maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannuskuvia

Niin se meni, keskikesä!
Ensin aurinkoa, sitten vettä ja taas aurinkoa.
Puutarhassakin kukkii taas muitakin kuin vain akilleijoja:) 


Ainakin
syreenejä


iriksiä

 
tädykkeitä 


ruusuja


Ja ettei olis mennyt pelkäksi lekotteluksi, aloitin ihan pienesti pionikaaren tekoa. 
Sen verran siis että laitoin nurmikolle penkin eteen puutarhatyökaluja,
 joiden avulla vähän kokeilin penkin takareunan muotoa.
Tuohon penkin eteen siis pioneja, ja paljon!
 

22 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa. Upeita akileijoja. Pionikaaresta tulee takuulla hieno. Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijat olivat kyllä kesäkuun pelastus!
      Ja toivottavasti, ehkei vielä ensi vuonna mutta toivottavasti seuraavana olis jo kukkia:)

      Poista
  2. Erinomainen paikka pionikaarelle. Lekottelu kannattaa, sillä usein tuloksena on hyviä ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain, siihen paistaa aurinko melkein koko päivän!
      Ja juu, olen ihan samaa mieltä! Hyvät ideat tulevat kuin itsestään;)

      Poista
  3. Onkin kauniita kuvia pihastasi. Tulee upea pionipenkki, voin jo kuvitella sen kukkivan, joten lapio heilumaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari Marjamäki!
      Juu, olen ollut ahkera, kohta on valmista;)

      Poista
  4. Pionipenkistä tulee varmasti kaunis. <3
    Näissä kuvissa on ihanan täyteläinen keskikesän tuntu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesän lempeys meni, tilalle tuli täyteläisyys!

      Poista
  5. Jäädäänpä odottamaan miten pionipenkki edistyy :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä alku pionikaarelle.
    Ihanaa juhannuksen jälkeistä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sitä sanotakin että hyvin suunnitelu on puoliksi tehty;)

      Poista
  7. Suomi on niin ihana maa kun saa blogien kautta nauttia kukkaloistosta niin pitkään. Meillä akilleijat ja kurjenmiekat lopettivat kukinnan jo pari viikkoa sitten ja täällä on vastassa nämä ihanat lempparini jälleen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin blogistanian suola, minä katselen kyllä mikä meillä ehkä seuraavaksi kukkii;)

      Poista
  8. Beautiful blooming in your wonderful garden.
    Have a nice weekend.
    Jannicke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Jannibele!
      Have a wonderful weekend to you :)

      Poista