sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pionipenkki

Ensimmäiset pionit tilasin melkoisen monta vuotta sitten jostain lehdestä, kolme kappaletta ja nimistä ei mitään tietoa. Istutin ne nurmikkoon, jokaisen erikseen;) Jo seuraavana vuonna taisin tehdä niiden ympärille kukkapenkkiä, ja istuttaa niiden seuraksi muitakin pioneja. Tämä oli kuitenkin sitä aikaa, kun en ymmärtänyt kirjoittaa mitään ylös. 
Kavereinaan pioneilla on ainakin kurjenmiekkoja, akilleijoja, jaloangervoja, kurjenpolvia, lemmikkiä. 
Aika hyvin ne ovat tuossa viihtyneet, vaikka multaa ei olekaan kovin paljon styroksin päällä.

 

Vuosien kuluessa rikkaruohojen kitkentä on hieman laiminlyöty tuon penkin osalta. Tänä keväänä päätinkin, että penkki saa olla hieman niittymäinen rönsyleinikkeineen ja heinineen...

 
Kannoin penkin takaosaan pari tuolia, niillä istuen voi nauttia ilta-auringosta. Ja kohta myös pionien kukinnasta:)

13 kommenttia:

  1. Minusta niin kaunista ja tuoleilta voi nauttia katselusta alati vaihtuvasta puutarhan tunnelmasta:)

    VastaaPoista
  2. Mulla alkaa olla vähän niittymäisiä kaikki kukkamaat. :D

    VastaaPoista
  3. Meillä pionien kukinta alkaa olla jo ehtoopuolella. Ihania ovat, pitäisi pitkittää oman penkin kukintaa monipuolisimmilla lajikkeilla. Kiva idea nuo tuolit!:)

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen alue ! Sopivan villi ; )
    Meilläkin on vanhoja pioneita, joilla ei ole nimeä. Yhden pionin tunnistin sen tuoksusta... kuulostaa kyllä aika uskomattomalta ; )

    VastaaPoista
  5. Tuollaine villi penkki näyttää oikein hyvältä. Minullakin kasvaa muutamat pioni melkein styroksien päällä ja kas, viihtyvät ihmeen hyvin seuranaan hopeamarunapehkot.

    VastaaPoista
  6. Hei! Ihana blogi sinulla, sattumalta löysin! :) Eihän se mitään haittaa, jos siellä kukkien seassa vähän ylimääräistäkin on :) Varsinkaan kun ne "kunnon kukat" on jo noin isoja, ettei heinien ainakaan luulisi niitä häiritsevän!

    VastaaPoista
  7. Ihan paraatipaikka sinulla tuossa! Toivotaan runsasta ja piiiiitkää pionien kukintaa :)

    VastaaPoista
  8. Sirkka:
    Niin, ja kuunnella lintujen laulua:)

    Katja:
    Eikös, vähän tällaisen laiskan puutarhurin unelma;)

    TuijaR:
    Mutta vähän villi onkin kaunista!

    Kanelia ja kardemummaa:
    Mulla suunnitteilla kans uusia pioneja, jotain tummaa. Kyllä pari ainakin vielä mahtuu:)
    Olivat nuo tuoliraukat vailla paikkaa eikä niille ollut pöytääkään seuraksi, mutta tuohon jotenkin sopivat.

    Sariw:
    Vähän villi sopii mulle oikein hyvin, teettää vähän vähemmän työtä;)
    Vau, sulla on kyllä paljon tietoa kun tunnistat kukkasia tuoksun perusteella.

    Maria:
    Pioni näyttää viihtyvän melkein missä vain, vain kosteutta ei kuulemma siedä.

    Purlina:
    Kiitos!
    Ja tervetuloa lukijakseni:)
    Kyllä nuo "oikeat kukat" ovat onneksi niin isoja että selviävät muutamien heinien seassa varsin hyvin:)

    Geranium:
    Keskellä kukkapenkkiä on kyllä aika kiva istuskella;)

    VastaaPoista
  9. Kaksin verroin nautittavaa, kiva!

    VastaaPoista
  10. Rita:
    Vielä pitää odottaa muutama päivä pionien kukintaa, nuput ovat kuitenkin jo suurentuneet. Toivotaan jo auringonpaistetta, että tuossa voisi taas istuskella:)

    VastaaPoista
  11. Henrietta Hassinen:
    Se on jotain rakentamiseen liittyvää, koko talon ympärillä on styroksia reilu metri... Varmaan talon allakin? Routaeristystä? Täytyypä oikeen kysäistä mieheltä.

    VastaaPoista