lauantai 23. tammikuuta 2021

Puutarhanäkymiä - haaste

 Nappasin tämän kivan haasteen Kottikärryn kääntöpiiri-blogista.

Päivi kirjoitta näin:
Puutarhanäkymiä -haasteessa etsintäkuulutan penkomaan kuva-arkistoja ja julkaisemaan kiinnostavia ja sinulle tärkeitä näkymiä. 

Toivoisin rohkeaa osallistumista, sillä tiedän, että teillä on paljon annettavaa tähän aiheeseen. Uskon, että erilaiset ja sinulle mieluisat näkymät omassa pihapiirissäsi ja puutarhassasi voivat inspiroida monia muitakin. Voit myös kertoa jonkun puutarhavierailun näkymästä, joka on sinua ihastuttanut ja kenties ohjaa sinua oman puutarhasi suunnittelussa. Ei todellakaan haittaa, jos olet julkaissut kuviasi jo aikaisemmin, sillä niistä voi olla tällä teemalla paljon iloa monelle.
 
Ja mun vastaukset: 
Oli vaikea rajata, mitä näkymää tähän kuvaisin, siispä tein kierroksen koko puutarhaan:)
 
Ensimmäisenä näkymä kodinhoitohuoneen terassilta kasvihuoneelle päin. Vaikka käytän oikeastaan aina pääovea kun lähden kotoa tai tulen kotiin, niin khh ovi on käytössä kun menen puutarhaan;)  Ja usein kesällä kun menen puutarhaan, käyn ensin kasvihuoneessa katsomassa mitä sinne kuuluu.
Taka- ja sivupiha rajoittuvat pikkumetsään, joiden edessä on "kukkapenkit". Tykkään siitä, että piha on suojaisa tällä oleskelupuolella, mutta tykkään siitäkin, että keskellä on avaruutta.
 
 
 
 
  
 
Kun kävelee kasvihuoneelle päin ja kääntyy vasemmalle, eli varsinaiselle takapihalle, näkymä on seuraavanlainen. Eli kapean kohdan terassin ja takapenkin välistä avautuu taas "laajempi" nurmikkonäkymä. Taustalla jälleen puustoa.

 
  
 
Ja kun katsoo kasvariin päin, näkymä on seuraavanlainen
 

 
 
  Kun jatketaan matkaa, mennään metsäpuutarhan läpi. Tässä kuvassa ollaan siis kävelty polku ja käännytty katsomaan taaksepäin.
Metsäpuutarhasta on vuosien varrella kaadettu monta isoa kuusta, siksi näkymä ei enää ole kovin metsäinen:) Mutta on siellä taas puitakin kasvamassa.
 


Kohta saavutaan pääovelle ja kävellään käytävää etupihalle, vilkaistaan taas taaksepäin
 
 
Ja sitten käännytään taas, nyt katsotaan kohti tietä. Tykkään siitä, että vihdoinkin raja-aita on riittävän korkea ja rehevä, ettei tiellä kulkijoita juurikaan näy. Silti tuo pieni aukko, mistä näkee pellon, on lisänä oikein mukava.
 

 
  
 
 

Ja kun kävellään lähes tielle asti ja kurkataan pihalle, näyttää tältä.
 
 
 
 
 
 Ja sitten lähdetään jatkamaan matkaa taas talolle päin, toista puolta pihatietä. Meidän pihan keskellä on siis "liikenneympyrä", jossa on `Hopa` ja pionikaari ;)
 

Matka jatkuu kodinhoitohuoneen ovelle päin. Tämä näkymä avautuu aamupalaterassilta. Se on autotallin sivuseinän vieressä.

Ja nyt ollaan taas khh terassin lähellä, katse nyt siis oikealle. Siinä koko meidän pihakierros vähän laajemmasta näkökulmasta.

Ai niin, viimeiseksi vielä näkymä puutarhavajalta khh terassia kohti:)


Haasteen säännöt:
  • Kuvia voi olla yksi tai useita, perustelujen kanssa tai ilman.
  • Haasta mukaan 1-4 blogiystävääsi
  • Kerro, että haaste lähti liikkeelle Kottikärryn kääntöpiiri -blogista ja liitä linkki postauksestasi tämän postauksen kommenttikenttään, jotta se on helppo löytää.
  • Voit ilomielin ottaa haasteesta kopin ihan omatoimisesti

38 kommenttia:

  1. Ihana toteutus haasteeseem oli todella kivaa kiertää koko piha! Tällä kierroksella vähän selveni, missä mikäkin paikka on. Teidän piha on todella viihtyisä, ihanasti niin suojaa kuin avaria näkymiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Virtuaalipihakierros oli oikeastaan aika kiva järjestää;)

      Poista
  2. Samaa sanon kuin Saila, ihanan suojaisaa mutta myös avaraa. Ja tuo Hopa, toivottavasti omani kasvaa edes puoleen tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin oli vain avaraa, suojaisuus on kivasti kyllä lisääntynyt vuosien myötä.
      Hopa on kyllä aika hyvä kasvamaan:)

      Poista
  3. Kiitos hienosta kierroksesta, joka antaa hyvän kuvan puutarhastasi. Se onkin paljon suurempi, mitä yksittäisten postauskuvien perusteella voi päätellä. Hauskasvi ritarinkannukset muodostavat portin, jonka alta voi kulkea peremmälle. Kaunista on ja monia upeita kasveja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksittäiset postaukset, vieläpä lähikukkakuvilla, tosiaan voivat antaa aika erilaisen kuvan puutarhasta kuin sitten nämä pihakierrokset. Joskus siis on kiva näyttää vähän enemmän kuin vain ihanaa pionia tms. kaunotarta;)

      Poista
  4. Olipa kerrassaan kaunita näkymiä puutarhastasi.

