maanantai 13. maaliskuuta 2017

Jokilaakson matkailupuutarha

 Huomasin, etten ole laittanut postausta ollenkaan viime kesän yhdestä puutarhamatkakohteesta.
Ajeltiin Seinäjoen lähistöllä ja matkan aikana tuli mieleen,
että näillä seuduilla on kyllä joku puutarhakohde,
googlesta katsomaan 
ja sieltähän se löytyi Lapualta:
 

Alueella kukki runsaasti laukkoja
 

havut olivat valtavia
 

perenna-alueet olivat hyvän kokoisia
 

upea yrttitarha oli alkukesän asussa
 

pensasruusut kukkivat ihanasti
 


ja risuista oli tehty kivoja koristeita
 
 
Suosittelen tutustumaan:)

22 kommenttia:

  1. Eikös olekin ihastuttava paikka! Olen käynyt pari kertaa, mutta loppukesästä. Silloin kukki eniten hortensiat jamuut syyskukat. Laukkojenja ruusujen aikaan olisi kiva käydä. Ja kahvila oli kiinni, siihenkin voisi tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkäsin kyllä. Meidän visiitti oli suhteellisen lyhyt ja kahvila oli kiinni. Uskon että menen tuonne toistekin, ehkäpä loppukesästä olis sitten mun vuoro:)

      Poista
  2. Onpa hieno paikka, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavan näköinen paikka. Puutarhakohdevinkit ovat aina tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vinkkejä tarvitaan että löytää ihania puutarhakohteita!

      Poista
  4. Mukavan näköinen paikka! Olemme suunnitelleet kesälomareissua tälle vuodelle juuri tuonne suunnalle, joten pitääkin laittaa paikka muistiin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä katsomassa, lapsillekin siellä oli jotain kotieläimiä:)

      Poista
  5. Kivalta vaikuttava retkikohde, pitääkin laittaa muistiin ensi kesää varten. Eihän sitä koskaan tiedä minne päin tulee lähdettyä kesäretkille.
    Suorastaan kadehdittavan hieno yrttitarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yrttitarha oli kyllä upea, ehkä täyty käydä katsomassa se joskus loppukesälläkin!

      Poista
  6. Tuolla taidan käydä visiitillä - kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Siälon taas toukokuus Puutarhan ystävien Keväthulinat 20.5. Sinne!

    VastaaPoista
  8. Joskus ammoisina aikoina muistan lukeneeni puutarhalehdestä tai jostain tästä paikasta. Näyttää oikein potentiaaliselta ja pysähtymisen arvoiselta kohteelta, sikäli mikäli sattuisi kulkemaan ohi. Kiitos kuvamatkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa poiketa jos matkaa noilla seuduilla!

      Poista
  9. No oispa kiva joskus tuonnekin päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ihania puutarhakohteita on varmasti koko suomenmaa pullollaan, kun vain tietäis niitä!

      Poista
  10. Näyttää niin hienolta nyt kuin se on matkailu puutarha.
    Olen jopa käynyt siellä koulussa 90 -luvulla oppiakseni suomea, kuin siellä oli kotitalous oppilaitos!
    (Hyvänen aika mikä vanhanaikainen koulu, opetus ja ilmapiiri oli...;))Asuttiin muuten siellä punaisessa talossa joka näkyy sun kuvissa! Pitäisi kyllä käydä tämä kesä visiittillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siellähän on tosiaan ollut ennen koulu! Oikein vanhanaikainen siis;)

      Poista
  11. Minäkin kävin tuolla viime kesänä, heinäkuun alussa. Paikka oli todella kiva myös perheeni mielestä. Siellä oli lampaita, kanoja ja kaneja, joiden luona lapset viihtyivät erinomaisesti, valokuvaamisesta pitävä mieheni kulki kameran kanssa ympäriinsä ja minä nautin ihanasta puutarhasta. Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis koko perheelle jotain mielenkiintoista, hyvä paikka!

      Poista