tiistai 24. tammikuuta 2017

Muutos: rippipenkki

Löysin vanhoja digikuvia vuodesta 2007 alkaen
ja voi veljet, kylläpä puutarha onkin muuttunut!

Ajattelin näyttää miltä meidän pihassa näytti vuonna 2007
ja mitä on tapahtunut vuosien varrella.
Taloon muutettiin kesällä 2000
ja pari vuotta meni hyvinkin pihavapaasti;)
Tai oltiin me pihalla, 
mutta paljon muuta kuin nurmikkoa ei kasvanut...
Mutta pikkuhiljaa....

Tässä rippipenkin alkuvaihetta !
Erilaisia pensaita yksitellen istutettuna,
eipä sitä paljon tämäkään harrastelijapuutarhuri alussa tiennyt,
tai ainakaan uskonut;)
Tuon alueen ruohon leikkaaminen oli aika työlästä, 
siitä se ajatus lähti pikkuhiljaa hahmottumaan.


Tarkoitus oli saada näkösuojaa tiellepäin,
tässä sitä ei vielä kovin paljon ole:)


Työn aloitin epäloogisesti keskeltä...
reunaan betonikiveä,
nurmikon tilalle kukkia.


Ja kun pensaiden alta ei voinut kaivaa, 
siihen sitten nurmikon päälle kunnon kerros sanomalehteä
ja haketta päälle.


Ja matka jatkuu
seuraavana kesänä...


Ja ruoho on lopulta kadonnut,
aikaa kulunut kolme vuotta!
Kuorikatteen värikin vaihtunut;)


Sitten takareunan kimppuun.
Kanttasin sen, että viereinen pelto ei kasvaisi kukkapenkkiin.


Vielä näkee aika hyvin aidanteesta läpi:)


Rippipenkin ja ison kivikon välissä on vielä nurmikkoa,
tuollainen hassu läntti!


Kanttaus osoittautui työlääksi,
aloitin tekemään takaosaan kiviaitaa.


Ja sinne toisen pään nurmiplänttiin ruusutarhaa.


 Tässä jo aika rehevää


Nyt näyttää kutakuinkin tältä.

.
Tehtävä siis suoritettu,
ei tarvi enää käytää täällä ruohonleikkuria!
Ja näkösuojaakin on kiitettävästi!
Kiviaitakin tuli viime kesänä valmiiksi:)


Haastanpa teidät muutkin kertomaan/näyttämään
puutarhan muodonmuutosta!

48 kommenttia:

  1. Kiviaita onkin tosi hyvä reuna, kun se estää nurmen tai heinikon hiipimisen istutusten kimppuun salakavalasti takakautta! Ainakaan mun kokemuksen mukaan heinikko ei jaksa luikertaa puolen metrin kiviaidan ali, mutta tietysti on mahdollista, että joku juolavehnä jaksaakin...
    Ihana haaste, tästä näkyy muutos todella hienosti. Mahtava näkösuoja ja kasvien rehevyys on saavutettu. Nurmikkoon istutetut pensaat tosiaan pysyvät raaskuina vuodesta toiseen.
    Olisikohan mulla mitään tullut edes valmiiksi, jota voisi näyttää :-D Mutta muutosta on toki tapahtunut, vaikka ei olisi valmistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuntuu, ettei heinät jaksa tuon kiviaidan alta kasvaa. No jokusen olen sentään joutunut poistamaan, mutta siis vähäisessä määrin...
      Varmasti voit näyttää puutarhastasi vaikka mitä, muutosta on takuulla tapahtunut paljonkin. Ja onkohan mikään oikeasti valmista puutarhassa;)

      Poista
  2. Olipa mukava postaus! Niin ne vuodet tekee tehtävänsä ja kasvit kasvavat. Tosiaan on tärkeää että pensaiden ympärillä ei kasva nurmi, sillä se vie yllättävän paljon energiaa pensailta. Lopputulos on hieno! Ja antaa myös toivoa minulle oman tonttini näkösuojan suhteen, että kyllä se siitä joskus;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tosiaan laittaa kuvia vuosien varrelta, että itsekin muistaa että onhan sitä muutosta tapahtunut.
      Musta tuntuu että teillä sitä muutosta on tapahtunut ihan hurjaa vauhtia, näkösuojaakin on jo kivasti tulossa!