    VastaaPoista
  5. Sinulla on kaunis puutarha. Tuo takaterassin edessä oleva kapea nurmikaistale oikein houkuttaa kulkemaan eteenpäin ja etsimään nurkan takaa avautuvia uusia näkymiä. Ihana on myös tuo kukkiva aidanne pihaantulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä kapeampaa, välillä avarampaa, vaihtelu virkistää vai miten sitä sanotaan.
      Kukkiva aidanne on siitä kiva, kun on noin pitkä, että kukkii aika pitkään kesän aikana:)

      Poista
  6. Hienoja näkymiä, todella kaunis puutarha. <3

    VastaaPoista
  7. Tuolle pihakierrokselle saakin ihanasti kulumaan aikaa, kun näkymät vaihtelevat iloisesti! Sinulla on kaunis puutarha ja pihapiiri, runsautta ja avaruutta sopivasti vuorotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Melko kauan kierroksella kestääkin, kun joka kerta on ihmeteltävä yksittäisiä kukkia yms ;)

      Poista
  8. Upeaa, että nappasit haasteen ja tapasi toteuttaa se puutarhakieroksena oli oikein hyvä! Samalla sai paremmin käsityksen kauniista puutarhastasi. Olet saanut kaiken rehevään kasvuun ja puutarha on miellyttävän suojainen, vaikka kaipaamaasi avaruuttakin on sopivasti.
    Ihana tuo kukkiva aidanne ja Hopasi on valtavan hieno, samoin rautatieomenapuu on kasvanut kauniiksi! On kiva nähdä havuja istutusryhmissä.
    Laitan tämän postauksesi samaan listaan, missä ovat muutkin haasteeseen vastanneet.
    Lämmin kiitos osallistumisestasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli löytää tällainen haaste talven keskellä, puutarhakuvia kun selailee aina mielellään:)
      Hopa on tosiaan upea, vuodesta toiseen kukinta on runsasta! Ja mikä parasta, sitä ei tarvi leikata ollenkaan, toisin kuin kaveriansa rautatieomenapuuta.
      Havuja on tullut laitettu kukkaryhmiin talven ilahduttajiksi, vieläkin vissiin mahtuis jokunen.

      Poista
  9. Puutarhasi on muuttunut vieläkin kauniimmaksi, kuin mitä se oli käydessämme. Kasvit ja puut ovat rehevöituneet ja tullut uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein alkaa miettimään, kuinka kauan niistä avoimista onkaan. Ainakin viisi vuotta...
      Siinä ajassa kyllä kasvit kasvavat melkoisesti, niin pituutta kuin leveyttäkin;)

      Poista
  10. Laajat näkymät puutarhoista ovat mielenkiintoisia. Ja sinulla onkin riittävästi laajuutta pihassa, että siinä näkyy ihan maisemiakin. Ihana tuo yksi kuva, jossa pikottaa peltoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsekin erityisen paljon siitä, että puutarhasta näkyy myös kappale peltoa ja metsää sen takana.

      Poista
  11. Onpa kaunista. Teillä on iso piha-alue, jonka olet laittanut kauniiksi, harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tuollaisella pihalla viihtyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A! Onhan tuossa tosiaan jonkin verran neliöitä laitettavaksi ollut, mutta aikaakin on ollut laittaa jo 20 vuotta!

      Poista
  12. Ihanan rehevät ja monipualiset istutukset! Pihatiän suajaistutukset o hyvännäkööset tiälläkulukijoollekki. Tua Hopa on niiin komia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolista tulee, kun ei malta keskittyä johonkin tiettyyn, vaan joka vuosi löytää vaikka mitä uutta ja todella ihanaa, mikä pitäsi vielä puutarhaan saada mahtumaan;)

      Poista
  13. Ihana pihakierros! Kiva oli käydä mielikuvitus matkalla kauniissa puutarhassasi kuvien välityksellä!

    VastaaPoista
  14. Minä pidin tästä kierroksesta paljon. Teillä on puutarhassa myös paljon avaruutta ja siitä minä pidän. Johtunee varmasti siitä että meidän mökin pihapiiri on aika avara ja nurmikkoa on. Minulla on blogissa perenna arvonta jos vaikka kiinnostaisi 🤗😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha kaipaa rehevyyden lisäksi myös avaruutta, että on tilaa katsoa vähän kauemmaksikin välillä. Vaikka kukkien läheltä tuijottaminen on myös todella mukavaa;)

      Poista
  15. Pidin kovasti kaikesta mitä kierroksella näin.♥

    VastaaPoista
  16. Todella kaunis, suojaisa ja kukkaisa piha. Ja tietysti kesäiset/syksyiset näkymät ovat erityisen kaivattuja tänne talven keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu!
      Täällä lumen keskellä tosiaan katselee oikein mielellään jotain todella vihreää:)

      Poista