sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Blogger Recognition Award

Sain ihanaakin ihanamman tunnustuksen 
bloggarilta
 Leena Lumi
KIITOS!

Leenan blogista olen bongannut monta hyvää kirjaa luettavien listalle
nauttinut matkakertomuksista
 ja tietenkin lumoutunut puutarhajutuista.


Ja näin kauniisti hän kirjoitti mun blogistani:
 Anun puutarhassa käyn suoraan sanottuna vajoamassa transsiin upeista puutarhakuvista!Olen nähnyt siellä mm. niin upean helmiorapihlajan kuvan, että sytyin tuleen ja istutin noita kauniita pikkupuita heti kaksi.


Tunnustukseen kuuluu kertoa kuinka aloitti bloggaamisen
 ja antaa ohjeita aloitteleville bloggaajille.

Siis:
Aloitin vuonna 2007 marraskuussa,
ajatuksena saada puutarhakuvia jonnekin muuallekin talteen kuin kovalevylle. 
Blogin perustamisen myötä myös kiinnostus valokuvaamiseen lisääntyi,
alun pokkarikamerasta olen siirtynyt järkkäriin
ja tutustunut hieman niiden ihmeelliseen maailmaan:)    



Ohjeeksi uusille bloggareille muutama sana:
ole oma itsesi,
tee juuri sellaista blogia kuin itse haluat,
päivitä silloin kuin sinusta siltä tuntuu ja
vastaa mielellään kommentteihin,
se on eräänlaista vuoropuhelua netissä tämä blogielämä. 



Ja sitten ne tunnustuksen saajat.
Tämä on kiertänyt jo jonkin aikaa
ja minä olen ollut hieman kiireinen.
En siis kurkkinut kuka tämän on jo saanut,
vaan heitän tämän kaikille ihanille puutarhabloggareille,
jotka olen tavannut ihan livenäkin:
Kati 

 Teitähän olikin jo tosi kivan kokoinen joukko! 
Poikkesin siis hieman säännöistä;) 

Tämän postauksen kuvina se ihana helmiorapihlaja,
joka oikeasti vaihtaa väriään kukinnan edetessä.
Tähän on kyllä helppo ihastua:)

 
Lopuksi vielä lyhyesti Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. 3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. 4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi. 5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

 

26 kommenttia:

  1. Tämä on kiva haaste ja aivan ihanat vastaukset! Mukavaa toista adventtia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta, otan haasteen vastaan. Tuo ihastuttava helmiorapihlaja on minunkin hankintalistalla! Oikein ihanaa toista adventtia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuollainen kannattaa kyllä hankkia, odotan että omastani tulisi iso puu:)

      Poista
  3. Kiitos haastehesta, mutta oon jo siihe vastannu, joten ohitan sen tällä kertaa.
    Tua helemiorapihilaja onki törkiä hiano.

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, näistä blogin syntytarinoista on aina kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja nämä haasteet tuovat mukavaa vaihtelua blogin kirjoittamiseen:)

      Poista
  5. Onnittelut tunnustuksesta ja kiitokset siitä myös samalla! Olipahan muuten niin hyvät, lyhyet ja ytimekkäät ohjeet aloittelevalle bloggaajalle, että noista pitäisi tehdä opastaulu johonkin blogin perustamisvaiheen sivulle. Ei tuota voi tuon paremmin sanoa. Kommentteihin vastaaminenkin on tosiaan tärkeää, se vuorovaikutus.
    Huippuihanat kuvat, ei ihme, että yksi jos toinenkin tuosta helmiorapihlajastasi saa sydämentykytyksiä :-)
    Sulle sateli heti uusi haaste Saaripalstalta, tai ei sinun tarvitse sitä itse kirjoittaa, jos Miuku ja Muru osaavat omilla tassuillaan kertoa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minä kun olen kirjoittaessa aika lyhytsanainen;)
      Ja kiitos uudesta haasteesta, Miuku ja Muru vastaavat kyllä, neiti niiden puolesta jo etsi kuvia koneelta;)

      Poista
  6. Voi, kiitos, otan tunnustuksen vastaan ja totean, että Leena on ihan oikeassa antaessaan tunnustuksen sinulle.
    Onko tuo helmiorapihlaja yhtä kirva-altis, kuin ruusuorapihlaja? Minun ruusuorapihlajani ei viime kesänä jaksanut avata ainuttakaan nuppua, kun lähes koko pieni puu oli aivan kirvojen vallassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä tuo puu on säästynyt kirvoilta, viime kesänä siinä oli vain muutama kukka, mutta kova talvi siihen taisi olla meillä syynä.

      Poista
  7. Kaunis kiitos Pioni tunnustuksesta, olen siitä niin iloinen! Olen haasteeseen jo vastannut aikaisemmin, mutta iloitsen silti! Ohjeesi alkavalle bloggarille olivat niin napakat, komppaan kaimaa ihan täysillä! Vuorovaikutus tosiaan on tärkeä asia, vaikka viiveelläkin joskus, mutta aina suotavaa! Upea helmiorapihlaja!

    Kaunista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vuorovaikutus on se juttu, eihän täällä viitsis kauan kirjoitella, jos kukaan ei kommentoisi:)

      Poista
  8. Mielenkiintoinen postaus ja upeat kuvat. :)
    Kylläpä helmiorapihlaja onkin todella ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen kannattaa hankkia, jos vain omalle pihalle sopii!

      Poista
  9. Kiitos tunnustuksesta, eipä ole mitkään aikaan tupsahtanut mitään blogihaasteita/tunnustuksia meikäläiselle. Tartun tähän tuota pikaa! :) Mukavaa itsenäisyysviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Mukava lukea haastevastauksiasi! Ja katsoa ihanaa helmiorapihlajaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulikin mieleen että tuosta puusta voisi teettää ison valokuvan ja katsella sitä sisätiloissa vuoden ympäri:)

      Poista
  11. hei, sinulla kivannäköinen blogi.liityin lukijaksi.
    itselläni myös uusi blogi käypäs katsomassa, jos kiinnostaa ala seuraamaan ja voisitko linkittää sivuillesi blogini?mukavaa itsenäisyyspäivää!

    http://kukkiajasuunnittelua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tervetuloa lukijaksi!
      Tulenpa käymään vastavierailulla:)

      Poista
  12. Kiitos tunnustuksesta! :) Pitääkin tovi miettiä omia vastauksia...

    VastaaPoista
  13. Ohoh minullekin, kiitos paljon! Ilolla otan vastaan.

    VastaaPoista