättalvella, sinne eivät pääse puhaltamaan kylmät tuulet.
 
Miten hankit puutarhaasi kasveja (ostamalla, jakamalla, kylvämällä, taimivaihdosta)?
Eniten kyllä ostamalla. Jonkin verran tulee kylvettyäkin. Ja varsinkin ensimmäisiä perennoja olen saanut sukulaisilta.
 
Millä puutarhasi kasvilla on eniten tunnearvoa?
Niillä sukulaisilta saaduilla:)
 
Mikä on seuraava projekti puutarhassasi?
Ruusutarhan valmistuminen.
 
Miten kuvailisit puutarhaasi? Romanttinen-, moderni-, perinne-, muu puutarha?
Romanttinen, ruosteinen ja rosoinen.
 
Mikä on puutarhasi riesa?
Voikukka.
 
Millainen on paras puutarhapäiväsi?
Koko päivä puutarhassa, aamupala jo terassilla. Lukemista ja puuhastelua;)
Mielellään aurinkoa ja paljon lämpöasteita.
 
Kuinka monta tuntia viikossa käytät aikaa puutarhan hoitoon parhaana puutarha-aikana?
Eihän niitä kukaan jaksa laskea;) Paitsi lapset;) Ne meinaa että 24/7
 
Parhain puutarhakirjasi?
Else ja Vesa Leivon Tulppaanitarhan lumo

Mikä sai sinut tänään hymyilemään?
Mies, tytär ja poika. Ja kaksi kissaa:)
 
Mitkä ovat parhaat puutarhavinkkisi?
Nauti puutarhastasi!


Tärkein puutarhatyökalusi tai apuvälineesi?
Ehkä kottikärryt, ne vanhat ja kulahtaneet.
 
Miten kulutat aikasi talvella? Eli harrastus?
Lukemalla kirjoja ja blogeja, ja lehtiä. Puutarha-aiheisia, mutta myös muita.
 
Lempivuodenaikasi?
Kevät ja kesä. Vaikka tykkään kyllä toisaalta syksystä ja talvestakin. Vaihtelu virkistää.
 
Asia, josta olet juuri nyt onnellinen?
Puutarhabloggareiden tapaamisesta Helsingissä maaliskuussa!
 
Mikä on tärkein harrastuksesi tai asia puutarhuroinnin jälkeen, tai muu toiseksi paras asia?
Lukeminen, valokuvaaminen.
 
Suosikkipuutarhakohteesi?
En ole kovin monessa puutarhassa käynyt, mutta Sapokan vesipuisto oli kaunis myös vesisateella:)
 
Seuraava hankinta puutarhaasi?
Ruusuja. Tai ehkä orvokkeja heti keväällä;)
 
Marjastus vai sienestys?
Ei oikein kumpikaan. Muutaman rasiallisen poimin mustikoita tuosta melkein takapihalta, sen syvemmälle metsään en tykkää mennä.
 
Haaveesi?
Pysyä siinä kunnossa että voin puuhastella puutarhassa aina.
 
Motto? Jos on.
Kun iloitset pienistä asioista, voit iloita usein.
 
Mitä odotat tulevalta viikonlopulta?
Siskontytön 1-vuotissynttäreitä.
Muuten vain oleilua.


Tinalta, osa oli samoja kuin Karolinalla
Ostatko taimet useimmiten puutarhamyymälästä, taimistolta, netistä?
Suurimman osan taimistolta, mutta myös puutarhamyymälöistä ja netistäkin;)
 
Millaisia jalkineita käytät puutarhahommissa?
Hmmm, yleensä crocseja.
 
Kuvaile kolmella adjektiivilla millainen puutarhuri olet.
Tyttären mielestä ajantajuton, aktiivinen ja ihasteleva.

Käytkö puutarhamessuilla?
Muutaman kerran olen käynyt. Vaasassa, Helsingissä ja Oulussa. Seuraavaksi tahtoisin vaikka Tukholmaan.
 
Montako puutarhakirjaa kirjahyllystäsi löytyy?
32

 

Puutarhaihmisissä tuntuu olevan eniten maamerkkeihin kuuluvia. Oletko sinä horoskoopiltasi kauris, härkä tai neitsyt?
En, olen vaaka.
 
Oletko saanut puutarha-alan koulutusta kurssin tms. merkeissä?
Tähänkin vastaus on ei.

Onko kukkapenkissäsi luonnonkasveja?
Muutamia, päivänkakkara ja puna-ailakki ainakin.
 
Oletko aamu- vai iltaihminen?
Ilta, ehkä...
 
Oliko sinulla lapsena lempinimeä?
Joo, isovanhemmat sanoi mua Ulpukaksi.
 
Tykkäätkö hiihtää, luistella?
Hiihtämisestä tykkään, luistelusta en.
 
Jos muuttaisit ulkomaille, minne lähtisit?
Ehkä Englantiin...
 
Risteily, rantaloma, kaupunkiloma vai omatoimimatka kaukomaille?
Kaupunkiloma.
 
Mihin olit viime kesänä tyytyväisin puutarhassasi?
Rippipenkkiin.
 
Lempipuusi? 
Kyllä se taitaa olla syreeni "Moskovan kaunotar".


 Vielä pitäisi keksiä uusia kysymyksiä, mutta nyt en kyllä jaksa. Voitte vastata vaikka näihin, tai mihin haluatte;)

6 kommenttia:

  1. Kivoja vastauksia, kiitos vain! :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia kauniista kasveista. Kivat kuvakehykset.

    VastaaPoista
  3. Kivoja vastauksia, kauniita kuvia! :) Maaliskuuta odotellessa :)

    VastaaPoista
  4. Pelaguu:
    Nämä ovat oikein kivaa puuhaa talvipäiville!

    Kruunuvuokko:
    Kehyksillä on kiva leikkiä...

    Tiina:
    Eihän siihen enää ole pitkästi;)

    VastaaPoista
  5. Kattava lukupaketti :) kiva nähdä ruusutarhasi sitten joskus, nyt on jotain mitä odottaa!

    VastaaPoista
  6. Sametti Hortensia:
    Toivottavasti saan sen heti alkukesästä valmiiksi ja voin nauttia ihanasta ruusuntuoksusta:)

    VastaaPoista