sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Lomaviikon ulkoiluja

 Olipa mukava lomaviikko, säätkin suosi ulkoilijaa! Kävimme kiertämässä pari luontopolkua ja sitten lähes kaikkina muina päivinä kävin normaalin kävelyreissuni merenrantaan.


Kaadoimme, tai siis mies kaatoi, muutaman puun. Tuossa keskellä kuvaa oli ihan pystyynkuollut kuusi. Nyt ei ole enää. Vain vähän sahanpuruja jäljellä.

 

Nyt se on puuladon edessä odottamassa pilkkomista. Näillä lämmittää takkaa monta kertaa.

 

Talon takaa, pikkumetsästä, kaadettiin myös kuusia, jotta pihalle ja etenkin terassille saadaan taas auringonsäteitä.

Eron tosiaan huomaa:) Ja ei hätää, vielä jäi paljon kuusia jäljellekin ja lisääkin kasvaa. Lähes joka vuosi kuitenkin on jokunen kaadettava, jos ei halua asua ihan keskellä pimeää metsää.

 Terassillekin paistaa taas, ja on vähän avaramman oloista. Tuosta tuijan takaa siis lähti kaksi kuusta.


 Oli hankala löytää kuvaa, missä kuuset oli vielä paikallaa, kun en tajunnut ottaa kuvaa just ennen kuusien kaatoa. Tällainen löytyi kesältä.


Nyt pitäsi vielä mennä valmistelemaan pioninjuurakoille paikkoja, tuli tilattua vielä lisääkin niitä... ja ensi viikon lopulle lupaavat jo aika viileitä ilmoja.  Ja siis juurakot tulevat myös ensi viikolla. Pimeyskin alkaa olla vissiin ensi viikosta lähtien harmina melkein heti töiden jälkeen. Ja lintujen ruokinta on kai myös syytä aloittaa nyt, talitintit ovat käyneet jo useita kertoja ikkunan takana kertomassa että ovat auringonkukansiemeniä vailla:) Eikun pihalle siis!

6 kommenttia:

  1. Puutalkoot ovat raskaita, mutta myös omalla tavallaan kivoja töitä. Klapien hinnat ovat nousseet kovasti. Hieno etu saada takka- ja saunapuita omalta tontilta. Isojen puiden ei tarvitse ihan talossa kiinni kasvaa. Valosta nauttivat niin ihmiset kuin kasvitkin.
    Olen nauttinut suuresti näistä poikkeuksellisen pitkään kestäneistä valoisista ja lämpimistä syyspäivistä. Ennusteiden mukaan talvi lähenee jo ensi viikolla. Linnut koputtavat täälläkin ikkunoita, mutta sanoin niille aloittavani ruokinnan vasta maan alkaessa jäätymään. Siemenkaupoille on kohta lähdettävä.
    Mukavaa pionipaikkojen muokkaamista!

    VastaaPoista
  2. Puiden kaataminen on kivaa hommaa, älä anna miehen nauttia siitä yksin 🤣. Kuusipuu tuoksuu hyvälle sahatessa ja oksia kassaroidessa. Ja se on kivasti rätisevää poltettavaa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että on oma pikku metsä, josta saa polttopuuta ja myös siksi, että voitte itse päättää niiden kaatamisesta sen mukaan, miten haluatte valoa, varjoa, tuulensuojaa tai näkymiä.

    VastaaPoista
  4. Sinulla on todella hienot lenkkimaastot - ihana merinäkymä! Onpa kiva, että polttopuuta saatte myös omasta metsästä ja kyllä sitä puuta kasvaa tilallekin. Hyvä on, että auringonsäteet pääsevät ilahduttamaan ja tietenkin on hyvä aina katsastaa kaatotarpeet - myrskyn vuoksi, ettei tule vahinkoja jos tukkipuu kaatuu väärään suuntaan. Illalla tosiaan hämärtyy aika aikaisin!

    VastaaPoista
  5. Ihanat maisemat ja kuvat niistä. Lisää aurinkoa pihaan on ihan mahtijuttu. Ihana myös tuo lisää pioneja 🎀

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia kaikki, mutta missä on noin upea "aallonmurtaja"?

    VastaaPoista