      Poista
  3. Kiva oli lukea ja nähdä kuvia puutarhasi muutoksista. Isoja juttuja olette tehneet. Lopputulos näyttää todella hyvältä. Hyvää kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tullut otettua valokuvia vuosien varrella;)
      Ja kiitos Anneli, hyvää kevään odotusta myös sinulle!

      Poista
  4. Mahtava ja elävä reunus, näkösuoja jossa on paljon katseltavaa! :) Hienosti näkyy alueen kehitys. Purppuraheisiangervo tuo aina mukavaa väriä ja särmää pensasryhmiin.

    Täytyypä joskus ottaa myös haaste vastaan ja kaivella kuva-arkistoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, riittää erilaista katseltavaa, kun on reilusti mittaa tuolla aidanteella...
      Olen itsekin iloisen yllättynyt, kuinka paljon purppuraheisiangervo elävöittää muuten vihreää ryhmää.

      Poista
  5. Ihanan rehevä alue siitä on muodostunut! Mitä valkokukkaista pensasta kolmanneksi viimeisessä kuvassa on? Syreeniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaikka jossain vaiheessa tuntui että näkösuojaa ei tule koskaan;) Ja joo, syreeniä nuo valkokukkaiset on.

      Poista
  6. Oletpa ollut ahkera, mutta ahkeran työ palkitaan; kylläpä on kaunis ja selkeä muodonmuutos ja mainiosti näkösuojaa. Komeasti sinulla kukkivat syreenit, mahtaa olla huumaava tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä on mennyt tunti jos toinenkin, mutta vuosia on ollut aikaa ahertaa:) Syreenit tuoksuvat ihanalle, ja niiden jälkeen jasmikkeet!

      Poista
  7. Vuosien varrella tapahtuu paljon. Kuvista sen näkee, kun alkaa plarata kuvatiedostoja. Upeaa työtä olette tehneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat kyllä mahtava muistinvirkistäjä;)
      Monenmoista kesämaisemaa on kyllä ollut, nyt olen tyytyväinen!

      Poista
  8. Tuasta näkösuajasta tuli hiano! Katteltavaa riittää keväästä syksyhyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja ihan keväisiä kuvia ei näköjään tullut mukaan, näkis niistä vielä ne sipulikukat!

      Poista
  9. Nää muutoskuvasarjat on niin kivoja! Ja upeasti on rippipenkki muuttunut vuosien varrella.
    Tekee itsellekin hyvää katsella oman pihan muutosta. Sitä helposti väsähtää, ettei ole muka mitään saanut aikaiseksi. Kuvat auttavat muistamaan, että onhan tässä huhkittu jo paljon ja muutosta on tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista kyllä näkee muutoksen, muisti kun ei ole meikäläisellä ainakaan kovin pitkä;) Ja ehkä hyvä niin...
      Melkein alkoi naurattamaan tuo lähtötilanne ja kauhistuttaa tuo usean vuoden keskeneräisyys! Mutta nyt olen tyytyväinen:)

      Poista
  10. Upea ja runsas muutos! Ehkä on hyväkin antaa puutarhan mielessään muotoutua ja sitten vasta lähteä hakemaan haluamaansa käytännössä. On se vaan mukava katsella tällaisia muutoskuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lähtötilanteessa ei ollut juurikaan muuta ajatusta, kuin että nopeasti jotain näkösuojaa... No menihän noita vuosia, mutta monimuotoinen näkösuoja siitä tuli kuitenkin!

      Poista
  11. Tälläisiä kuvasarjoja on tosi kiva katsoa! Aivan ihanalta näyttää nyt! Meillä on vielä niin nuori piha. että tällaisen julkaisemista saa odottaa vielä muutaman vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan sitten rauhassa muutama vuosi ja katsellaan sitten teidän puutarhan muodonmuutosta:)

      Poista
  12. Suuri muutos onkin tapahtunut pihallanne. Tienvieruspenkki näyttää todella kauniilta ja kiviaita upealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on jännää, kuinka ajatus etenee kasvialueen muotoutuessa. Kiviaitakin tuli mieleen vasta kun muu osa oli valmis:)

      Poista
  13. Hieno kuvasarja. Tuosta näkee selvästi oman käden jäljen. Kovasti on piha muuttunut. Nyt on rehevää ja runsasta. Kiviaita on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehevä ja runsas olikin tavoitteena, tosin osa pensaistakin on jouduttu uusimaan, mutta nyt tykkään. Kiviaita rajaa penkin kivasti viereisestä pellosta, vielä kun saisi virtaa (ja kiviä) aidan korottamiseen, niin näkyis vähän paremmin!

