maanantai 13. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen tuokiokuvia

 Kävin parina päivänä kuvailemassa puutarhan kukkia!

Syysmyrkkyliljat kukkivat, ainakin sellaisella nimellä nämä olen ostanut.
Toki nyt on kevät, luulisin, vaikka taivaalta taas sataa lunta;)


Myös krookukset aloittelevat
 


 

 Virvaliljatkin avautuivat
 
  
Ja ensimmäiset iriksetkin avautuvat varmasti lähipäivien aikana


Välillä kudoin sukkaa, kuviona pääsiäispuput, 
evästä unohtamatta...


Ja kokeiltiin kanamunien marmorivärjäystä kynsilakaalla, helppa hommaa!
 

 Kasvihuoneessa piti tietenkin käydä juomassa päivächococappucinoni auringon paistaessa:)
Samalla ihailin kukkia ja nautin tuoksusta.



On tarkkailtu myös lintulaudalla tai sen alla ruokailevia.
Oravan näin vasta ensimmäisen kerran tälle vuodelle.
 

Ja olin tosi onnellinen kun punarintakin on löytänyt meille.
Kuva ei ole parhain mahdollinen, mutta pakko se on tänne ikuistaa!
 

Mustarastaita näkyy päivittäin, välillä tosi montakin
 

 Kissat ovat välillä saaneet pääsiäisriehan...
 

Ja nyt kun tuonne lumisateeseen ei viitsi mennä,
onneksi voi ihalilla kukkia myös olohuoneen sohvalta käsin




Rauhallista toista pääsiäispäivää!

22 kommenttia:

  1. Kevään ensimmäiset pihalla kukkivat on ihanimpia! Meilläkin sinivuokko, krookukset ja posliinihyasintit aukovat kohta nuppujaan. Pihalle ei huvita nyt mennä, kun sataa... räntää!
    Onneksi kauniita kukkia voi ihailla myös sisällä ja terasseilla. Mukavaa vapaapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, niitä jaksaa käydä ihailemassa päivittäin:)

      Poista
  2. Punarinnasta minäkin tänään ilahduin. Monena vuonna olen nähnyt meillä punarinnan, ja tänään näin sen taas.
    Ihania kevätkukkijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nähnyt vain kerran aiemmin, mutta toivottavasti tapaan vielä usein:)

      Poista
  3. On tää vaan niin ihanaa aikaa, kun pikkuruisia suloisia kuvattavia ilmestyy kaiken aikaa! Kasvarissa tarkenee jo hyvin nauttia päiväkahvit ja punarinta hyppelee pitkin pihamaata... on tää ihanaa! Ihana kliivian kukka! Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on upeaa aikaa, koko ajan löytyy uutta ihailtavaa!

      Poista
  4. Jopas kukkii kauniisti joka suunnalla! Viimeinen kuva on niin täynnä tunnetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat piristävät tätäkin kevättä aika tavalla:)

      Poista
  5. Ihania kevätkukkia! Hianon färine syysmyrkkylilija. Virvalilijakki jo kukkii. Mäki istutin niitä TAAS syksyllä, eikä viälä mitää näy, toivottavasti kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virvaliljat olivat tänän vuonna mun mielestä vähän myöhässä, toivottavasti sääkin näit jo omasi!

      Poista
  6. Ihania keväänmerkkejä ja lupauksia tulevasta!
    Ymmärrän niin ilosi punarinnasta. Minäkin olen iloinnut meidän puutarhaan ilmestyneestä punarinnasta. Liekö Salainen puutarha -kirjan syytä, mutta minusta punarinta on kaikkein kaunein lintu ikinä. Olin pitkään haaveillut punarinnoista omassa puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti juurikin tuon ihanan kirjan vuoksi ilahduin niin kovin punarinnasta:)

      Poista
  7. Ihanan kukkaisa postaus. Meillä on puutarhassa vieraillut säännöllisesti ennätysmäärä mustarastaita.

    VastaaPoista
  8. Ihanasti sielläkin jo kukkii! Meillä ei vielä ole näkynyt punarintoja, mutta mustarastaat laulavat jo täyttä päätä. Lunta on tullut välillä täälläkin niin, ettei tiedä, mikä vuodenaika on kyseessä. Tosin tänään iltapäivästä eteenpäin on paistanut aurinko niin lämpimästi, ettei ole epäilystäkään keväästä. mukavaa vaihtelua tällainenkin. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Nämä ovat aina niin odotettuja kevään tuojia!

    VastaaPoista