sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kasvihuoneen vuosi

Kasvihuone kuuluu jokaiseen vuodenaikaan!
Keväällä elämä siellä kyllä lisääntyy huomattavasti:)
Heti kun kaupoista löytää sipulikukkia ja orvokkeja, niitä täytyy saada kasvaria somistamaan.
Kyllä siellä silloin viihtyy, tuoksuu kukille ja aurinko lämmittää jo kivasti.
Täällä tuulisella rannikolla lasiseinät ovat kiva keksintö:)


Yleisilme on kuitenkin vielä aika väritön.
 

Toukokuussa vien tomaatit kasvariin, ne ovat kasvaneet jo monta vuotta kasvusäkeissä, jotka saavat vetensä altakastelulaatikoista. 
 

Kasvihuone on myös hyvä väliaikainen säilytyspaikka uusille puutarhahankinnoille:)


Hylly alkaa täyttyä... 


Ja ulkopuolellakin näyttää jo aika rehevälle
 

Pikkulehtinen basilika voi viime kesänä valtavan hyvin tomaatin juurella
 

Nyt alkaa näyttämään siltä kuin kasvihuoneessa kuuluukin, täydeltä;)


Vähän blingblingiä;)


Tomaatit kukkivat
 

Ja kurkut rehottavat
 

Kesän ensimmäinen herkku!


Chilitkin innostuivat kasvamaan
 

Myös kissat nauttivat kasvarista, niillä on sielä oma vesiastia


 Minä taasen nautin siellä usein päivächococappucinoni;)


Lisää herkkuja


Pelargoniat asuvat kesät kasvarissa ja talvet ikkunalaudalla. 
 

Kuten myös amaryllikset.
Niistä osa kiittää kasvarikesästä kukkimalla jo kasvarissa, osa myöhemmin sisällä.
Osa pitää välivuotta ja osa taantuu.


Alkusyksystä tomaatit retkottavat miten sattuun, herkkuja kypsyy yhä.
Ja loput tuodaan sisälle vihreinä.
 

Ja kasvihuone siivotaan talviteloille.
Osa puutarhan kalusteista kannetaan kasvariin lunta piiloon.


 Nämä olohuoneen vanhat nojatuolit ovat olleet pari vuotta takaterassilla ja talvet kasvarissa.
Ovat pysyneet vielä aika hyvässä kunnossa, koska sateet eivät osu niihin.


 Hyllyllä kukkaruukut vaihtuvat tomaattikeppien otuksiin.


Muutama syyskukkakin täytyy kasvariin kantaa sitä somistamaan.
Sammakkoprinssi asuu siellä pitkin vuotta.
Takana näkyvä japaninvaahtera on toista vuotta kasvarissa. 
Viime talvena, kun pakkaset menivät yli kymmenen asteen, kannoin sen sisälle. 
Ja keväällä takaisin kasvariin.
Nyt se on vielä siellä, kannan taas sisälle, jos tulee kunnon pakkaset.
 

Myös peikkopariskunta on kasvihuoneen vakioasukkaita
 

Kun ensimmäiset glögit löytyvä kaupasta, sitä on mukava käydä äkkiseltään juomassa kasvarissa. Pipareitakin löytyi jo mukaan:)


Talveksi kasvari saa omat valot ja elämä siellä hiljenee aika tavalla.
Kyllä silloinkin käyn siellä välillä fiilistelemässä, mutta en pitkiä aikoja kerrallaan;)
 

Ja jos/kun lunta sataa, täytyy kasvarin katolta käydä pudottelemassa sitä aika tiheään, ettei kattolasit halkea.


Ai että, odotan jo kevätauringon lämmittäviä säteitä ja ensimmäisiä kevätkukkijoita!

20 kommenttia:

  1. Tuo kevät on kumminkin niin ihanaa aikaa, ja sitä nyt odotellaan vesi kielellä, että vaikka toteat ympäristön olevan paljas, on se niin kaunis ja valoisa! Täynnä toivoa. Nuo ruukkunarsissit ja muut sipulikukat ovat niin ihania pikakevääntuojia, onneksi niitä nykyisin myydään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ehkä kaiksta ihaninta aikaa, tai kesä;)
      Meillä satoi taas tänään lunta, eilen nurmikko oli vielä näkyvissä. Oikeastaan en odota enää talvea ja lunta, vaan kevättä!
      Ja onneksi tosiaan pikakevääntuojia myydään nykyisin lähes joka kaupassa!

