torstai 26. lokakuuta 2023

Ensilumi

Meille satoi hento lumikerros viikko sitten. Ja koska siitä asti on ollut pakkasta, lumi on myös pysynyt maassa. Eilen aamulla mittari näytti -13 astetta! Ja pakkasia on luvassa ainakin vielä viikon verran. Muutoin ei haittaa, syystyöt on tehty, mutta muutama pionin juurakko on vielä tulematta. Miten lie saan kaivettua ne aika hyvin pintajäätyneeseen maahan... Vai voiko ne istuttaa ruukkuun ja viedä autotalliin tai kasvihuoneeseen? Onko kokemuksia?






18 kommenttia:

  1. Ihmeellistä, että teillä on jo pysyvä lumi ollut noin pitkään. Aika aikaisin!
    Ostin joskus myöhäissyksyllä pionin astiataimen, mutta en ehtinyt saada sitä maahan, tai ehkä sille ei ollut paikkaakaan. Kaivoin ruukun kellarissa maahan, kellarini on maapohjainen. Siellä menee pakkaselle, mutta tietysti hitaammin eikä niin paljoa kuin ulkona. Joten sen kokemuksen perusteella voisin kuvitella, että pionisi voisi hyvin viettää talven autotallissa tai vaikka jossain liiterissä, jos laitat ne astiaan, jonka ympäröit vällyillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä satoi reilusti lisää, aika kaunistahan se on:)
      Onneksi sain vielä lauantaina kaivettua potageriin pionit, olin siitä kaivanut daaliat viikko sitten pois, niin maa ei ollut ehtinyt välissä kovin paljon jäätyä.

      Poista
  2. Onpa siellä teillä kylmää. Täällä tuuli on ollut ihan jäätävää.
    Sailan ohjeilla uskon pionisi kyllä selviävän hengissä kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän ohjeen kyllä sain, mutta onneksi sain kaivettua juurakot maahan ennen kunnon lumisadetta.

      Poista
  3. Hui kuinka kylmää. Aluksihan siihen on vaikea tottua, mutta talven edetessä 13 astetta on vain mukava pikkupakkanen. Ihania kuvia, erityisen kaunis on tuo toiseksi viimeinen kuva jonkun? siemenkodasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, meillä pakkasen lisäksi toki tuulee aina ja se saa pakkasen tuntumaan vielä kylmemmältä!
      Toiseksi alin kuva on koristeporkkanan siemenkota.

      Poista
  4. Minäkin olin ihan vähällä tilata pionin juurakoita, mutta onneksi en sitä tehnyt, sillä olisin ollut ihan samassa tilanteessa kuin sinä, mutta ei vain yhden vaan monen juurakon kanssa. Tänä syksynä pakkaset tulivat aika rytinällä lämpimän syksyn perään. Minäkin uskon, että Sailan ohje on hyvä ja saat sillä juurakon pysymään hyvävoimaisena kevääseen.
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme juurakkoa sain hyvin mahdutettua potagerin kasvulavaan, josta olin viikko sitten kaivanut daaliat pois. Onneksi en innostunut enempää tilaamaan...

      Poista
  5. Saattaa hyvinkin olla, että tuo lumi jo sulaa. En ehkä kaipaa näin aikaista talvea, kun se kevät on muutenkin niin tuskallisen pitkää aikaa.
    Sailan ohje kuulostaa minustakin kokeilemisen arvoiselta. Toivottavasti saat pionin selviämään kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin taitaa käydä, että lumet sulavat ensi viikolla. Vaikka olisihan luminen maisema aika kaunista katsella;) Ja pionit sain kaivettua maahan, toivotaan niille pitkää ikää myöhäisestä istutuksesta huolimatta.

      Poista
  6. Toivottavasti saat pionit maahan, en osaa sanoa saisiko ne kasvatettua ruukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sain kaivettua ne vähän kohmeiseen maahan:)

      Poista
  7. Sain omat pionini postista eilen. Vielä onneksi kovalla hakkaamisella jäisen pintamaan läpi pääsin ja juurakot ovat nyt maassa. Toivottavasti omasikin maahan vielä pääsevät ja pientä toivoa taitaa sääennusteissa olla plussakeleihin palaamisesta jos heti ei istutus maahan teillä onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minunkin pionit pääsivät lauantaina kohmeiseen maahan. Pintamulta oli vähän jäässä, sen alla paremmat olosuhteet:)

      Poista
  8. Onpas teillä jo ollut kylmää! Täällä on ollut alimmillaan "vain" kymmenisen astetta eikä lunta ole satanut hiutalettakaan. Pionin saa hyvin talvetettua ruukussa kunhan vain on tarpeeksi kylmä paikka. Äitini säilytti yhden talven pioniruukkuja noin kymmenasteisessa varastossa ja nehän lähtivät kasvuun jo tammikuussa :D Varmaan jossain juuri ja juuri plussan puolella pysyvässä tilassa onnistuisi paremmin vai olisiko kasvihuoneessasi sen verran vähemmän maa jäässä, että voisit kaivaa ne sinne ruukuissaan maahan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen tila, jossa olisi pari astetta lämmintä, olisi kyllä ihanteellinen varmasti monellekin talvetettavalle. Meillä autotallissa on reilut 10 astetta, joten se on vähän liian lämmin. Ja kasvihuoneessa on laattalattia, joten sinne ei voi kaivaa mitään;) Mutta onneksi sain kaivettua nämä pioninjuurakot potagerin kasvulavan kohmeiseen maahan!

      Poista
  9. Hui, nyt jo lunta ja noin kylmääkin! En ole vielä valmis talven ja lumen tuloon, toisaalta ei tarvitsisi ollenkaan tulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää piisaa ja luntakin on tullut lisää;)
      Aika kaunista kyllä on;)

      Poista