tiistai 4. joulukuuta 2012

Düsseldorf

Aloitettiin adventin aika viettämällä ystäväpariskunnan kanssa pitkä viikonloppu Düsseldorfissa. Ulkona tuli oltua ja kaupunkia kierrettyä, onneksi sisätiloihin pääsi mukavasti lämmittelemään. Huonoa tuuriakin sattui matkaan, olin loppureissusta kunnon taudissa, tänäänkin vielä parannellut itseäni. Mukavat muistot jäi silti:)

Joulumarkkinakojuissa oli paljon kaunista katseltavaa, rajallisen matkalaukkutilan vuoksi paljon ei tullut ostettua kotiintuomisia;)


 Myyntikojut olivat kivannäköisiä itsessäänkin.


 Erään kukkakupan edustaa.


 Lähes jokaisen kaupan näyteikkunat oli laitettu jouluasuun.


 Myös ravintolat olivat panostaneet jouluun.


 Aika makeeta, vai mitä;)


16 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa, voi kun suomessakin panostettaisiin jouluun samaan tapaan kun muualla euroopassa, täällä nuo kaupat näyttää kaikki samalta, häthätää johonkin nurkkaan nakattu jotakin persoonatonta ylivuotista jouluroinaa koristeeksi ja sillä hyvä.

    VastaaPoista
  2. Täydellistä♥ Kuten Tarja yllä, jaksan ihmetellä, kun täällä joulupukin maassa ei panosteta jouluun Keski-Euroopan tyyliin. Olemme muutamankerran lähteneet hyvin myöhään syksyllä omalla autolla Saksaan ja nauttineet joulutoirtunnelmista ja ostoksiakin on voinut tehdä,kun ei menty lentäen.

    Kunpa, kunpa saisimme tämän saman runsaan, iloisen, kauniin joulutoritavan myös Suomeen!

    Ihana postaus!

    VastaaPoista
  3. Onpa nättiä ja tosiaankin, niin jouluista!

    Kotimaisten kauppojen näyteikkunoissa ei kyllä aina tarvitsisi olla jotain tekopirteän naisen tai puolimeikatun lapsen kuvaa, jolla mainostetaan kauppakeskusta/ kahvikapselikonetta/ kylpytakkia. Tällaisilla asetelmilla katsojalle tulee niin paljon lämpöisempi olo :)



    VastaaPoista
  4. Oij, miten kaunista! Ihania värejä tuossa ekassa kuvassa!

    VastaaPoista
  5. Upeita tunnelmallisia somistuksia, varmasti hieno joulunalusloma!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia. Ulkomailla tosiaan panostetaan liikkeissä jouluiseen tunnelmaan ja näyteikkunat ovat toinen toistaan upeampia.

    VastaaPoista
  7. Ai, että juuri tämä tyylikkyys, niin onnistunut joka paikassa! Eikös vain siistiäkin kaikkialla siellä?
    Miehen kanssa panimme myös merkille, että vaikka valtava väenpaljous ja liikennettä, niin siitä ei siellä kuitenkaan syntynyt mitään ärsyttävää/hermostuttavaa meteliä. Ja eikös ole mahtavaa, kuinka lähellä muu Eurooppa on, Kruunubyystä vaan > Meille jäi kutkutus tehdä keväällä uusi reissu ja Kölnissäkin käväistä ;)

    VastaaPoista
  8. Näyttää pursuavan ihania kukkia ja herkkuja putiikit. Silmäniloa ja ideoita sait varmaan runsain mitoin.

    VastaaPoista
  9. Kaunista joulutunnelmaa!
    Mekin ollaan joskus loka-marraskuussa oltu as.autolla Saksassa ja siellä oli jo joulutavaraa myynnissä. Arvaa vaan, oliko hyllyt ja kaapit täynnä tullessa! Kelkoista lähtien...
    Mietittiin vähän Tallinnan joulua, mutta saa nähdä, riittääkö meille ensi lauantain Kaarlelan markkinat...

    VastaaPoista
  10. Oi että mukavan näköistä tunnelmaa!

    VastaaPoista
  11. Todella kaunista ja selvästi joulusomistukseen on panostettu. Samaa toivoisin tänne koti-Suomeen.

    VastaaPoista
  12. Kyllä tuolla osataan tunnelmoida:)eikä ole krääsän näköistä.Hienoja kuvia! Joskus satuin Prahan joulutoreille ja oli niin ihania ne joulukojut ja koristelut.

    VastaaPoista
  13. Tarja T:
    Jospa ne pikkuhiljaa oppisivat täällä Suomessakin:)

    Leena Lumi:
    Kyllä Joulupukin maassa luulisi olevan osaamista näyteikkunoiden jouluiseen somistamiseen. Mistä lienee sitten kiinni ettei suurin osa tee asialle juuri mitään.

    Geranium:
    Kaikkien kauppojen ikkunoissa voisi olla jouluisia juttuja. Kyllä sitä muutenkin tietää mitä kyseinen kauppa myy, ei niitä tavaroita välttämättä tarvitsisi joulun alla olla näyteikkunassa esillä.

    Tiina:
    Tuolla toreilla kyllä jaksoi kierrellä kerran jos toisenkin ja ihailla.

    Maria:
    Joo, tekee mieli mennä toistekin joulumarkkinoille keskieurooppaan.

    Kruunuvuokko:
    Näyteikkunat olivat kauniita ja joulutoreja useallakin aukiolla, tykkään.

    Rita:
    Siistiä oli kyllä. Ja palveluhenkilökuntaa joka paikassa tisin takana vaikka kuinka paljon, ei tarvinnut kauaa jonotella. Eikä yhdessäkään vessassa haissut, vaan olivat aina puhtaita.
    Kruunupyy on tosiaan ihanan lähellä ja sitä myötä muukin Eurooppa:)

    Arleena:
    Kyllä muutama idea tuli napattua mukaan:)

    Eeviregina:
    Tallinna ja Tukholma ovat varmasti käymisen arvoisia joulupaikkoja, kuten muutenkin. Tästähän voisi tehdä ihan perinteen, joka joulua ennen johonkin joulumarkkinoille.
    Kokkolassakin on kuulemma raatihuoneentorilla vanhanajan joulumarkkinat, pieniä kojuja myöten. Ne pitäisi käydä kyllä katsomassa.

    Anna:
    Näistä näkymistä kyllä nautti, vaikke lunta ollutkaan.

    Betweenland:
    Jospa matkailu avartaisi tälläkin saralla ja saisimme pikkuhiljaa meidänkin kaupungit näyttämään samalta.

    Ansa:
    Ei ollut krääsää, vaikkei toki kaikki itsetehtyäkään. Mutta kaunista kyllä.

    VastaaPoista
  14. Oi, kauniita kuvia, niin jouluista!
    Ystäväni asuu saksassa ja houkuttelee sinne joulumarkkinoille...

    VastaaPoista
  15. Karolina:
    Vastaa ystäväsi kutsuun myönteisesti;)

    VastaaPoista
  16. voi miten kaunista ja ihanaa..ja haikeaa..itse olen asunut joskus vuonna miekka ja kirves Saksassa, Duesseldorfissakin olen käynyt, mutta silloin nuorena ei paljon joulujutut kiinnostanut..
    Mahtava reissu varmasti. Rostock on myös ihana kaunpunki joulun aikaan ja laivalla ainakin ennen pääsi ihan suoraan...

    VastaaPoista