torstai 5. huhtikuuta 2012

Terassilla

Etuterassille on tullut ostettua useita sipulikukkaruukkuja, ja usealla kerralla. Väliin yöt ovat ollet niin kylmiä, että ruukut on ollut otettava sisälle. Tuulikaapissa onkin aamuisin tuoksunut ihan kukkakaupalle:)
Meidän etuterassi sijaitsee pohjoisen puolella ja sipulikukat viihtyvät siellä hyvin. Viime keväänäkin ne kukkivat pitkästi yli kuukauden. Ja sen jälkeen ne onkin hyvä kaivaa maahan. Ainakin osa niistä kukkii uudelleen, seuraavana keväänä:)

  ♥
 
 ♥
 ♥
  ♥
 ♥

Ulkona näyttää siis jo hieman pääsiäiseltä, tai ainakin keväiseltä. Sisällä sen sijaan ei vielä, siivous on kesken ja vasta sen jälkeen menemme käymään kaupassa.
Ja joitakin vanhoja pääsiäiskoristeita voisi kaivaa esille.

21 kommenttia:

  1. Kyllä vaan minäkin viihtyisin kanssasi hyvin tämän kaikein kauneuden keskellä:)
    Näyttää niin hyvälle ja kun katsoin tuota kauniista taloanne, niin onko siinä ihana erkkeri...!

    Kukkia on minullakin jo aikas lailla osa on minun pienessä kasvihuoneessa:)
    siellä olen öisin poltellut öljykynttilöitä jotta hivenen lämpö säilyisi ja on se joskus nollan tienoilla, mutta yleensä aamumuisin plus viisi astetta.
    Hyvää pääsiäisen aikaa<3

    VastaaPoista
  2. Täällä juuri saatin siivoukset valmiiksi...nyt vain nautitaan pääsiäisen ajasta!

    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Valmistelut on melkein tehty ja sitten vaan nauttimaan pyhistä! Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat ihanista asetelmista. Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa pääsiäistä! Minullakin on parvekkeelle jo orvokkeja ja narsisseja, tosin hiukan ottivat itseensä kylmistä öistä. Kukkia on pakko hankkia heti, kun kauppoihin ilmestyvät.

    VastaaPoista
  6. Mä en viitsi ostaan mitään kun kohta lähtee Hollannin reissulle. Kävin Kaisaniemen kasvitieteellisessä ihasteleen Tulppaanien lumo-näyttelyä ja sain ensituntumaan kukkiin. Oli hauskan näköistä kun monta naista oli siel peppu pystyssä kuvaamassa kukkia.
    Hyviä pyhiä.

    VastaaPoista
  7. Ainiin unohdin sen oikean asian että ihanalta näyttää teirän terassilla, sulla on ihan oma lumo-näyttely:)

    VastaaPoista
  8. Sinulla on niin kaunista jo terassilla!Olen itse tänä keväänä"hurahtanut"helmihyasintteihin ekan kerran,On ihanaa kun kesä kutkuttaa jo ajatuksia ja huomaan miettiväni mitä omalle terasille ruukkuihin istuttaisin-meillä niin kuuma tuo etupiha että siinä kivaa pohdittavaa.
    Oikein hyvää pääsiäistä sinulle Anu

    maria

    VastaaPoista
  9. Keltaiset narsissit ovat juuri sopivia pääsiäisenä, tulee niin heleän keväinen tunnelma.

    VastaaPoista
  10. Pääsiäisvärejä siellä sinulla onkin paljon.
    Täälläkin saa kanniskella tailia sisälle yöksi.
    Toicotaan että lämpiää.
    ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ SINULLE ♥

    VastaaPoista
  11. Aivan valloittava etukuisti! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  12. Voi miten kaunista!<3 Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia, ja tosi kauniisti olet asetellut niitä : )
    Minunkin on pitänyt ottaa lasitetulta parvekkeelta sipulikukat välillä yöksi sisälle... ja taas maanantaiksi on luvattu kovia yöpakkasia... eli homma jatkuu ; )
    Oikein iloista ja rauhallista pääsiäistä sinullekin !

