lauantai 26. syyskuuta 2015

Saariselän syysvärejä

Käytiin miehen kanssa viikko sitten pohjoisessa ihailemassa ruskavärejä. Melkein kaikki puut olivat jo lehdettömiä, mutta muutama oli vielä huomioväreissään. Maaruskaa kyllä sitten päästiin ihailemaan.
Ja nyt näitä pohjoisen kuvia tuleekin sitten oikein reilusti:)















Ja nyt täällä kotonakin alkaa värit vaihtumaan.
Värikästä viikonloppua, toivottavasti vielä huomennakin paistaa aurinko!

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nähtiin noita kaksi, tulivat tosi lähelle meitä tervehtimään/ihmettelemään. Ja kiitos!

      Poista
  2. Voi että, ku sais tuan isännän lähtemähän pois kotua. Nua hianoja maisemia olis tariolla. Nythän on tosin puinti viälä keske.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se isäntäkin innostu joskus matkailemaan, kunhan näytät netistä ihania paikkoja:)

      Poista
  3. Hienon näköistä varsinkin nuo punaiset varvikot. Kyllä se syksy on saapunut jo tänne etelämmäksikin, ainakin tänne eteläpohjanmaalle. Huomasin sen yhtenä päivänä, kun pihamme lähettyvillä olevan metsikon haapojen lehdistä oli jo melkein puolet tippunut, katselin sitä vähän haikeana tässäkö se kesä nyt oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo maaruskahan se juuri on niin erilaista kuin täällä, sitä menimme ihailemaan:)
      Meillä lähes kaikki koivut ovat jo ainaskin puoliksi kaljuja;)

      Poista
  4. Veikkaan että kävitte myös Suomen pohjoisimmalla taimistolla?! Mulla harmittaa vietävästi kun en tänä syksynä tainu sinne päästä. No ehkä joku toinen kerta. Lappi! Kuvistssi aistii että lapissa ollaan
    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, käytiin vaan ihailemassa ruskaa ja käveltiin paljon, ei tullut edes mieleen että siellä olisi voinut olla taimisto!

      Poista
  5. Näistä kuvista tulee ihan Lapin kaipuu ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytiin Lapissa ekaa kertaa syksyllä, kaunista oli!

      Poista
  6. Huomasin eilisellä Tampereen-reissulla, että muutama kymmenen kilometriä etelärannikolta pohjoiseen alkaa maisemassa olla värejä. Ihanat kuvat, tuo maaruska on ihan uskomatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaruska on ihana, joskin luulin että sitä on vieläkin enemmän;) Ehkä aurinkoisempi ilma olisi näyttänyt värit vieläkin paremmin, no paistoi siellä varmaan tunnin verran sunnuntaina:)
      Teillä siis ei vielä näy syksyn merkkejä, vaan jatkuu vielä kesä!

      Poista
  7. Hei, blogissani on sinulle postia!

    VastaaPoista