lauantai 13. huhtikuuta 2024

Syötävä metsäpuutarha

Joel Rosenbergin Syötävä metsäpuutarha, johdatus suunnitteluun ja lajistoon on kyllä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja. Sitä lukiessa selviää, mikä on syötävä metsäpuutarha, ja miksi ja minne sellainen kannattaisi perustaa.

Terminä metsäpuutarha on vähän harhaanjohtava, tarkoitus kun ei ole perustaa puutarhaa metsään, vaan puutarhuroida kuin metsäekosysteemi. Eli otetaan metsästä tyypillisiä piirteitä puutarhurointiin: kerroksellinen kasvillisuus, paljon monivuotisia kasveja, toisten lomassa kasvava lajisto, kattava maanpeitekasvillisuus.

Kotipuutarhaa voi rakentaa kohti syötävää metsäpuutarhaa korvaamalla nurmikkoa syötävillä perennoilla ja maanpeitekasveilla. Myös tutustumalla jo olemassa oleviin perennoihin eri tavalla, esimerkiksi kuunlilja ja kotkansiipi ovat kirjan mukaan maittavaa kevätherkkua. Hedelmäpuita ja marjapensaita on helppo lisätä, sekä köynnöksiä vaikkapa puun runkoja tai aitaa pitkin kiipeämään.

 Kirjaa lukiessa mietin oman puutarhan syötäviä kasveja ja kyllähän meiltä aika monta erilaista monivuotista löytyy, mutta lisääkin ehkä mahtuisi. Ainakin tyrnejä, euroopanpähkinäpensas ja köynnöspinaatti meni kauppalistalle. Ja joitakin perennoja voisi kokeilla maistaa:)

Joel Rosenberg: Syötävä metsäpuutarha, johdatus suunnitteluun ja lajistoon, sivuja 144

Into-kustannus 2023

kirja saatu



10 kommenttia:

  1. Onpas todella mielenkiintoisaa. Ihana tuo kukkiva köynnöspinaatti.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tutustumaan, tuli hyviä vinkkejä!

      Poista
  2. Minustakin tuo on tosi kiinnostava kirja. Avaa uusia ajatuksen polkuja, millainen voisi puutarha olla, ja mitä omassa puutarhassa tehdä. En kyllä silti taida raaskia kerätä nousevia kuunliljan lehtirullia tai päivänliljan kukkia syötäväksi, vaikka kuinka herkullisiksi luvataan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä raaskinko minäkään kuunliljoja syödä, mutta tekis kyllä vähän mieli maistaa;)

      Poista
  3. Tapasin Joelin eilen ja kävimme mielenkiintoisen keskustelun aiheesta! Mukaan lähti kaksi kotimaista kantaa olevaa pähkinäpensasta ja ruotsalainen pähkinän avaaja, jota olen etsiskellytkin. Nuo kuunliljaherkut! Taidan testata, meillä on kuunliljaa aika paljon ja sitä olen kurittanutkin eli tässäpä oivallinen kevätherkku. Aihe on todella kiinnostava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä todella kiinnostava aihe, ja upeaa että olet tavannut Joelin ihan livenä!

      Poista
  4. Hienosti olet koostanut kirjan tähän. Olin Joelin luennolla taannoin ja ostin taas lisää hänen kirjojaa, myös tämän olen hankkinut. Vielä jännitän, selvisivätkö Joelilta ostamani pähkinät ja aprikoosit hengissä talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Joel on ihan uusi kirjailijatuttavuus, täytynee tutustua muihinkin hänen kirjoihin.

      Poista