sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Helmet lukuhaasteen satoa 2019

    Viime vuonna olin jo kolmatta kertaa mukana Helmet-lukuhaasteessa. Tämän haasteen myötä on tullut luettua tai kuunneltua hyvinkin erilaisia kirjoja kuin mitä normaalisti olisin valinnut. Osa kohdista jäi täyttymättä ja muutaman sellaisen kirjan luin, mille ei enää löytynyt tyhjää kohtaa.

    Tämä kuvituskuvan kirja ei ole tämän vuoden listalla, mutta pääsee varmasti seuraavalle!
    Olen sitä jo jonkinverran selaillut ja näyttää kyllä aivan ihanalta, kuten edeltäjänsäkin: Taimi.
    Kirjan päällä usein lukuhetkiin yhdistyvä chococappucino-kupponen;)



    1.Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Ulrica Björkstram, Nouse nyt, kuinka selvisin vakavasta onnettomuudesta
    2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Ruth Ware, Rouva Westaway on kuollut
    3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Lucia Berlin, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
    4. Kirjailijan ainoa teos:
    Alex Midhaelides, Hiljainen potilas 
    5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Veera Nieminen, Avioliittosimulaattori
    6. Rakkausromaani:
    Niina Mero, Englantilainen romanssi 
    7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Nina George, Pieni kirjapuoti Pariisissa
    8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
    9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
    10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Michelle Obama, Minun tarinani
    11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Leila Slimani, Kehtolaulu
    12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Claire Mackingosh, Minä näen sinut
    13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
    14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Jill Santopolo, Kun sanat eivät riitä
    15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Golnaz Hashemzadeh Bonde, Olimme kerran
    16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla: Ane Riel, Pihka
    17. Kirjassa on kaksoset: Emma Rous, Au Pair
    18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Lucinda Riley, Seitsemän sisarta
    19. Et pidä kirjan nimestä: Pauliina Rauhala, Synninkantajat
    20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
    21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Maria Veitola, Veitola
    22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja: Maja Lunde, Mehiläisten historia
    23. Kirjan nimessä on jokin maa: Satu Rämö, Islantilainen voittaa aina
    24. Sokkona hyllystä valittu kirja
    25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Minna Huotilainena ja Katri Saarikivi, Aivot työssä
    26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Lauri Tähkä, Äärille
    27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
    28. Kirjan kannessa on kuu
    29. Kirjassa nähdään unia: Ruth Ware, Synkän metsän siimeksessä
    30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema: Lucinda Riley, Myrskyn sisar
    31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Mariette Lindstein, Ehdoton valta – lahko 1
    32. Kirjan nimessä on ammatti: Thomas Eriksson, Kehnot pomot yhmpärilläni
    33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
    34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
    35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Iikka Kivi, Menisit ennemmin terapiaan
    36. Kirjassa ollaan yksin: Tuomas Kokko, Tosi kivat juhlat
    37. Pienkustantamon julkaisu
    38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
    39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
    40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Karen M McManus, Yksi meistä valehtelee
    41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
    42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Elena Ferrante, Uuden nimen tarina
    43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
    44. Kirja kertoo Berliinistä
    45. Kirjan nimessä on kieltosana: Nina Lykke, Ei, ei ja vielä kerran ei
    46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Marja Björk, Poika
    47. Kirjassa on alle 100 sivua: Anna Karhunen ja Tiia Rantanen, Kaverin puolesta kyselen
    48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä: Lucinda Riley, Varjon sisar
    49. Vuonna 2019 julkaistu kirja: Thomas Eriksson, Laiskat alaiset ympärilläni
    50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

    Tämän vuoden haaste näyttää myös mielenkiintoiselta:)

10 kommenttia:

  1. Lukeminen on ihan parasta ajanvietettä. Äänikirjat mahdollistavat kirjojen maailman vaikka puutarhatöitä tehdessä.
    Hyvää uutta lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja kirjat ei lopu koskaan, aina riittää uusia tutustumisen arvoisia!
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Ihanaa lukea sinunkin haasteestasi. Lucinda Riley on sellainen, jota kaksikin ystävää on jonkin verran suositellut ja juuri eilen hankin tuon sarjan ekan Seitsemän sisarta äänikirjana :-) Englantilainen romanssi on täälläkin vakavassa harkinnassa, kiinnostavia kirjoja vain on niin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitsemän sisarta-sarja on kyllä mukavaa luettavaa, aika koukuttavaa:)
      Kiinnostavia kirjoja on äärettömän paljon, mulla nyt Bookbeatin lukulistalla lähes 200!

      Poista
  3. Ihan käsittämättöman valtava on sinun lukulistasi ollut. Ihan hävettää, kun itse ei tahdo löytää lukuaikaa mistään, vaikka eläkkeellä jo olenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemalla en pääsisi lähellekään tuollaisia lukuja, mutta äänikirjat ovat loistava keksintö sekä kävelylenkillä että puutarhajuttuja tehdessä. Myös kutoessa kuuntelen nykyään usein:)

      Poista
  4. Onpa sinulla ollut hieno lukuvuosi. Monta todella mielenkiintoista kirjaa. Houkutteleva ajatus, että taas on uusi vuosi alkanut ja sen myötä uudet lukuhaasteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liityttyäni Bookbeatiin huomaan tarttuvani hyvinkin erilaisiin kirjoihin, kun voi samaan hintaan kuunnella/lukea ihan miten paljon vain ehtii:) Jos ostaisin kirjat, pitäytyisin varmastikin enemmän varmemmissa kirjailijoissa.

      Poista
  5. Tuo olisi kiinnostava haaste, pitäisikö minunkin... Olen jo aloitellut lukemista, hain ison pinon kirjoja kirjastosta ja osan sain lahjaksi. Äänikirjojakin olisi kiva kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä!
      Ja jokainen voi täyttää listaa ihan miten itse tahtoo. Minä en ole ikinä saanut joka kohtaa täytettyä, mutta se ei ole tavoitteenikaan. Ehkä kuitenkin tulee luettua/kuunneltua jotain erilaisempaa.
      Äänikirjat ovat loistava keksintö esim. puutarhapuuhia tehdessä:)

      Poista