lauantai 16. marraskuuta 2019

Puutarhani lepopaikat

Pauliina Kukka&Kaali-blogista kertoi muutama postaus sitten lempipaikoistaan puutarhassa.
Siitä lähti sitten idea kertoa omistani.
Eli mun lempipaikkoja on tuolit ja sohvat ja mieluiten auringonpaisteessa sijaitsevat:) 
Siksi niitä on monta, että voi aamusta iltaan istuskella siellä missä on lämmintä.
En toki ihan koko päivää istu, mutta välillä on kiva istua ja tuumata.

Rautatieomenapuun alla on pikkuinen tuoli lähinnä kyllä koristeena. 
Mutta olen kokeiluut, kyllä siihenkin mahtuu:)


Tässä tuolissa istuvat enää vain pionit;)
 

Pionikaaren takaa löytyy pieni puutarhapenkki.
Se ei ole kovin suosittu paikka, tarvisi ehkä jotain pehmustetta...
 

Aamupalaterassilta löytyy useita istumapaikkoja.
Kun kesäloma-aamuisin on kiva ilma, aamupala tosiaan tulee nautittua tuon varjon alla.
 

Kasvihuoneen sohva on kyllä useimmin käytetty lepopaikka. 
Useinmiten lueskelen siellä, mutta on sillä tullut otettua kyllä monet päiväunetkin.
Täällä tulee vietettyä aikaa varhaisesta keväästä syksyyn saakka.
Ainoastaan oikein kuumana kesäpäivänä paikka on turhan kuuma!
 

Tuolla nurkassa, tikkaiden vieressä, on myös kaksi tuolia.
Sinne löytää viimeiset auringonsäteet, jotka meidän puutarhaan illalla paistaa.


Takaterassilta löytyy sekä ruokapöytä, joka on usein käytössä kesäisin
 

että rottinkituoli ja riippukeinu;)


Metsäpuutarhan polun varrelta löytyy pieni puutarhakeinu
 

Ja potager rakentui näiden kahden vanhan puutarhatuolin ympärille:)


Grillatessa muurikalla, istuskellaan tuossa betonisen siltarummun päällä


Ja ruusujen kukkiessa ruusutarhassa on kiva käydä juomassa päiväkahvinsa
 

Etuterasillakin on pari rottinkituolia, mutta niistä en nyt löytänyt kuvaa.
Niillä istun harvoin, sillä ne ovat aina varjossa.
Siis vain, jos on todella kuuma päivä, saatan hakeutua niille laiskottelemaan;) 

20 kommenttia:

  1. Ihanan paljon lepopaikkoja! Meillä niitä on kovin vähän, mutta suunnitelmissa on lisätä niiden määrää. Jäin pitkäksi aikaa ihastelemaan tuota viimeistä kuvaa. Miten kaunis paikka nauttia päiväkahvit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin pidän puutarhassa istuskelusta, että niitä paikkoja pitää olla joka puolella:)

      Poista
  2. Kiva kun sait idean :) Ihana postaus kaikin puolin ♥

    VastaaPoista
  3. Sullonki monipualisesti lepopaikkoja ympäri puutarhaa. Komiat kukkijakki kuvis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jokaisessa tulee vietettyä aikaa, tosin osa paikoista on suositumpia kuin toiset;)

      Poista
  4. Ihanat kuvat! Tuli ihan kesää ikävä kun kuvia katsoi:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on aikaa katsella kesäkuvia, mutta totta, ikävä tulee kyllä!

      Poista
  5. Sinulla on monta mukavaa lepopaikkaa puutarhassasi. Kuvista löytyy jopa ideoita omaan käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on tullut vuosien aikana laitettua kyllä aika monta, ja käytössä ovat!
      Kiva kun sait idean omaan puutarhaan:)

      Poista
  6. Paljon kauniita istuskelu ja lepopaikkoja puutarhassanne. Noista on hyvä valita kulloinkin haluamansa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, päiväkahvin kanssa usein ruusutarhaan. Ja aamupalalla aamupalaterassille. Ja vähän huonommalla säällä kasvariin:)

      Poista
  7. Onpa monta sopivaa paikkaa lepäilyyn puutarhassa. Kelpaa olla kunhan vain muistaa pysähtyä ja istua alas, itselle se on puutarhassa ehkä vaikein osuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin se oli vaikeampaa silloin kun puutarhaa kovasti rakensin, mutta nyt istuskeluun riittää aikaa;) Toki välillä täytyy jotain muutakin tehdä...

      Poista
  8. Ihania lepopaikkoja - niitä aina tarvitaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarvitaan, missä sitä muuten päiväkahvinsa joisi, ja selaisi puutarhalehtiä;)

      Poista
  9. Oi miten paljon lepopaikkoja😍 Meillä niitä on ehdottomasti liian vähän. Iloisin olen tällä hetkellä vanhasta tuolista jonka löysin tässä syksyllä kirppikseltä. Vihdoinkin on kasvarissa mahdollista istahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lepopaikkoja jokaiseen puutarhaan, niitäkin tarvitaan!
      Ja kasvarissa on kyllä ihana, kun on paikka missä levähtää ja nauttia:)

      Poista
  10. Ihania lepopaikkoja, muistathan istuakin niissä välillä? Tuntuu monesti olevan puutarhaihmisillä niin kiire, etteivät tahdo istumaan joutaa ja nauttimaan pihansa näkymistä. Kyllä on ihanan kesäistä kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä muistan!
      Oli aikoja puutarhaa laittaessa, että ei ehtinyt paljoa istuskella, mutta nyt ehdin kyllä:)

      Poista