      Poista
  14. Onpa hieno muutos, nyt on ihanan rehevää! Pitää itsekin muistaa, että pensaat vaativat vuosia kasvaa sekä kuvata niitä vvälivuosia, kun näyttää ettei mitään tapahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne vaatii, samoin kuin puut. Useinkin tuntuu siltä että kasvuvauhti on liian hidasta, mutta kärsivällisyyshän tässä kasvaa;)

      Poista
  15. Kylläpä onkin hieno muutos! Ilman vanhoja kuvia ei itse tajuaisi miten puutarha todella muuttuu vuosien saatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on valokuvat;)
      Huomaa että onhan sitä saanut jotain tehtyäkin, kun aikaansa on pihalla viettänyt!

      Poista
  16. Kärsivällisyyttä pihan tekeminen vaatii! Kaikki kasvaa niin hitaasti! Ollaan asuttu tässä talossa 6 vuotta ja tuntuu, että puut ja pensaat kasvavat aivan liian hitaasti. Minulla ei ole vielä tällaista kuvasarjaa. Kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä on monesti tullut mieleen, että vuosikasvu saisi olla reilumpaa...
      Varmasti teilläkin on jo ihan eri näköistä kuin alussa, kannattaa katsella vanhoja valokuvia!

      Poista
  17. Hieno homma! Muutos on huikea. Ihana varmasti selata vanhoja kuvia ja huomata miten asiat menevät eteen päin. Ainahan niitä ei muuten huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useinkin tuntuu, että tapahtuiko kesän aikana mitään edistystä, mutta näin sen huomaa kyllä aika hyvin! Alku on hidasta, sitten jossain vaiheessa kasvit tuntuvat rehevöityvän vauhdilla!

      Poista
  18. Melkoinen muutos ja hieno lopputulos.

    VastaaPoista
  19. Vastaukset
    1. Teilläkin on muutosta tapahtunut, ja melkoisen ripeäänkin tahtiin!

      Poista
  20. Kyllä ihminen on Luoja omalla tavallaan! Myös kurittajaa ja muokkaajaa tarvitaan! Kiva postaus sinulla, tekisi mieleni tehdä jotakin samanlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sitä suunnittelee ja yrittää, luonto sitten lopulta sanoo viimeisen sanan:)
      Tartu ihmeessä haasteeseen!

      Poista
  21. Luulin kommentoineeni tätä. Mutta hieno on muutos. Paljon työtä toki vaatinutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy niin, on ihan varma että on kommentoinut, mutta sitten sitä ei näykään...
      Ja kiitos, olihan siinä paljon vuosiakin;)

      Poista
  22. Siis tämä rippipenkkisi on hurmaava!! Kiitos kun esittelit. Olen aivan rakastunut tuohon muutokseen ja siihen, että penkkisi on kasvanut hiljalleen ja nyt on vielä ruusutarhakin pisteenä iin päällä. Ihana. Kiviaita on tosi hieno, miten osaatkin tuollaisia tehdä. Joko voin varata sinut hommiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, onneksi alussa ei tiennyt paljonko menee aikaa että on "valmis" eikä edes muista kunnolla keskeneräisiä näkymiä (hyvä niin) Vielä voisin korottaa kiviaita, kunhan taas saan jostain kiviä. Kiviaidan alku on tehty vähän enemmän hutaisemalla, pitkää sivua aloittaessa olin nähnyt oikeaoppisesti tehdyn aidan ja yritin ottaa siitä opikseni.
      Hmmm... pidätkö talkoot;)

      Poista
  23. Olipa loistava postaus, ja hienoa kun satuin sen näkemään! Kuvissa on voimaa, ja tästä sai paljon vinkkejä. Kun tuttavalla on juurikin tuommoinen alun tilanne, näyttää aika surulliselta kun nurmikon seassa on yksittäisiä puskia siellä täällä.... Minulla on kuulemma vapaat kädet avustaa niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tuli vinkkiä suunnitteluun. Vielä ehtiikin tehdä hyvin suunnitelmia ensi kesää varten.
      Lähtötilanne on tosiaan aika onneton, mutta pensaat kyllä kiihdyttävät kasvuvauhtia, kun nurmikko katoaa niiden alta!

      Poista