Kauniita perhosia! Meidän pihalla niitä on harmillisen vähän, eikä ihme kun ei ole kukkijoitakaan. Olen enemmän vihreän ystävä. Pitäisi kyllä perustaa pieni perhospuutarhaosasto että saisi ihailla näitä liihottelijoita. Tuulen ja tuiverruksen keskeltä terveisiä!
Elina: Meilläkin on useina vuosina näkynyt pääasiassa vain noita nokkosperhosia, mutta tänä syksynä on tulleet myös neitoperhoset ja amiraali tutuksi. Tuo yksi pitäisi varmaan käydä kattomassa googlesta. On muuten ollut melkoisen tuulisia ilmoja meilläkin, vaikka illaksi on sitten tyyntynyt.
Jossu: Meillä perhosia on ollut tosi paljon tänä vuonna. Jospa sitten ensi kesänä niitä lentelisi teilläkin enemmän.
Hei! Kukkablogi 2009 äänestys on saanut huiman suosion. Harrastajat ovat käyneet innokkasti äänestämässä suosikkejaan ja löytäneet samalla paljon uusia kiinnostavia blogeja. Lista on myös päivittynyt uusilla löydöillä. Kiitokset ilmoittajille. Äänestyksen tämän hetken kymmenen kärki on tässä: 1.Min Eden trädgårdsblogg! 2. Varjoyrtin puutarha 3. Anun puutarha 4. Scarborough Fair 5. PUUTARHANI - PUUTARHANI 6. Unan Maailma 7. Quun puutarha 8. Ruusuja ja Rikkaruohoja 9. Koristepuutarhurin pihalla 10. Missä kuljekin, puutarhassa ainakin
Jatkossa tiedotamme äänestystilantesta bloggaajille sähköpostitse. Voit liittyä blogikisan sähköpostilistalle tästä linkistä www.huiskula.fi/bloggaajat. Samalta sivulta voit myös ladata sivullesi kisasta kertovan bannerin, joista pienemmän voit sijoittaa vaikkapa oikeanpuoleiseen linkkipalkkiin. Aurinkoista syksyä harrastuksesi parissa!
Oi, sinulla on tuo punalatva vai onko se purppuralatva. Sen aion hankkia pihaan, kun vain keksin sille paikan.
VastaaPoistaPerhosista pidän kovasti.
Nina:
VastaaPoistaKyllä se taitaa olla purppurapunalatva. Ja siitä tulee melkoisen korkea, melkein kaksimetrisiä on nuo mun.
Kauniita perhosia! Meidän pihalla niitä on harmillisen vähän, eikä ihme kun ei ole kukkijoitakaan. Olen enemmän vihreän ystävä. Pitäisi kyllä perustaa pieni perhospuutarhaosasto että saisi ihailla näitä liihottelijoita. Tuulen ja tuiverruksen keskeltä terveisiä!
VastaaPoistaTänä kesänä oli vähän perhosia meilläpäin. Tai sitten ei vaan kohdattu..
VastaaPoistaTänään sen sijaan näin ja sain ihan valokuvaankin ikuistettua liihottelijan.
Elina:
VastaaPoistaMeilläkin on useina vuosina näkynyt pääasiassa vain noita nokkosperhosia, mutta tänä syksynä on tulleet myös neitoperhoset ja amiraali tutuksi. Tuo yksi pitäisi varmaan käydä kattomassa googlesta.
On muuten ollut melkoisen tuulisia ilmoja meilläkin, vaikka illaksi on sitten tyyntynyt.
Jossu:
Meillä perhosia on ollut tosi paljon tänä vuonna. Jospa sitten ensi kesänä niitä lentelisi teilläkin enemmän.
Perhosia on siellä missä on kukkasia...kauniita sellaisia!
VastaaPoistaIhania kuvia perhosista ! Meillä on perhosia paljon daalioissa, syysleimuissa, yrteissä, niin ja tietysti syyssyrikässä : )
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaKukkablogi 2009 äänestys on saanut huiman suosion. Harrastajat ovat käyneet innokkasti äänestämässä suosikkejaan ja löytäneet samalla paljon uusia kiinnostavia blogeja. Lista on myös päivittynyt uusilla löydöillä. Kiitokset ilmoittajille.
Äänestyksen tämän hetken kymmenen kärki on tässä:
1.Min Eden trädgårdsblogg!
2. Varjoyrtin puutarha
3. Anun puutarha
4. Scarborough Fair
5. PUUTARHANI - PUUTARHANI
6. Unan Maailma
7. Quun puutarha
8. Ruusuja ja Rikkaruohoja
9. Koristepuutarhurin pihalla
10. Missä kuljekin, puutarhassa ainakin
Jatkossa tiedotamme äänestystilantesta bloggaajille sähköpostitse. Voit liittyä blogikisan sähköpostilistalle tästä linkistä www.huiskula.fi/bloggaajat. Samalta sivulta voit myös ladata sivullesi kisasta kertovan bannerin, joista pienemmän voit sijoittaa vaikkapa oikeanpuoleiseen linkkipalkkiin.
Aurinkoista syksyä harrastuksesi parissa!
Terveisin,
Huiskulan väki
Sirkka:
VastaaPoistaJa tämä kesä on ollut oikea perhoskesä.
Sariw:
Mullakin on kokeilussa tuo syyssyrikkä, aloittelee vasta kukintaansa. Katsotaan selviääkö talven yli.