maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kukkakaupassa

Tänään kävin töiden jälkeen katsomassa löytyykö meiltäpäin jo orvokkeja.
Löytyihän niitä, ja jotain muutakin tarttui mukaan kaveriksi.

*
*

Kaunokaiset ja orvokit laitoin pihalle, nostan kuitenkin ainakin alkuun sisälle yöksi.

Pelargoniaakaan en voinut vastustaa. Se saa kuitenkin olla vielä sisällä minikasvihuoneessani kunnes ulkona vielä lämpenee lisää.

18 kommenttia:

  1. Oi, olet ehtinyt jo! Itse ajattelin huomenna kans pyörähtää Plantagenilla, kun näyttivät myydän jo orvokkeja.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania. Omista haaveilen vielä.
    Aurinkoa viikkoosi!
    -kisu-

    VastaaPoista
  3. Pelargoniassa on loistavan syvät värit, kaunis.

    VastaaPoista
  4. On kauniita kuvia kauniista kukista. Itsekin on hankittava jotain värikästä pian, silmän iloksi. Vaikka jo sinivuokotkin rupeavat kukkimaan ulkona, kohta on väriä aivan ilahduttavasti.

    VastaaPoista
  5. Sinä sitten jo ostit! Huomasin ensimmäiset orvokit K-raudassa lauantaina. Tein päätöksen, että tänä vuonna ostan oransseja orvokkeja. Bellikset olivat kuvassa myös herkullisen näköisiä. Ehkä hommaan niitäkin.

    VastaaPoista
  6. Ihana pelargoni! Herkullisen värinen :)

    VastaaPoista
  7. Kauniita kukkia olet ostanut!
    Ihanaa kun saa laittaa pikkuhiljaa kukkia jo pihallekkin:)

    VastaaPoista
  8. Oi, olet löytänyt jo kaunokaisia... ne on niin ihania, kuten nuo orvokitkin : )
    Minun pitäisikin vähän järjestellä parvekkeella... ja ehkä hankkia sinne jotain kivaa uutta ; )

    VastaaPoista
  9. Ihania, minä vasta heeveilen reissusta kukkakauppaan, puutarhalle :)

    Pelargoniat on aina ihania, orvokki niin keväinen ja kaunokainen häivähdys kesästä :)

    VastaaPoista
  10. Sain "varaslähdön" kesään, kun olin Israelissa lomalla. Istuttelin siskojeni terasseille kesäkukkia: pelargoniaa, akileijaa, tähtisilmää, begoniaa, lobeliaa, orvokkeja,markettaa, jne. Lisäksi jaoin ja istuttelin uusiin ruukkuihin mehikasveja, murattia ja kaktuksia.Olen löytänyt niitä teiden varsilta ja rinteiltä.
    Tällä matkalla löysin yllätyksenä salkoruusuja vaikka mistä. Niitä kasvoi teiden varsilla, tyhjillä tonteilla ja vuoren rinteillä.Yli metrin korkuisia, vaaleanpunaisia.oli ihanaa nauttia jo kesästä!

    VastaaPoista
  11. Ihania värejä olet löytänyt. Ja tuo pelargonia on aivan upea.

    VastaaPoista
  12. Maria:
    Aikoinaan ostin ensimmäiset orvokit vasta toukokuussa, mutta nyt en malta odottaa.

    Uuden Kuun Emilia:
    On erityisen mukava tulla töistä kotiin, kun kukat ovat terassilla "vastassa":)

    Kisu:
    Aurinkoa myös sinulle!

    Arleena:
    Tuon kun saisi pidettyä hengissä vuosia.

    Sirkka:
    Teillä jo sinivuokkoaika koittaa, meillä sitä saa vielä hetken odotella. Vasta tänään lumet sulaneet sen kohdan päältä missä ne meillä kasvaa.

    Irene:
    Ja bellikset voi istuttaa sitten kesällä kukkapenkkiin, leviävät mukavasti.

    Omenaminttu:
    Tästä se kesän odotus vain kiihtyy.

    Kukkahattuneiti:
    Jotenkin erikoinen, ihana munkin mielestä;)

    Susanne:
    Otan kuitenkin yöksi ne sisälle kun on sen verran vilpoisiä öitä.

    Sariw:
    Kevät etenee ja uusia kukkasia tulee myyntiin. Ehkäpä taas pian löytyy jotain mitä myös pitää saada;)
    Takaterassilla ei muuten olekaan vielä yhtään kukkaa...

    Hanna:
    Ja siellä aivan hullaantuu...

    Eeviregina:
    Siellä olikin varmasti jo ihanan lämmintä.
    Salkoruusuja teiden varsilla, vau!

    Santra:
    Tuo pelargonia olikin vähän sellainen "pakko ostaa" juttu, en ollut ollenkaan ajatellut vielä sellaisia ostavani;)

    VastaaPoista
  13. Kyllä on niin ihania kuvia, kevät on tullut iloksemme ja kukkaset :) Olen ihastellut lähikukkakauppamme edustalla orvokkeja monena päivänä mutta ovat vielä suht kalliita, odottelen hinnanlaskua ;) Vaan kohta en pysty kun näkee näitä kauniita kuvia muualla..
    Kiitän sinua mukavasta kommentistasi :)

    VastaaPoista
  14. Oletpas aikaisin kerinnyt pihakukat saamaan :D Meillä meni viime vuonna niin myöhään, että tutut jo irvailivat "kesäkukista", ehkä tänä vuonna pitää vähän ryhdistäytyä tällä rintamalla ;)

    VastaaPoista
  15. Ihania kukkia, kesä tulee... Minäkin olen himoinnut noita orvokkeja, mutta en ole vielä ostanut..vain ihaillut kieli pitkällä....

    VastaaPoista
  16. -T:
    Minä olin heti myyty kun näin ensimmäiset orvokit:)

    Insinööri:
    No kesään taitaa kuitenkin vielä olla matkaa, ehdit hyvin ostaa kevätkukkia;)

    Rantapuikko:
    Minä en malttanut ihailla kaupan pihalla, vaan tahdoin heti itellekin. Ilahduttavat kivasti kotiin tullessa.

    VastaaPoista