Kävimme miehen kanssa viikko sitten Helsingissä. Ehdimme onneksi piipahtaa Talvipuutarhassa ihastelemassa joulua:)
Tässä teille vähän maistiaisia.
Rauhallista joulunalusviikkoa itse kullekin!
Kävimme miehen kanssa viikko sitten Helsingissä. Ehdimme onneksi piipahtaa Talvipuutarhassa ihastelemassa joulua:)
Tässä teille vähän maistiaisia.
Rauhallista joulunalusviikkoa itse kullekin!
Bongasin joulukysymyksiä Selättömältä puutarhurilta. Alunperin ne ovat peräisin Joululaiselta.
Kuvat tässä postauksessa viime vuodelta.
1. Joululahjojen hankkiminen pitkin vuotta vai viimeisellä viikolla?
No ei nyt ihan pitkin vuotta, mutta syksyn aikana kyllä aloitan. Kohta on kaikki valmiina:)
Ensimmäisestä blogitekstistä on jo 16 vuotta! Kylläpä aika rientää:)
Tässä blogini ensimmäinen kuva. Kovin on puutarhassa vielä avaraa...

Tänä talvena suurinpiirtein samoilta huudeilta otettu kuva näyttää tältä
Itsenäisyyspäivän kunniaksi muutama sinivalkoinen kuva kesältä.
Maamme
1. Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
11. Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.
Ensimmäiset luukut joulukalentereista on jo avattu, ja ensimmäinen joulukukka ostettu. Minulla on perinteisesti teekalenteri ja partiolaisten kalenteri, miehen kanssa yhteisesti suklaakalenteri;) Kalentereita on siis riittävästi, mutta kukkia täytyy hankkia lisää! Mutta onhan tässä aikaa joulua odotellessa.
Amarylliksiä on kasvamassa kuusi kappaletta, osassa on jo nuppuja, saa nähdä kuinka pian pääsee ihailemaan niitä. Hyasintteja ainakin vielä tahdon, ehkä jouluruusun myös. Ja jotain muutakin saataa tarttua mukaan kaupoilla käydessä:)
Myös joulukoristeita on jo kaivettu esiin, Mailegin tontut aloittavat sen kauden.
Jokos teillä on joulua näkyvissä?
Päivät ja viikot vierii ja joulukuu jo kolkuttelee oven takana...
Olin sunnuntaina havukranssikurssilla. Miten mukavaa olikaan tehdä hyvässä seurassa kransseja, ja materiaalitkin oli kaikki valmiiksi kerättynä. Tein täysin vihreän version, viehätti jotenkin tällainen yksinkertaisuus.
Kävin viikonloppuna
myös pitkästä aikaa kävelyllä meren rannassa, joutsenet siellä vielä
viettivät aikaa ennen muuttomatkan jatkamista.
Ensimmäiset kausivalotkin on jo sytytetty, tämä puu on esillä kesät talvet, mutta valot syttyvät vasta marraskuussa:)
Keramiikkakurssilla käyn maanantaisin, sillä tavoin on kiva aloittaa viikko. Mukavassa porukassa välillä jutellen, välillä täysillä keskittyen. Tässä yksi syksyn astioista.
Suurimmaksi osaksi kuitenkin istun illat sohvalla ja kudon sukkia;) Miehen pantterit on nyt käytössä.
Kutomisseurana on usein kissoja, tässä Miuku.
Kun puutarhakausi on taputeltu, on ollut aikaa taas sukkapuikoille:)
Ensimmäisenä valmistuivat nämä supersalmiakkisukat. Kun en millään saanut silmukoitua salmiakin näköistä palloa kauniisti, laitoin kuvauksen ajaksi herkut siihen näyttämään miltä sukkien pitäisi;) Mutta kelpaa mulle siis ilman tuota mustaa ympyrääkin:)
Nyt puikoilla miehelle pantterit.
Meillä satoi jo lunta! Ja vaikka se onkin kaunista, vaatii sisäänkäynti vastapainoksi vähän väriä.
Rungollinen pikkuhavu astiaan ja kanervia juurelle, näin helposti saa tehtyä kivan väriläiskän piristämään kotiintulijaa.