sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Puutarhasunnuntai

Mulla oli tänään puutarhapäivä, muttei kotona;) 
Sisko perheineen asuu ensimmäistä kesää uudessa kodissa ja pihanlaitto on aluillaan. Kävimme siskoni kanssa Siipon puutarhalla ostoksilla, sommittelimme kasvit paikoilleen ja innostuimme vielä istuttamaankin kaikki, yhdessä se kävikin aika nopeasti. Oli meillä vielä apuna äiti ja siskon lapsetkin.
Omalla pihalla ehdin toki tehdä kierroksen illalla kameran kanssa:)

Kukkapuista vuorossa nyt omenapuu, ai että sekin on ihana.




Kirjopikarililjat ovat levinneet ja kasvavat nyt tuollaisessa ryteikköpaikassa heinien keskellä.
 

Rippipenkissä kukkii aika paljon narsisseja, sekä vanhoja että viime vuonna laitettuja. Ja vielä mahtuu...
 

Ja ihan pian on tämän paras aika, 
koristeomenapuu `Hopa`
 

30 kommenttia:

  1. Onpa kauniita kuvia ! Tuo viimeinen varsinkin :) Mukavaa puuhastella jonkun kanssa yhdessä, saa aikaseksi paljon enempi ja varmasti sivussa seuraa mukavaa onnellista rupattelua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se erilaista oli kun yksin puuhastelu, pidän molemmista;)

      Poista
  2. Hopa ♥
    Meillä on omput kukassa samaan aikaan :-) Paitsi mulla ei enää ole avautumattomia nuppuja kuin koristeomenapensaassa, puissa kyllä kukat vielä tallella vaikka eilen satoi. Onneksi! Kukkivat puut todellakin ovat hurmaavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi että sun omput kukkii paljon aiemmin siellä I-vyöhykkeellä kuin mun täällä IV/V, hassua.
      Kävin tänään ostamassa lisää kukkivia puita:)

      Poista
  3. Ihana omenapuu, ja koristeomenapuukin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on tullut laitettua juuri tuon kauniin kukinnan takia, toki on mukavaa kun jostain saa satoakin syksyllä:)

      Poista
  4. Onpas upeat kukat tuossa koristeomenapuussa! Rakastan aivan hirmuisesti vaaleanpunaista ja pinkkiä, tuntuu aina kuin sydän pyörähtäisi pari kierrosta rinnassa, kun näen jotain äärettömän kaunista ja vaaleanpunaista!

    Meillä on pihassa yksi omenapuu ja se on nyt kauniissa kukassa. Kivasti siellä ampiaiset ja kimalaiset pörisevät, kun menee puun alle kuuntelemaan työläisten surinaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat värit on munkin sydäntä lähellä;)

      Poista
  5. Koristeomenapuissa on kauniit kukat!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Varsinkin täällä meillä pohjoisemmassa, jossa ei ole niin paljon punertavia kukkia koristeomenapuissakaan. Ja kun ne kirsikat ei menesty:(

      Poista
  7. Omenapuiden kukinta on aina yhtä komean herkkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä voisi katsella tuntikausia, ja kuunnella pörinää:)

      Poista
  8. Kauniita kuvia! Hopalla on kyllä hieno väri.

    VastaaPoista
  9. Ihania omenankukkia, varsinkin tuo punainen.
    Minäkin tein muutama vuosi sitten siskolle pihaa ja istutuksia. Nyt saan joka kerta siellä käydessäni perkkailla, leikkoa ja hoitaa istutuksia. Se oli kiva projekti, niin erilainen kuin Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, toivottavasti mun sisko hoitaa itse kitkentäpuolen;)
      Mutta istutettavaa riittää useillekin kyläilykerroille, tai siis penkkiä, kasveja tietysti tarvii lisää.

      Poista
  10. Hopassa on hienot kukat, ja upeansävyiset lehdet myös. Pysyvätkö tummina koko kesän vai vaalenevatko lehdet kasvaessaan täysikokoisiksi, kuten minun koristeomenoissani?

    Nuo fritillariat ovat sitten lumoavia... minulla lähti kahdesta hengissä olevasta toinen kukkimaan, mutta joku inha öttiäinen söi nupun ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Arvaa, harmittiko? Oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein käydä katsomassa viime kesän kuvia;) Kyllä lehdet olivat niissä aika vihreät.
      Öttiäisille pitäis pitää oppitunti siitä, mitä kasveja voi maistella...

      Poista
  11. Yhdessä tehdyt istutukset kuulostaa tehokkaalta ja hauskalta. Hopa on upea kaunotar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli tehokasta. Minä kaivoin, sisko kasteli kuopat ja äiti istutti:)

      Poista
  12. Kukkiva omenapuu on kaunis. Ja omenoita kantaessaan se on sitä myös.

    VastaaPoista
  13. Oi nuo punakukkaiset koristepuutkin ovat niin kauniita! Saarellamme muutamat ovat uskaltautunueet istuttamaan koristekirsikkaa ja sekin on aika upea.

    Mikä saamattomuus minussa onkaan kun en saa istuettua kirjopikarililjaa: Se on jotenkin niin...goottilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kirsikka. Toivon ilmaston lämpenemistä;)
      Nyt vain muistilappuun ylös mitä sipulikukkia syksyllä kaivetaan maahan...

      Poista
  14. Nuo kirjopikarililjasi♥
    oi miten kauniita kaikki!
    Ihanaa kesää sinulle puutarhahaltiatar!

    VastaaPoista