perjantai 27. elokuuta 2010

Ruostetta

Kuten varmaan jo tiedättekin, pidän ruosteisista esineistä pihallamme. Ja onneksi isä tietää sen myös;)


Tässä uusin aarteeni.


Oikeesti vanha työkalu, sellainen jolla on nostettu tukkipuita, käsittääkseni.


Tuosta ison kiven vierestä se sai hyvän paikan.
*
Minnalta, Jorilta ja Viannalta sain tällaisen tunnustuksen. KIITOS!


Tunnustukseen kuuluu kertoa itsestään seitsemän asiaa, joten

1. kirja joka on tällä hetkellä avoinna yöpöydällä on Sofi Oksasen Puhdistus
2. ilmoittauduin eilen joogakurssille ja pääsin ensimmäiselle varasijalle
3. säiden viilentyessä laitan lähes ensimmäisenä villasukat jalkaan kun tulen kotiin
4.seuraavaksi sytytän takkaan tulen
5.katson televisiota todella vähän
6.mutta vietän aikaa toisenlaisen ruudun ääressä, blogistaniassa
7.avattiin karkkipäiväpussit jo tänään

Tällä kertaa olen sitten vähän tylsä tässä tunnustuksen eteenpäin lähettämisessä. Kaikki jotka käytte minun blogiani lukemassa, voitte napata sen itsellenne.

7 kommenttia:

  1. Paljon onnea tunnustuksen vuoksi.
    Mahtavia nuo ruosteiset raudat. Ovat tehneet tehtävänsä ja varmaan joutavat museoon.
    Hienosti kuvattu.

    VastaaPoista
  2. Ruosteisissa tuotteissa on jotain ihastuttavaa. Kauniita aarteita olet pihallesi saanut.
    Monien työkalujen kohdalla joutuu tovin miettimään että, niin mitäs näillä on tehty?

    Onnittelut tunnustustuksista ja oikein hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Aivan selvästi tukkisaksethan siinä. Niillä nosteltiin tukkeja tietty. Siihen aikaan, kun metsässä kaadettiin puut justeerilla ja nosteltiin miesvoimalla hevosen rekeen kuljetusta varten ja taas reestä pois.

    VastaaPoista
  4. Kauniita nämä ruosteiset esineet . Niissä on sitä jotain ja antavat mukavaa tunnelmaa puutarhaan.

    Onnea tunnustuksista ja mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  5. Sylvi:
    Kiitos!
    Pihamuseo onkin niille oiva paikka tulla huomatuksi:)

    Marie Elisabeth:
    Kiitos onnitteluista.
    En olisi tiennyt mihin tätä esinettä on alunperin käytetty, jos ei isäni olisi asiaa kertonut. Sanoi myös että esine on oikeasti vanha.

    Sirkka:
    Tukkisakset, kiitos oikeasta nimestä tälle ihanuudelle.

    Sinisen talon kuulumisia:
    Kiitos!
    Noita ruosteisia isoja esineitä on kiva ripotella sinnetänne puutarhaan. Eivät joudu unholaan kun ovat osa puutarhasisustusta.

    VastaaPoista
  6. Onnea tunnustuksista !
    Ruosteinen rauta sopii kyllä mainiosti puutarhaan kivien ja kasvien lomaan. Tosi kauniit kuvat !

    VastaaPoista
  7. Sariw:
    Kiitos!
    Ja onneksi näitä riittää, siis ruosteisia esineitä. Eikä tarvi suojata sateelta tai talvelta;)

    VastaaPoista