lauantai 14. tammikuuta 2012

Kasvilavat

Seuraavaksi esittelyvuorossa kasvilavat. Kasvihuone tuli hankittua muutama vuosi sitten ja kun sieltä on niin ihana hakea kurkkuja ja tomaatteja, päätin vähän laajentaa omavaraisuuttamme. Siis oikeasti vain vähän:)

Kasvihuoneen viereen sopi oikeen kivasti kolme pientä kasvilavaa. Tässä suunnittelua.


Kaivoin maata pois koko alueelta n.30 senttiä ja asettelin pohjalle juurimaton, koska tuossa ihan vieressä kasvaa isojakin puita. Sitten hiekkaa niin paljon, että oltiin taas lähes samassa tasossa kuin maanpinta. Kasvilavat paikoilleen ja reunoille betonikiviä, että nurmikon leikkuu olisi helpompaa.


Vuorasin kehikot vielä maisemointikankaalla ja sitten vain multaa kantamaan. Ja kylvämään.


Ihan kivasti saatiin pöytään lähiruokaa:)
Riviväli kylvöksissä oli vähän hakuammuntaa. Liian tiheä, on hyvä sanoa näin jälkikäteen.


Ensimmäinen lava valmistui niin aikaisin, että sain kylvettyä siihen, loput kaksi vasta myöhemmin kesällä. Suurempi sato siis odotettavissa ensi kesänä;)


19 kommenttia:

  1. Sinulla on ollutkin tosi komeita laatikoita, minulla oli vain vanhoja perunalaatikoita. Ihan hyvin niissäkin kasvoi, vaikka en edes kaivanut maata alla, pelkällä laatikon paksuudella multaa vain.

    VastaaPoista
  2. No vautsivau! Vähän oon kade tosta kasvihuoneesta, kun mulla ei tunnu onnistuvan tomaatit omassani lainkaan. Millaisessa paikassa sun huone on, paistaako koko päivän aurinko?

    VastaaPoista
  3. Hienot lavat ja kun niitä on vielä monta samanlaista! Kivan näköistä kun on laatoitettu ympäriltä. Mullakin on vähän samanlaista rakenteilla, kun teen vanhoista huonoista hirsistä lavoja, niitä on vasta kaksi ja laatoituskin niiden ympärillä vasta osittainen... work in progress ;-)
    Ihania kesäkuvia! Tuo kasvihuone on todellakin houkuttelevan ja satoisan näköinen.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kasvilavat ! Houkuttaisi tehdä sellaiset itsellekin... olisi tosi kiva laittaa niihin vaikka vanha ikkuna, niin saisi lämpölavan.
    Katselin muuten tänään vanhoja puutarhakirjoja, ja niissä oli just näitä kasvilavajuttuja ; )
    Kasvihuonekin olisi tosi ihana... siis jos olisi kesällä enemmän kotona.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa !

    VastaaPoista
  5. Sain anopilta syksyllä pari samanlaista kasvilavaa ja ensi kesänä olis tarkoitus istuttaa niihin vaikka yrttejä.
    Hyvä idea tuo tiilien laitto, on helpompi leikata nurmikkoa.
    Mukavaa tammikuuta!

    VastaaPoista
  6. Tyttärelläni oli viimekesänä eka kerran tuollaiset lavat ja juuri eilen sanoi, että meinää pyytää miehensä tekemään ensikesänä vielä muutanman lisää...☺

    VastaaPoista
  7. Hienolta näyttää:) Miekin sain viime kesänä yhden kasvilavan, jonka mies rakensi kierrätetystä vesivanerista. Hyvä oli sekin:)

    VastaaPoista
  8. Voikukkapelto-blogissa oli myös kasvilavoja, maalattu mustaksi, aika hauska idea!

    VastaaPoista
  9. Lavaviljely on kyllä näppärää ja vaivatonta ja lisäksi ne ovat hauskannäköisiä. Nuo lavankaulukset ovatkin näppäriä, hyvännäköistä!

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihanan vehreän näköistä!
    Olipa kiva katsella kuvia. Minullakin haaveissa keittiöpuutarha ja olen lueskellut kirjoja ja lehtiä ja koittanut miettiä, minne ja millainen ....

    Tuo teidän keittiöpuutarha on aivan mainion näköinen! Kiitos kun jaoit kuvat ja kerroit miten olette sen tehneet...

    VastaaPoista
  11. Nuo laatat tuo heti tähänkin alueeseen sellaisen viimeistellyn ilmeen...

