tiistai 31. toukokuuta 2011

Kesäfiilis

Tänään töistä lähtiessä tuntui ensimmäistä kertaa tänä vuonna sille, että on oikeasti kesä!


Jotenkin tätä on odotettu pitkään ja kuitenkin se pääsi yllättämään. Viime viikot kun on olleet enimmäkseen kylmiä, sateisia ja erittäin tuulisia ainakin täälläpäin Suomea.


Pikkuterassia siivotessa tuli oikein lämmin ja piti vähentää vaatetta!
Pikkuterassi on ollut mun puutarhavälineiden säilytyspaikka, muuten vailla käyttöä. Nyt siirsin puutarhavälinepöydän toiselle seinustalle ja terassille jäikin mukava pieni paikka parille tuolille, joissa istuskellen voi nauttia ilta-auringosta:)


Ja innostuin myös käymään pienellä kävelyllä, hain jokirannasta tuomet etuterassille tuoksumaan.

13 kommenttia:

  1. Unikko aalto on näköjään valtaamassa Suomen. samat kukat kukkii kaikkialla. Tänään olikin totisesti suloisen lämmin ja meillä tuulikin oli aivan pehmoinen ja suorastaan kuuman oloinen

    VastaaPoista
  2. Sama fiilis tuli itselle tänään töistä lähtiessä: kesä yllätti! Toivottavasti jatkuisi pitkään samanlaisena, jotta pääsisi loppuviikostakin nauttimaan kauniista keleistä!

    VastaaPoista
  3. Totta tosiaan, tänään tuulessa oli aivan erityisen lämmin henkäys, ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Kyllä vaan kesä tuli eilen. Ja mahtava oli tänäaamuna jo t-paita päällä käydä ulkona.
    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  5. Huomas kyllä eilen että oli paljon lämpimämpi ilma kuin edellisinä päivinä. Ai että minä tykkään alkukesästä! :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä, kesä on tullut kun minäkin tarkenen ulkona t-paita päällä! Eilen oli kyllä ihan semoinen etälämaalainen tunnelma kun tuuli oli lämmin ja kostea. Täällä sinun blogissa on vaikka mitä kaikkea ihanaa. (Jostain syystä bloggerikommentointini katkeaa monesti yhteysvirheeseen enkä ole saanut sinulle laittamiani kommentteja läpi. Nyt näyttäisi homma pelittävän paremmin, joten toivottavasti saan tämän kommentin läpi.)Tuo sinun rautatienomenapuu ympärystöineen on kertakaikkiaan ihastuttava. Se innostaa tutkailemaan jo ensisyksyn kukkasipulimyyntiluetteloita sillä silmällä, että helmililjoja ja tulppaaneja olisi hankittava suuri määrä puiden alle ja kukkamaahan. Ja kun katsoo sinun kauniita kesäkukkaistutuksia, alkaa tehdä mieli kesäkukkaostoksille. Pelakuita erityisesti tekisi mieli hankkia. Uudet terassi ja parveke pitäisi vain maalata, ennenkuin sinne viitsii vidä kukkia. :/ Kiitos innostavista ja inspiroivista postauksista!

    VastaaPoista
  7. Ihania valkoisia unikkoja joita kadehdin suuresti. Minulle on tulossa YKSI iso punainen jonka olen siirtänyt anopilta kolme vuotta sitten mutta kukkia toistaiseksi tullut vain se yksi (olen kyllä siitäkin hyvin onnellinen). Täällä on tänään keskiviikkona suorastaan hiki eli kesä tuli:)

    VastaaPoista
  8. Tämä tästä alkaa kesäfiilikseksi muuttua, totta.
    Muutaman kerran töiden jälkeen olen poikennut KodinTerassa. Kyllä on palkitsevaa saada työpäivän päätteeksi jotain kesäkukkaa sieltä mukaansa.

    VastaaPoista
  9. Oih mikä unikko, ja vielä valkea !
    Kiertelin tänään kylmästä hytisevänä pihaa..... ja huomasin yhden idänunikon nupusta pilkistävän jotain vaaleaa. Jännä nähdä, minkä värinen kukka siihen tulee. Olisipa se valkea !

    VastaaPoista
  10. Jori:
    Ja onneksi näitä tulee vielä lisää. Kylvin yksivuotisia viikonlopun aikana:)

    Intianminttu:
    Vaikka olikin lämmin viikonloppu, illat eivät olleet samanlaisia kuin tuona arki-iltana.

    Arleena:
    Valkoinen on lempparini, yksi niistä:)

    Maria:
    Sitä lämmintä tuulta kaipaan takaisin...

    Eve:
    Topilla tarkeni jo, ihanaa!

    Hannele:
    Lämpimät päivät ja valoisat illat. Ja tuo vihreys, alkukesä on mahtavaa aikaa!

    Laura:
    Kiva jos olet saanut postauksistani inspiraatioita. Minä tilasin jo Villiniitystä sipulikukkia, tulevat sitten syksyllä:)
    Harmi tuollaiset yhteysvirheet, toivottavasti ovat jo historiaa.

    Henrietta:
    Voin lähettää sulle tuon unikon siemeniä syksyllä, jos haluat.

    Rita:
    Kannattaa käydä myös Puutarhakeskuksessa, se on ihan mun lemppari:)

    Sariw:
    Voin lähettää sulle tuollaisen valkoisen unikon siemeniä, kuten sanoin Henrietallekin. Sitten syksymmällä:)

    VastaaPoista
  11. Tuija:
    Kyllä kesä on mahtavaa aikaa, niin puutarhurille kuin valokuvaajallekin:)

    VastaaPoista