maanantai 24. helmikuuta 2014

Siemenistä

Sain Pelaguulta siemenhaasteen, joka menee näin

Haaste puutarhaystäville.
Kerro kuvin parhaat siemenvinkkisi.
Mistä olet siemenet hankkinut, miten kasvattaminen onnistui? Esikasvatitko?
Laita haaste blogissasi eteenpäin.

Alkuvuodesta voi siemenistä kasvattaa syötävää sisällä.
Nämä siemenet olen hankkinut ruokakaupasta, tavallisesta hernepussista:)



Äkkiseltään mieleen ei tullut montakaan siemenestä kasvattamaani puutarhan asukkia, mutta kuvia selatessa löysin silti jonkin verran. En ole siemenkylvöissä kovinkaan hyvä, tapaan unohtaa kastella kylvöksiä jossain vaiheessa, varsinkin jos itäminen kestää kauan... 
Olen vuosien saatossa oppinut, että monet kylvökset kannattaa viedä heti pesuhuoneeseen lattialämmityksen päälle, jossa itäminen tapahtuu aika nopeasti. Mukavaa se on seurata pieniä alkuja ja ihanaa jos joku pääsee ihan pihamaalle asti;)
Haasteellista on, jos kylvöksiä pitää kylmäkäsitellä. Mun pitäisi ainakin silloin kylvää ne syksyllä suoraan penkkiin. 

Akileijat ovat aika helppoja, osa on esikasvatettu, osa siemenistä heitelty suoraan kukkapenkkiin.






 

 

 

Myös sormustinkukat ovat mukavia siemenestä kasvatettavia, kukinnan jälkeen hoitavat itse siemenkylvönsä:)
Näistäkin ensimmäiset kylvetty keväällä ruukkuun ja istutettu kesällä ulos.






Maariankellon ja nukkapähkämön olen myös kylvänyt siemenistä, esikasvatettuja.



Ruusumalvan olen myös esikasvattanut, sekin lisääntyy ihan itsekseen.


Ja perennoista viimeisenä punahattu, sekin esikasvatettu.
Perennojen siemenet olen tainnut kaikki tilata jostain kuvastoista, suurimman osan vuosia sitten.

 

Yksivuotisia kylvän vain vähän, lähinnä meiltä löytyy unikkoja




 

 

ja auringonkukkia. Näitä kylvävät linnut:)

 

Syötäviä siemenistä kylvettyjä löytyy joka vuosi jotain. 
Esim. nämä suorakylvöjä







ja nämä esikasvatettuja



                                  Jos et ole vielä kertonut siemenkylvöistäsi, nappaa haaste mukaasi!

36 kommenttia:

  1. Todella hienot porkkanat, nam mikä kuva! Kaikki on niin kaunista, kun on kesä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muuten maistuivatkin herkullisilta;)
      Niin on, kesää kaivataan jo, tai ehkei sittenkään. Kevät on myös kivaa aikaa!

      Poista
  2. Onko tuo ruusumalva siis monivuotinen perenna? Noita minäkin voisin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on, suosittelen kokeilemaan.

      Poista
  3. Oijoi mitä kauneutta! Sinähän pakahdut tähän kauneuteen kesällä pihallasi. Ihanat unikot. Ihadtuin myös tuohon nukkakukkaan, söpöt pienet kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kun piha on aika iso, mahtuu sinne monenmoista:)

      Poista
  4. Yllätyin kun itse laitoin ruusumalvan siemenet esikasvatukseen vain pari päivää sitten ja jo nyt puskee itua. Sinulla on vaikka mitä upeita akileijoja, pitääpä niitäkin joskus kokeilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijat on kivoja, kylväytyvät itsestään ja puutarhasta löytyy uusia värimuunnoksia.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kaikki, tai lähes kaikki kukkivat ovat kauniita;)

      Poista
  6. Vau, mitä ihanuuksia ja väri-iloittelua! Tässähän alkaa jo olla ihan liikaakin kevättä rinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kovasti jo kevättä odotellaan. Vai onko se jo täällä?

      Poista
  7. Kaikkea väriloistokasta olet kyllä kasvatellut! Pian olisikin taas aika availla taimimultapussukoita ja upottaa niihin siemeniä. Ihanaa :) Ensimmäiset muuttolinnutkin ovat saapuneet ja päivä pitenee joka päivä kohden valoa...Kevät <3
    Siemenistä on kyllä tullut kokeiltua itsekin vaikka mitä, päällimmäisenä mieleen tulee samettiruusua, unikkoja, tuoksuhernettä,auringonkukkia, tiikerinliljaa, ruiskaunokkia, krassia...

    Aatella, tämä viikko tuo tullessaan jo maaliskuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä laittanut mitään kasvamaan tälle vuodelle, mutta piakoin, luulen.
      Helmikuu meni kyllä nopeasti, ja nyt on jo kevätkuukausi:)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ja melkein ilman mitään työtä;)
      Osa noista on kylväytynyt itsestään ja toivottavasti niin käy jatkossakin...

