tiistai 26. joulukuuta 2023

Joulun kukkia

Joulunpyhät on kohta takanapäin, ihana viiden päivän vapaa siis lähenee loppuaan. Kello soi taas huomisaamuna, mutta onneksi joulun kukkia voi ihastella työpäivän jälkeenkin:)

Tässä teille muutaman maistiainen meidän joulukukista:







 Nämä sirokukkaiset amaryllikset ovat suosikkejani. Tilasin niiden sipuleita syksyllä ja 5/6 kukki joulun aikaan (yksi nukkuu vielä). Muut tämän joulun kukat ovat: hyasintteja, joulutähtiä, jouluruusu ja tulilatva.

maanantai 18. joulukuuta 2023

Kurkistus Talvipuutarhan jouluun

Kävimme miehen kanssa viikko sitten Helsingissä. Ehdimme onneksi piipahtaa Talvipuutarhassa ihastelemassa joulua:)

Tässä teille vähän maistiaisia.











 Rauhallista joulunalusviikkoa itse kullekin!

lauantai 9. joulukuuta 2023

Joulukysymyksiä

Bongasin joulukysymyksiä Selättömältä puutarhurilta. Alunperin ne ovat peräisin Joululaiselta.

Kuvat tässä postauksessa viime vuodelta.


1. Joululahjojen hankkiminen pitkin vuotta vai viimeisellä viikolla?

    No ei nyt ihan pitkin vuotta, mutta syksyn aikana kyllä aloitan. Kohta on kaikki valmiina:)

2. Joulukorttien lähettäminen vai some-toivotukset? 
 
    Joulukortit edelleen.
 
3. Joululehdet vai somen jouluryhmät?
 
    Joululehdet, vaikka tänä vuonna en ole ostanut vielä yhtään. Pitäisikin kaivaa vanhat esiin:)
 
4. Suursiivous vai pölyn piilottaminen hämärään valaistukseen? 
 
    Hämärä valaistus, pääosin kynttilöillä. Ja tuoksukynttilöillä saa vaikka jouluntuoksuakin:)
 
 
 
5. Aito kynttilä vai led-kynttilä?
 
    Aito. Mutta kuusessa toki sähkövalot.
 
6. Vihreä vai punainen? 
 
    Vihreä, vaikka punainenkin kuuluu pienissä määrin jouluun. Ainakin muutaman tontun verran.
 
7. Jouluneule vai ehdottomasti ei? 
 
    Ainakaan vielä en omista;)
 
 
 
8. Koristelussa överit vai vajarit?
 
    Ehkäpä vähän överit...
 
9. Lasten jouluelokuvat vai romanttiset jouluelokuvat? 
 
    Romanttiset jouluelokuvat, ja lumiukko tietenkin!
 
10. Joululimppu vai saaristolaisleipä? 
 
    Saaristolaisleipä.
 
11. Piparkakkutalon väsääminen vai kaupan piparit? 
 
    Äiti rakentaa meille piparkakkutalon, minä yleensä koristelen sen. Syötävät piparit kaupasta, niitä            ohuita.
 
12. Liköörikonvehdit vai englanninlakritsit? 
 
    Englanninlakritsit ehdottomasti jos näistä pitää valita:)
 
 
 
13. Joulusaunassa koivuvihta vai ei? 
 
    Ilman vihtaa on tavattu mennä.
 
14. Joulupukki vai lahjasäkin kantaminen salaa kuusen alle? 
 
    Nykyisin kyllä lahjat kuusen alla. Toisin oli kun lapset olivat pieniä.
 
15. Lahjoja lemmikille vai ei? 
 
    Viime vuosina kyllä:)
 
 
16. Joululahjojen avaaminen yhtä aikaa vai yksi ihminen kerrallaan?
 
    Yksi kerrallaan kun aikuiset ovat keskenään paikalla.
 
17. Joululahjojen unboxaus aattoiltana vai säilyttäminen pakkauksissaan kasassa päiväkausia?
 
    Unboxaus.
 
18. Joulun kuvaaminen vai hetkestä nauttiminen ilman kameraa? 
 
    Muutama kuva tietenkin muistojen tueksi:)

 
19. Aattoiltana joulumessu Vatikaanista vai suomalainen joulukonsertti? 
 
    Kumpikaan ei kuulu perinteisiimme.
 
20. Tapaniajelu vai -kävely?
 
    Kävely.

torstai 7. joulukuuta 2023

Blogi 16 vuotta!

 Ensimmäisestä blogitekstistä on jo 16 vuotta! Kylläpä aika rientää:)

Tässä blogini ensimmäinen kuva. Kovin on puutarhassa vielä avaraa...


 

 

















Tänä talvena suurinpiirtein samoilta huudeilta otettu kuva näyttää tältä



keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivän kunniaksi muutama sinivalkoinen kuva kesältä.







Maamme

 1. Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!

11. Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.

lauantai 2. joulukuuta 2023

Joulukukkakausi avattu

Ensimmäiset luukut joulukalentereista on jo avattu, ja ensimmäinen joulukukka ostettu. Minulla on perinteisesti teekalenteri ja partiolaisten kalenteri, miehen kanssa yhteisesti suklaakalenteri;) Kalentereita on siis riittävästi, mutta kukkia täytyy hankkia lisää! Mutta onhan tässä aikaa joulua odotellessa.

Amarylliksiä on kasvamassa kuusi kappaletta, osassa on jo nuppuja, saa nähdä kuinka pian pääsee ihailemaan niitä. Hyasintteja ainakin vielä tahdon, ehkä jouluruusun myös. Ja jotain muutakin saataa tarttua mukaan kaupoilla käydessä:)

Myös joulukoristeita on jo kaivettu esiin, Mailegin tontut aloittavat sen kauden.



 Jokos teillä on joulua näkyvissä?

tiistai 21. marraskuuta 2023

Marraskuun juttuja

Päivät ja viikot vierii ja joulukuu jo kolkuttelee oven takana...

Olin sunnuntaina havukranssikurssilla. Miten mukavaa olikaan tehdä hyvässä seurassa kransseja, ja materiaalitkin oli kaikki valmiiksi kerättynä. Tein täysin vihreän version, viehätti jotenkin tällainen yksinkertaisuus.

 

Kävin viikonloppuna myös pitkästä aikaa kävelyllä meren rannassa, joutsenet siellä vielä viettivät aikaa ennen muuttomatkan jatkamista.

Ensimmäiset kausivalotkin on jo sytytetty, tämä puu on esillä kesät talvet, mutta valot syttyvät vasta marraskuussa:)


Keramiikkakurssilla käyn maanantaisin, sillä tavoin on kiva aloittaa viikko. Mukavassa porukassa välillä jutellen, välillä täysillä keskittyen. Tässä yksi syksyn astioista.

                      

  Suurimmaksi osaksi kuitenkin istun illat sohvalla ja kudon sukkia;) Miehen pantterit on nyt käytössä.

Kutomisseurana on usein kissoja, tässä Miuku.


 

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Supersalmiakit jalkoja lämmittämään

 Kun puutarhakausi on taputeltu, on ollut aikaa taas sukkapuikoille:)

Ensimmäisenä valmistuivat nämä supersalmiakkisukat. Kun en millään saanut silmukoitua salmiakin näköistä palloa kauniisti, laitoin kuvauksen ajaksi herkut siihen näyttämään miltä sukkien pitäisi;) Mutta kelpaa mulle siis ilman tuota mustaa ympyrääkin:)



Nyt puikoilla miehelle pantterit.