perjantai 23. marraskuuta 2018

Kuusi kuvaa kesästä - teemana valokuvaus

Sain sekä Navettapiianpuuhamaa ja Kukkiajahaaveita blogeista kivan kuvahaasteen:)
Kiitos! 

Tarkoitus on siis valita kuusi kuvaa kesästä ja kertoa miksi valitsi juuri ne. 
Ai miten ihana olikaan selata kesäkuvia ja yrittää valita sieltä mieleisensä.
Ajattelin ensin, että tänä kesänä ei tullut paljonkaan kuvattua kameralla, vaan puhelimella, mutta löytyihän niitä kuvia kuitenkin melkoinen määrä!
Hankalaa oli valinta, mutta tällaiset kuvat pääsivät mukaan.
 
Ensimmäisessä kuvassa viehättää syväterävyys, kuten oikeastaan lähes kaikissa mun puutarhakuvissa...
Siis etualan terävästi näkyvät tulppaanit ja takaosan hämärästi näkyvät askelkivet.
Ja tuo vihreys!


Tämän kuvan valitsin hentojen alppiruusun kukkien takia, useinmitenhän niiden kukinto on todella runsas. Valo myös tulee kivasti esille vanhan pyöränpinnojen välistä.


Tämä kuva särkyneesäsydämestä vei sydämeni, taas syynä syväterävyys.


Tässä kuvassa viehättää uuden ja vanhan liitto, resuinen tuoli pitää sylissään massiivista uutta kasvua.


 Tämän ruusun voi melkein poimia mukaansa tästä kuvasta.


Ensin ajattelin että tämä kuva meni vähän liian suttuiseksi vihreiltä osiltaan, mutta sitten tykästyinkin juuri siihen.

Lopuksi haasteen säännöt:
Postaa kuusi kuvaa kesästä ja kerro miksi juuri ne kuvat haluat julkaista. Tarkoitus on kertoa mikä kuvissa itseä viehättää. Jokainen on varmasti tyytyväinen johonkin otokseen. Eli nyt surutta saa itseään kehua, pois turha vaatimattomuus!
Lähetä haaste eteenpäin yhdelle tai useammalle.
Halutessasi voit kommentoida linkin kera Tuplasti terapiaa blogiin, jossa listataan haasteeseen osallistuneet.
Lisänä haasteessa vielä yksi eksra:
Ilmoita kommentoidessasi Tuplasti terapiaa- blogiin saako kuvasi julkaista postauksessa,(ilmoitetaan kenen kuva, tietysti) johon kerätään yksi kuva jokaiselta osallistuneelta. Postaus tulee sitten joskus myöhemmin.

Haastan mukaan Sailan Saaripalstalta

22 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Alappiruusukuvasta tuloo nii maalaasromanttine tunnelma :)
    Nyt hoksasin, että multa taas puuttuu tämän tyyliset kuvat lähes tykkönää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mun kuvat on lähes kaikki tällaisia lähikuvia;)

      Poista
  2. Kiva oli lukea sinunkin vastauksesi haasteeseen.
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  3. Kesäkuvat ovat ihania! Minäkin etsin viime kesältä kuvia haasteeseen, kyllähän niitä löytyi vaikka luulin etten kuvannut mitään... Nautinnollista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvia on ihana katsoa tähän aikaan vuodesta, jotenkin sitä ihan unohtaa kuinka ihanan vihreää silloin on!

      Poista
  4. Aah miten ihania kuvia! Niin kaunista ja vehreää. Minustakin särkyneensydämen kuva on syötävän ihana! Kiva haaste, ihana kuulla juttua kuvien takaa. Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä!
      Kyllä se kesä vain on ihanaa aikaa:)

      Poista
  5. Ihania kuvia, kiva, kun otit haasteen vastaan! Minustakin nuo syväterävyydellä leikittävät kuvat ovat kauniita ja mielenkiintoisia... niitä täytyy itsekin harjoitella vielä lisää. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kuvia ja ne muodostavat todella kauniin sarjan...
    ja särkynytsydän on minunkin suosikkini.
    Mukavaa elokuvailtaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja juu, ensimmäinen jouluelokuva katsottu;)

      Poista
  7. Ihanat kuvat! Tulppaani ja särkynytsydän ovat lempparini, mahdoton päättää, kumpi niistä onkaan kauniimpi. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista