Aivan ihana vapaapäivä, olenkin viettänyt sen lähes kokonaan pihalla. Aamupalan nautin terassilla uutta sisustuskirjaa lueskellen. Päivän aikana perkkasin pikkuisen rikkaruohoja kukkapenkeistä ja istuskelin pihalla kesäpäivästä nauttien. Pienen kävelylenkin tein myös ja matkalta lähti mukaani kimppu lupiineja.
Lapset ovat olleet muutaman päivän kestävällä leirillä ja tänään heidät sai hakea kotiin. Heti perään sitten kaupunkireissu (olin luvannut että pääsevät ostoksille). Kaupungista mukaani lähti Jeanne d`Arc Livingin uusin lehti, kaunista taas.
Ja illalla kun lapset menivät uimaan ja mies ajamaan crossilla, pyöräilin naapurin terassille:)
Kaunis kuva Kissankelloista! Justiinsa tuolleen pitää vapaapäivä viettääkin. Rennosti. :)
VastaaPoistaKissankelloja harvoin näkee...
VastaaPoistaNe ovat niin kauniita.
Kyllä kuulosti ihanalta päivänvietostasi... voiko parempaa ollakkaan :)
Heipä hei pitkästä aikaa! Kesäaika kuluu ulkosalla ja monessa puuhassa niin, että blogi jää vähemmälle. Itse en ole ehtinyt kuin vain muutamaan blogiin kommentoida.
VastaaPoistaHyvältä kuulosti vapaapäiväsi. Viisaasti vietetty. Hieman samalla lailla täälläkin. Kaupungissa kävin. Aikomuksena oli ostaa se RAUTATIE OMENAPUU. Mutta se olikin niin pitkä taimi, että ei olisi autooni mahtunut. Kysyin jotain vastaavaa pienempää. Siispä kotiin hankin koristeomenapuun MALAUS ´MAKAMIK`. Huomen aamulla sen istutan, jes.
Aurinkoista viikonloppua!
Kauniit kissankellot ja joka vuosi, niihin ei kyllästy.
VastaaPoistaSamaa täälläkin, paitsi lapset....ovat jo aikuisia,
VastaaPoistakellot ovat kauniita, pidän kovasti kaikista kelloista!
Kyllä kesä on ihanaa....
VastaaPoistaKissankelloja en olekaan vielä nähnyt tänä kesänä. Meillä kukkimista aloittelee peuran- ja kääpiökellot.
Kesäistä viikonloppua !
Kuulosti oikein mukavalta päivältä, milloinkohan sitä itse osaisi ottaa rennosti ja vain nauttia päivästä ja pihasta... :)
VastaaPoistaIhanalta kuulostaa vapaapäiväsi.
VastaaPoistaNyt tulee vietettyä paljon aikaa pihalla, kun on niin ihania ilmoja ollut:)
Aurinkoista viikonloppua sinulle!
Ihastuttava kuva!! Kukat ovat luonnon taidetta parhaimmillaan!!
VastaaPoistaAlempaa löysin mielenkiintoista.....
aivan ihana tuo valkoinen särkynyt sydän!!
TAhtoo!!!!!!!!:)
Ihanan kuulloinen vapaapäivä!
VastaaPoistaJa nuo kellot - voiko olla kesäisempää :) Upea kuva!
Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle.
TuijaR:
VastaaPoistaSe oli juuri mun ajatukseni;)
Ainosofia:
Meillä niitä kasvaa pihan reunalla.
Rita:
Munkin kommentoinnit on aika vähäsiä ollut, hyvä kun saan omaan blogiin vähän tekstiä.
Kaunis on tuo sun omenapuuvalinta.
Arleena:
Onneksi löytyy pihamaaltamme kuiva paikka niiden kasvaa.
Sirkka:
Nauttikaamme kauniista kesäpäivistä:)
Sariw:
Meillä aloittelee kelloista pian kurjenkellot.
Insinööri:
Sitä kannattaa kyllä harjoitella:)
Susanne:
Joo, kyllä sitä vielä ehtii sisälläkin aikaa viettää;)
Tinttarus:
Munkin mielestä se on paljon ihanampi kuin se punainen, toki pidän siitäkin.
Hanna:
Kiitos! Ja mukavaa kesäistä viikkoa myös sinulle.