maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosikatsaus:)

Nyt on hyvä aika summata tämä melkein jo mennyt vuosi.
 Monenmoista kivaa juttua on mahtunut tähänkin vuoteen, puutarhassa on menty hissuksiin eteenpäin. Jotain saatiin tehtyä, vielä jäi puuhaa tulevillekin vuosille;) Ja hyvä niin, puutarhahan ei ole koskaan valmis.

Tammikuussa saatiin lunta ja kaivettiin potkukelkat varastosta. Ensimmäiset siemenet ostettiin ja herneet kylvettiin viherkaipuussa.

Helmikuussa siskontyttö sai nimen ja tein kastejuhlaan pari kukka-asetelmaa.

Maaliskuussa pääsi jo kasvihuoneeseen, lumi suli sen verran että oven sai auki. Ensimmäiset lumikellot ikinä kukkivat meidän puutarhassa. Ja Puutarhamaailma 2012 kirja ilmestyi, siitä löytyy minunkin kirjoitus.

Huhtikuussa katse kääntyy enemmän pihalle, sieltä löytyi jo ihania värejä.

 Toukokuussa olin kurssilla, jossa väännettiin rautalangasta, puutarhaan tuli pari koristetta. Sipulikukat jatkoivat kukintaa ja omenatarhaan suunniteltiin pientä polkua.

Kesäkuussa omenatarhan polku oli valmis, "Bronze Charm"-tulppaanit ilahduttivat ja puutarhassa oli jo aika vihreää. Juhlittiin juhannuksena tyttären ripillepääsyä.

 Heinäkuussa saatiin jo vähän satoa kasvilavoilta, salaattia pääasiassa. Rehevyys on pääroolin esittäjän nimi.

Elokuussa kävimme perheen kanssa ihastelemassa Legolandin istutuksia, tai minä niitä taisin vain ihastella:) Ruusutarhan teko alkoi.

 Syyskuussa kerättiin vielä satoa.

  Lokakuussa nautittiin väreistä ja saatiin ensilumi. Jonkun kranssinkin sain tehtyä.

 Marraskuussa kukkivat, tai olivat nupulla syysmyrkkyliljat. Puutarhaharrastaja oli kyllä jo vetäytynyt sisätiloihin nauttimaan glögiä.

 Joulukuussa nautiskeltiin edelleen sisätiloissa, joskus sentään pistäydyttiin ulkosalla.

Kiitos kaikille blogissani vierailleille vuodesta 2012 ja 
Antoisaa puutarhavuotta 2013!

22 kommenttia:

  1. Kiitos Anu itsellesi; olemme saaneet taas jakaa monenmoisia puutarhaturinoita blogien välityksellä! Paljon kauneutta on mahtunut puutarhavuoteesi, antoisaa tulevaa vuotta 2013!

    VastaaPoista
  2. Kaunis vuosi !

    Samoin Sinulle, oikein hyvää tulevaa puutarhavuotta 2013!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Samoin Sinulle Oikein Antoisaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2013!

    Kuvakertomus vuodesta 2012 herätti oikein kaipuun tulevaankin vuoteen!

    VastaaPoista
  4. Hyvää tulevaa vuotta sinullekin! Kauniit kuvat kauniista puutarhavuodesta :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kuvakierros vuoden tapahtumista.
    Oikein hyvää ja Siunausrikasta Uutta Vuotta 2013.

    VastaaPoista
  6. Upea vuosikatsaus, todella kaunista :) Kiitos tästä ja kovasti onnekasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos, katsaus on hieno, näitä kelpaa muistella! Onnea tulevalle puutarhavuodelle :)

    VastaaPoista
  8. Miten mulla on mennyt tuollainen kirja ihan sivu suun?? Pitää katsoa löytyiskö se kirjastosta.

    Onnellista ja ihanaa Puutarhavuotta 2013 sinullekin! :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos blogistasi ja tavataanhan ensi vuonnakin!
    Kaikkea hyvää sinullekin Uuteen Vuoteen!

    VastaaPoista
  10. Kauniit kollaasit kuluneesta puutarhavuodesta.
    Kukkivaa Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kauniista hetkistä! Hyvän olon vuotta 2013 :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat kollaasit!

    Antoisaa puutarhavuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  13. Voi kun nämä vuosikatsaukset on sitten kivoja : )
    Kiitos sinulle ihanasta blogistasi.
    Oikein upeaa ja kukkarunsasta uutta vuotta 2013 !

    VastaaPoista
  14. Varmaan puutarhan ihanuus on juuri siinä, että se ei ole ikinä valmis, vain taivas on kattona, kun 'luo' omaa salaista puutarhaansa.

    Ihania kuvia ja paljon!

    Oikein onnellista ja kaunista vuotta 2013 sinulle♥

    VastaaPoista
  15. Ihanat kuvat :) oikein hyvää uutta vuotta 2013.

    VastaaPoista
  16. Hyvää ja idearikasta Uutta Vuotta sinullekin. Kirjakin tuli luettua jo ennen kun blogimaailmaan eksyin:) Kauniita kuvakollaaseja!

    VastaaPoista
  17. Odottelen jo kovasti kevään kukkakuvia!!!

    VastaaPoista
  18. Blogisi on NIIN kaunis ja inspiroiva!

    Onnellista Alkaavaa Vuotta!

    VastaaPoista
  19. Upea puutarhavuosi sinulla on ollut! Uskon kuitenkin, että tästä alkaneesta tulee vielä upeampi, sinulla kun on Se Kyky.

    VastaaPoista
  20. Ihana vuosi! Vähintään yhtä kaunista uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  21. Kiva vuosipostaus, ihania kuvia :)

    Hyvää alkanutta puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
  22. Maria:
    Puutarhaturinoiden jakaminen onkin sitä bloggailun parasta antia!

    Hanna:
    Kiitos!

    Raija Maula:
    Kovasti jo sitä tulevaa kevättä ja kesää odottaa, sitä vihreän määrää:)

    Purlina, Sylvi, Pirkko, Tarja:
    Kiitos!

    Tiina:
    Siitä löytyy monien puutarhaan hurahtaneiden tekstejä:)

    Eeviregina:
    Tottakai!

    Between, Suvi, Pirjo ja Sariw:
    Kiitos !

    Leena Lumi:
    Onneksi puutarha ei ole ikinä valmis, aina löytyy joku nurkka jonka voi laittaa uusiksi;)

    Sarppu, Maarit:
    Kiitos!

    Koivurinteen rouva:
    Kuin myös;)

    Kukkahattuneiti:
    Kiitos! Kiva jos olet saanut blogistani inspiraatiota:)

    Geranium:
    Mistään kyvystä en tiedä, mutta kasvit tuntuvat sopivan hyvin yhteen, kun värimaailma on harmoninen. Välillä kuitenkin kaipaa jotain räväkkyyttäkin...

    Hannele ja Marietta:
    Kiitos!





    VastaaPoista