    VastaaPoista
  12. Hyvältä näyttää! :) Samanlaisiin laatikoihin mie laitoin viime kesänä mustikoita ja mansikoita. :)

    VastaaPoista
  13. Ihanat kesäkuvat. Mistä nuo lehikot on peräisin? Ne on just mahtavia tuohon tarkoitukseen ja kauniitakin. Kyllä tuli ikävä kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
  14. Olen myös itse suunnitellut tehdä kasvulaatikkoja.
    Oletko käsitellyt laatikot jollakin öljyllä tms. vai uskaltaako kasvulaatikkoja käsitellä millään öljyllä tai vastaavalla, ettei kasveihin irtoa haitallisia aineita ?
    Kestääköhän puu ihan sellaisenaan kuinka monta vuotta ?

    VastaaPoista
  15. Metsätonttu:
    Varmasti ei ole yhtään väliä millaiset laatikot on, pääasia että viljely on helpompaa kuin normitavalla:)

    Tiina:
    Kyllä tuohon aika hyvin aurinko paistaa lähes koko päivän, vasta illansuussa aurinko painuu läheisten puiden taakse. Mullakin on ollut hieman ongelmia tavallisten tomaattien kanssa, kirsikkatomaatit sensijaan ehtivät valmistua oikeen hyvin. Niitä ajattelin ensi kesällekin, useita eri värejä.

    Saila:
    Hissuksiin nuokin valmistuivat:) Hirsistä tehdyt kasvilavat kuulostavat mahtavilta, kestävätkin varmasti vuosikausia.

    Sariw:
    Mulla on noihin plexit, kun vain saataisiin aikaiseksi leikata ne oikean kokoisiksi ja reunustaa ne jotenkin, vaikka puulistoilla. Ehkä ensi kesänä...

    Eeviregina:
    Nämä käyvät varmasti vallan hyvin yrttimaanakin. Mietin aika kauan mitä laitan laatikoiden väliin, tiilet ja sora oli viime metreille asti kärkipäässä, mutta tiilet vei voiton ehkä sen vuoksi, että niiden päältä voi lakaista roskat pois.
    Täytyypä käydä kurkistamassa maalattuja versioita:)

    Irmastiina:
    Minäkin mietin mahtuisko noita lisääkin. Ehkä kuitenkin ensi kesänä ainakin viljelen näissä kolmessa:)

    Eija:
    Pääasia on että on joku paikka missä viljellä, ei sillä väliä mistä materiaalista on tehty. Tietysti on hyvä jos suosii kierrätystä;)

    Maria:
    Hyvä puoli on myös se, ettei tarvi ihan kontallaan kasvimaata perkata:)
    Aluksi ajattelin että miehen kanssa teemme lavat (lue: mies tekee, minä katselen), mutta kun isä tarjos noita, kelpasivat oikein hyvin;)

    Karolina:
    Kiitos sanoistasi!
    Pienihän tuo keittiöpuutarhamme on, mutta voi sitä kasvattaa jos alkaa siltä tuntua. Monenmonta vuotta kesti ennenkuin tällainen alkoi minua innostamaan, muistelin vain lapsuuden kasvimaan kitkemistä;)

    Multasormi:
    Ja helpottavat hoitoa:)

    TuijaR:
    Kiitos vinkistä;)
    Meillekin suunnitteilla myös pienimuotoinen mansikkamaa...

    Sanni:
    Niitä löytyy monista firmoista, joille tulee tavaraa trukkilavoilla. Ovat niiden "reunoja". Kannattaa kysellä.

    Eija:
    Minä en käsitellyt omiani mitenkään, mutta sisäpuolelle laitoin maisemointikankaan, ettei multa varise noista raoista. Jos käsittelet omasi öljyllä tai muulla aineella, varmastikin jokin luonnontuote on paras vaihtoehto.
    Vielä ei ole mitään tietoa kuinka kauan kestävät, mutta toivon tietysti että kauan:)

    VastaaPoista
  16. Onpas ihania kuvia! Eihän tässä malttaisi millään odottaa kevättä, kun näkee niin ihania ideoita ja loistavia toteutuksia. Upea puutarha!

    VastaaPoista
  17. Kanelia ja kardemummaa:
    Kiitos! Erittäin kauniilta vaikuttaa sinunkin puutarhasi, kuten myös kotisi.
    Kevättä odotellessa. Voisinkin katsoa jonkun puutarhaohjelman digiboxilta...

    VastaaPoista
  18. Nuo kasvilavasi ovat hyvännäköisiä. Minäkin aion hyötykasvit ensi kesänä lavoihin kylvää, kunhan vain sopivan paikan löydän :).

    VastaaPoista
  19. Susanna:
    Nyt on hyvä aika kokeilla eri paikkoja "piirtämällä" lumihankeen:)

    VastaaPoista