perjantai 9. joulukuuta 2016

Kolme asiaa - haaste

Kolme asiaa - haasteen.
Ai miten ihana syy muistella mennyttä kesää
ja katsella taas kesäkuvia tietokoneen ruudulta:)

Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena)

* bloggaritapaaminen Raumalla
 

  *ensimmäiset omat perunat


 *vihreys

 Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä

  *hieman liian runsaat sateet

*talven jälkeensä jättämät aukkopaikat 

Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi

   *eihän puutarhassa mikään ole koskaan valmista;)

 *ai niin, kiviaita, paitsi että sitäkin vois korottaa

 Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken

 *pionikaari


 *metsäpuutarha


*uusi kukkapenkki talon päätyyn

 Kolme asiaa, joita stressasin

  *talven kadottamat kasvit
😓

Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan

 *kasvihuoneessa vietetty aika
 

 *aurinkoisella säällä puutarhassa haahuilu
 
 *ne muutamat harvat pionit jotka kukkivat ankaran talven jälkeen

 Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä

 *lisää pioneja

*kastelualtaita kasvihuoneeseen

 *jonkinlainen pikkuterassi näiden tuolien alle, 
olis nurmikonleikkaaminen helpompaa ja alue siistimpi

 Kolme asiaa, joista unelmoin

 *vaaleanpunaisista koristekirsikoista

*vaaleanpunaisesta magnoliasta

*aurinkoisesta kesästä

Kysymykset yhteenvetona:
Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena)
Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä
Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi
Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken
Kolme asiaa, joita stressasin
Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan
Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä
Kolme asiaa, joista unelmoin

Jos et ole vielä saanut tätä haastetta, 
nappaa se tästä mukaasi 
ja vinkkaa mulle,
niin tulen katsomaan sun kolme asiaa:)

25 kommenttia:

  1. Kaiken kaikkiaan hieno puutarhakesä Sinulla. Ihanan runsasta ja vihreätä ja omia uusia perunoita.
    Lisäksi olet reippaasti aloittanut useaa uutta projektia. Tuo kiviaita on niin siisti! Ja pari uutta kukkapenkkiä jo hyvässä vaiheessa. Omena kukkii runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kesällä tuntui että on liian sateista ja liian vihreää, kun niin paljon kukkia puuttui, näyttää kuvien perusteella kuitenkin aika kivalta kesältä;)
      Kiviaitaan olen kyllä itsekin melko tyytyväinen, vuosien projekti on vihdoin "valmis".

      Poista
  2. Ihana kirjoitus Anu, jota oli ilo lukea. Nyt taas kannustan sinua istuttamaan vaikka Prunus tenellan, joka menee korkeimmilla vyöhykkeilläkin, jos siis tahdot kirsikan. Tuo uusi pionipenkkisi on ihana kuin myös muutkin kukkapenkkisi ja puutarhasi! Asuttaisiinpa lähekkäämmin, tilattaisiin pioneja yhdessä ulkomailla, minulla myös aivan kipeä pionikuume!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia!
      Juu, tahdon kovasti kirsikan. Täytyy metsästää tuota sinun vinkkaamaasi.
      Pionikuume on varmaankin tarttuva tauti;) Ehkä pääsemme ainakin joskus kyläilemään toistemme puutarhoissa, vaikka välimatkaa onkin melkoisesti!

      Poista
  3. Jestas, miten ihanaa on katsella kesäkuvia. Sadekuvatkin piristävät, vaikka niiden aikaan ei olisi voinut sellaista vaihtoehtoa kuvitellakaan.
    Tulipa mieleen, että kohtuullisen helpon pikkupation tuoleille saisit vaikka rapskulaatoilla. Nopeaa, helppoa ja halpaa. Ja myöhemmin ajatusten muuttuessa laatat voi helposti siirtää muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvat talvella ovat melkoinen piristysruiske, ja kevätkuumeen nostattaja;)
      Kiitos raparperilaattavinkistä, ehkäpä haen kevään korvalla muutaman säkillisen betonia...