      Poista
  9. Kauniita kasvatuksia, unikot ovat ihania ja niin helppoja, valkoinen akileija on oikea kaunokainen. Tomaatit ovat varmaan olleet maukkaita, voi kun joskus onnistuisin, hyötyviljely ei ole oikein minun vahvuus:) Tänään aattelin laitella omia kukkakylvöksiä pieniin potteihin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin onnistuu vain nuo kirsikkatomaatit, ne isommat eivät ehdi tuottaa kunnolla satoa. Kokeile sinäkin pikkutomaatteja.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Toivottavasti joku innostuu kylvöpuuhista tämän postauksen luettuaan:)

      Poista
  11. Olethan sinä saanut kasvatettua yhtä sun toistakin. Kauniita kukkia ja mehukkaan näköisiä tomaatteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kun on monena vuonna yrittänyt, jotain sentään onnistuu;)

      Poista
  12. Aivan upea upean kokonaisuuden sait siemenkylvöstäsi, hienoa onnistumisen ilo on suuri nautinto! Kiitos kuvasarjasta ja oikein mukavaa alkanutta päivää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sydäntä lämmittää kun saa siemenestä itse kylvämänsä kasvin kukkimaan!
      Tai ruokaa lautaselle;)

      Poista
  13. Minä olen aivan tumpelo kaikessa esikasvatusta vaativassa, mutta ehkä tämän upean kuvakavalkadin myötä rohkenisin taas kokeilla jotakin:)

    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Ihania unikoita! Akileijat ovat helppoja kasvatettavia. Sormustinkukkaa yritän uudelleen. Muutama vuosi sitten sitä oli ja minne lie hävinnyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormustinkukat ovat kyllä ihania, saavat levitä minne ikinä haluavatkaan;)
      Tai no tieltä kaivan ne pois...

      Poista
  15. Esikasvattaminen on kivaa puuhaa! tästä jutusta inspiroituneena taidankin mennä kaivelemaan laatikoita, ja katsomaan mitä siiemeniä siellä olisi kasvatettavaksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi tarkistaa siemenvarastoni...
      Tänä vuonna en ole tilannut kuin muutaman pussin, ne saisikin varmaan laittaa jo esikasvatukseen.

      Poista
  16. Anu, minäkään en ole siemenihmisiä;) Vain ruusupavut, krassit ja persiljan jaksan enää siemenistä idättää.

    Apua, mitä akileijakuvia...Nyt sun pitäis pitää arvonta, että pääsisin väläyttämään yhtä noista mun lukijoille...Keksi joku syy;)

    Mikä unikko on tummista tummin, hyvin kerrottu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimistolta saa niin paljon vaivattomammin ja varmemmin kaunista, mutta joka kevät täytyy jotain kokeilla itsekin;)
      Hmmm, jospa keräisin ensi kesänä akileijoistakin siemeniä, niitä voisi sitten antaa eteenpäinkin...
      Tumma kerrottu on muistaakseni Black peony.

      Poista
    2. Siis se tumma onkin pioni....ei sitten onnistu minulla, sillä puutarhojenkuningatar ei siedä, kun alan siirtelemään silloin tällöin.

      Vietin tänään tovin Viherlandiassa ihmettelemässä mitä kaikkea sieltä saa 'valmiina'. Laventelia kaipasin, ei ollut vielä, mutta upeita rosmariineja oli sekä appelsiinipuita etc.

      Minulla on akileijaa paljon ja eriliaisia ja ne saavat levitä minne ikinä keksivät. Suosin valkoista ja vaaleanpunaista, mutta muutkin sallin. Olen istuttanut myös alppi- ja japaninakileijaa taimina ja ne taitavat levitä myös. ehkä tekevät myös mutantteja lehtoakileijojen kanssa. Mutta sinun kuvasi ovat autuaalliset. Mikä idea olisikaan laittaa vaikka arvontaan palkinnoksi siemeniä...Blogistania on ihmeellinen maailma: saatan saada tänä keväänä eräältä lukijaltani edelweissin! Hän kun kuuli, että olen alppihullu, niin lupasi katsoa asiaa keväällä kun ne taas nousevat.

      Tänään ostin vain siemeniä: Persiljaa paljon, ruusupapua vaaleanpunaisin kukin paljon ja vähän pinkkiä tuoksuhernettä. Krassia olen kerännyt vuosikausia omista kukinnoista, joten sitä en tarvitse. Yrttipöydälle ja vähän muuallekin haluan isot laventelit, enkä totisesti kasvata siemenistä;)

      Aaah, puutarhakuume alkaa nousta: Ihanaa!

      Poista
  17. Kyllä se on unikko, Black Peony on vain sen nimi;)
    Ja joo, järjestän arpajaiset syksyllä, kun minulla on noiden siemeniä kerättynä, kerron kyllä sitten sinulle:)
    Mun siemenvarasto oli aika kattava, kun sen kaivoin viikko sitten esille, mutta ehkä jotain kuitenkin tarttuu mukaan, kun siemenhyllyjen ohi kävelen...

    VastaaPoista