    VastaaPoista
  14. Joko teille voisi muuttaa? :) Aivan upeaa <3 Ihania pääsiäispyhiä teille!

    VastaaPoista
  15. Ihanan näköistä ruukkuineen etuterassilla!

    VastaaPoista
  16. Vau, mitä pääsiäistunnelmaa. Ihanan näköistä!

    Oikein hyviä pyhiä toivottelee intopii!

    VastaaPoista
  17. Onpa olleet mahtavan ihanat aurinko päivät koko Pääsiäisenä, me onnelliset!

    VastaaPoista
  18. Samat on roudaukset olleet täälläkin, sisään ulos, sisään ulos ja sitä rahtaa, harmittaa kun yöt ovat vielä olleet niin kylmiä. Varastossa olen pikkutaimia jo istutellut ruukkuihin ja napakasti ovat alkaneet kasvaa.
    Hyvää pääsiäisen jatkoa ja tulevaa viikkoa sinulle Anu, jippiii luvattiin vähän lämpimämpää ja vettä.

    VastaaPoista
  19. Sirkka:
    Kiitos! Ja kyllä vain, meillä on erkkeri tuossa keittiön puolella, kuten myös vastakkaisella puolella taloa, olohuoneessa.
    Eikö olekin ihana kun kaupoista löytyy erilaisia sipulikukkasia. Minäkin ajattelin vielä ainakin muutaman kasvihuoneeseen nyt, kun lupasivat kuulemma lämpimempiä ilmoja.

    Irmastiina:
    Meilläkin saatiin sitten siivottua ja pääsiäiskoristeetkin löydettiin etsimisen jälkeen varaston ylähyllyltä:)

    Tarja:
    Kiitos! Ja kivasti on pääsiäinen mennytkin, kyläillessä ja töitäkin välillä tehdessä.

    Rentukka:
    Kiitos! Mukava kun muutkin tykkäävät;)

    Elsbet:
    Orvokkeja, vau. Meillä niitä ei vielä näkynyt kukkakaupoissa, toivottavasti kuitenkin jo pian.

    Henrietta Hassinen:
    Kiitos, kovin pienimuotoinen on tuo minun "lumoni", mutta pidän siitä silti. Harmi ettei päästykään kaverin kanssa sinne oikeaan näyttelyyn tänä vuonna.
    Ja sulla koittaa kohta varsinainen elämysnäyttely, varsinaisessa pääkohteessa. Jospa joskus minäkin...

    Maria:
    Vinkiksi sinulle, pelargoniat kestävät aika kuumaakin, kuten laventelitkin. Meidän takaterassilla, joka on etelän puolella, kasvoi viime kesänä niitä ja voivat hyvin.

    Arleena:
    Minustakin ne sopivat niin hyvin pääsiäisen aikaa, ja kevääseen. Keltainen ei muulloin ole minun juttuni.

    Sylvi:
    Meillä kukat ovat olleet joitakin päiviäkin sisällä, kun on ollut niin paljon pakkasta. Osa on mennyt jo vähän huonon näköiseksi, mutta varmasti niitä löytää kaupoista vielä lisää:)

    Intianminttu:
    Kiitos!

    Kanelia ja kardemummaa:
    Kiitos!

    Sariw:
    Kiitos!
    Osan ajattelin siirtää kasvihuoneeseen, ja toivoa että tarkenisivat siellä yötkin. Ehkä nuo tavallisimmat keltaiset:)

    Hannele:
    Kiitos!

    Quu:
    Vierashuone on valmis, ota patja mukaan;)

    Anna, Tiina, Intopii:
    Kiitos!

    Rita:
    Meitä on kyllä ilmat suosineet, ihanaa!

    Tuija:
    Onneksi työ ei ole iso, jos vaan muistaa...
    Ja ihana kuulla että lämpimempiä kelejä luvassa lähitulevaisuudessa:)

    VastaaPoista