      Poista
  4. Ihania kuvia. Pionikaari ja metsäpuutarha kuulostavat keskenetäisinäkin täydellisiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää!
      Tykkään nimetä puutarhani alueita, näille nimet tulivat ihan itsestään:)

      Poista
  5. Ihania kuvia tosiaan ja oikein mukava postaus!
    Pionikaari kuulostaa ihanalle. Saisikohan sellaisen sopimaan tänne omalle tontillekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo!
      Uskon että pionikaari sopii jonnekin myös sinun puutarhassasi!

      Poista
  6. Torella hianoja kuvia kesästä! Tua pioonikaari varmasti sykähryttää jo ens kesänä.
    Ny on ollu ainaki enemmä lunta, että jos kasvikki sitte säästyys, toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siinä kukkii ainakin muutama pioni ensi kesänä. Ja muutama aukkopaikkakin täyttyy...
      Meilläkin iloitaan lumisuojasta:)

      Poista
  7. Ihanat kuvat ja tunnelmat!
    Tuosta pionikaaresta tulee varmasti aivan unelma.
    Jännä, miten sitä unohtaa nuo ikävät asiat talven mittaan. Meillä oli samat ongelmat.... Toivotaan, ettei tämä talvi jätä samanlaisia aukkopaikkoja. Ainakin nyt on lunta suojana. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!
      Näen sen jo silmissäni sen täynnä muhkeita kukintoja;)
      Ja juu, onneksi nyt on lunta suojaamassa puutarhan aarteita!

      Poista
  8. Tämä on kiva haaste. Kivat vastaukset, kesää on mukava muistella. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää on aina mukava muistella, ja suunnitella seuraavaa;)

      Poista
  9. Mukava sinun jatkaa noita keskeneräisiä juttuja ensi kesänä. Hienoa kun on penkki valmiina johon istuttaa. Kävin viime kesänä USAssa juuri pioniaikaan ja Ann Arbonissa oli valtava pionipuutarha. Meinasin pökertyä. Siltä reissulta onkin vielä postaus tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä ajattelin ensin, että vasta keväällä kaivan, mutta olen aika tyytyväinen että nyt on tosiaan paikka valmiina. Enää puuttuu kasveja;) Mutta listaa alkaa kyllä jo olla...
      Odotan pionipostaustasi!

      Poista
  10. Haikean ihanaa tuo kesä - ja onpa sinulla runsaan upeat kuvakokoelmat! Niitä voi tässä selata alas ja ylös ja nautiskella! Hyvää adventin jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia löytyy kyllä...
      Joka kesältä tuhansia;)

      Poista
  11. Ihanan kesäinen postaus ja upeat kuvat!
    Puutarha ei tosiaankaan ole koskaan valmis :) Aina on joku projekti kesken tai jotain haluaisi muuttaa. Tai tulee niitä kasvikatoja, ja tilalle pitää keksiä jotain uutta.
    Itse olen jo "unohtanut" viime kesän, kun ajatukset ovat jo ensi keväässä. Kohta tulee siemenluettelot ja tammikuun alussa aion kylvää ekat orvokit... ihanaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SariW!
      Eihän sitä oikeesti haluaiskaan että olis valmista, mitä sitä sitten pihalla tekis;)
      Sienmenkuvastot, niitä kyllä jo odotan...

      Poista
  12. Kyllä kesä vain oli niin ihana, vaikka välillä satoi ja oli kylmää, tuolla Raumallakin :D Ylimmän kuvan emännällä onkin oikein kunnolla vaatetusta päällä :D :D :D Kaunis on pihasi ja tuo pionikaari sai ajatukseni laukkaamaan ja suunnittelemaan uusia kukkapenkkejä ja kasvatusalueita...hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kesä on ihanaa, vaikkei ilmat aina suosikaan:)
      Kunnolla sai olla Raumallakin päällä, onneksi ei satanut kovin paljon sillä reissulla. Hanskat olis saanut olla mukana...
      Ja kiitos, kiva jos sait ideaa ensi kesää varten:)

      Poista