      Poista
  2. Nii karehrittavia tunnelmapaloja. Ihanat otukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jo ensi kuun jälkeen on takuulla kevätkukkia myynnissä:)

      Poista
  3. Kasvihuoneesta on todella iloa ympäri vuoden! Ihan talvellakin, kunhan ei tee siitä työkaluvarastoa talveksi.. Meillä on kyllä ylimääräiseltä tavaralta pääsy niin kielletty kasvariin :D
    Tomaattikeppien otukset ovat hauskoja :)
    Taidan viedä taas oliivipuunkin takaisin kasvariin, ihan joulukuun lopussa siirsin sen risuverstaalle tammikuun pakkasten pelossa, mutta ei ei tästä nyt taida mitään talvea tulla!
    Vastaava kasvihuonepostaus on minullakin työn alla, mutta nuo kaksi pikkuapulaista hidastavat asiaa ansiokkaasti, näppäimistö on aina heidän erityisen mielenkiintonsa kohteena :)
    Esikoia on jo kaupoissa, pian ne ekat sipulikukatkin tulevat myyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kasvari pysyy aika kivan näköisenä talvellakin, jos työkaluille on joku muu talvisäilytyspaikka.
      Mulla oliivipuu on ensimmäistä talvea sisällä. Tänä vuonna se olisi tosiaan voinut olla vissiin lähes koko talven kasvihuoneessa.
      Ei ihme että pikkuapulaisesi hidastavat hommia, on ne vaan niin ihania ja varmasti aika sukkelia liikkeissään:)

      Poista
  4. Kasvihuone tuo kyllä elämään niin paljon iloa! Nytkin käyn omassani melkein päivittäin ja iloitsen, kun ei tänä vuonna ole täyteen ahdettu talvetettavaa rojua. Elättelen toivoa, että maaliskuussa siellä on jo ensimmäiset sipulikukkaruukut...

    Ihan mielettömän ihana tuo tuuhea pikku basilika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti maaliskuussa on jo sipulikukkaruukkuja kasvarissa, jos ilmat tällaisena pysyvät! Ehkä jo helmikuussa;)
      Pikkubasilika oli kyllä erinomainen kasvi, täytynee hankkia ensi kesäksikin. Löysin omani Sundilta, heillä on monenlaisia basilikoita keväällä myynnissä.

      Poista
  5. Ihana vuosi kasvihuoneessa. Toivottavasti kevät tulee tänä vuonna pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Meillä satoi tänään lunta, eilen maa oli vielä vihreä. Ja taas on kohta plussaa luvassa.

      Poista
  6. Ihanan kesäiset kuvat! Toivottavasti niitä tappopakkasia ei tule ja kevät alkaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oikein kovia pakkasia ei ole luvassa, kevättä jo odotellaan!

      Poista
  7. Ihana kasvari ja sen kaunis vuosi💚 Nuo valot uupuvat omasta kasvihuoneesta kun siellä ei ole sähköjä. Joskus mies viritteli valoille virran käytetystä akusta ja voi kuinka kauniit ne tähdet olivatkaan kasvihuoneen ikkunoissa. Vieläköhän ne löytyisi jostain kaapin perukoilta!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyikö?
      Meillä sähköt vedetään talveksi kasvihuoneeseen jatkojohdolla. Ostin muuten uudetkin valot sinne, ehkä viritellään ne vasta ensi talveksi:)

      Poista
  8. Kyllä kasvihuone tuo paljon iloa puutarhurin vuoteen. Keväällä se herää eloon ja syksyllä jatkaa mukavasti puutarhatunnelmia. Sinun kasvihuoneesi on täynään ihania yksityiskohtia ja tunnelmaa tulvillaan! Kiva postaus koko vuodesta.

    VastaaPoista
  9. Kasvihuone on ihana ympärivuotinen käytön kohde. Minulla ei sitä vielä ole. On ollut tarkoitus tehdä se vanhoista ikkunapokista niitä meille on kertynyt mökin ikkunoiden uudistamisen myötä. Mutta vielä ei sitä olla keritty aloittamaan kun on vielä se mökin laajennus kesken. Mukavan houkuttevasti kerroit sen vuotuisen käytön kierron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haaveilin vanhoista ikkunoista tehdystä kasvarista aikoinaan, ne ovat niin tunnelmallisia. Mutta mies kehotti ostamaan valmiin, ja hyvä niin, ei meillä muuten taitais vieläkään kasvaria olla;)

      Poista